Arambol

16.03.2012

Rantaan päästyäni kävelin ensimmäiseen bungalowimestaan joka oli rannassa. Kämpät näyttivät hyvin pelkistetyiltä ja niissä oli täydellinen terassi riippumatolle, joten matkustamisesta väsyneenä päätin jäädä kyseiseen paikkaan. Viereisen kämpän terassilla oli 3 saksalaista tyttöä joiden kanssa juttelin hetken ja kyselin paljonko he olivat maksaneet omasta bungalowistaan. Heti, kun sain kamat heitettyä nurkkaan, suuntasin mestan ravintolaan syömään.

Bungalowini

Olin syömässä, kun yksi juuri aikaisemmin tapaamistani saksalaisista tuli kysymään, että haluaisinko lähteä heidän kanssaan drinkille. Oli perjantai-ilta ja eipä ollut muutakaan tekemistä niin ilman muuta ilmoitin lähteväni mukaan.

Hieman myöhemmin näiden kolmen lisäksi samaan bungalowi-mestaan saapui vielä 2 heidän kaveriaan jotka olivat juuri saapuneet Arambolalle. Istuttiin iltaa, kunnes jossain vaiheessa päätettiin lähteä Karolinen ja Christinen kanssa katsomaan mistä rannalle kuuluva bile-musiikki tuli. Paikaksi paikallistui Cocoloko niminen baari, jossa oli menossa GOA-trance bileet. Musiikki pauhasi, laserit viuhuivat ja ihmiset tamppasivat tanssilattialla.

Seuraavana päivänä Karoline, Christine ja Ulrike lähtivät käymään vanhassa Goassa. Chillailtiin Lotan ja Jenniferin kanssa aamupalaa mutustellen koko aamupäivä majapaikan raflassa. Iltapäivästä lähdettiin kävelemään rannan pohjoispäätyä kohti ja käytiin kiertelemässä rantakaduilla. Trekattiin myös pohjoisinta rantaa ja meidän rantaamme halkovan ison kukkulan päälle. Kukkulan päällä huomattiin, että paikka oli sopiva riippuvarjoiluun ja siellä olikin jatkuvasti porukkaa liitelemässä taivaalla. Selvisi, että 1200rp hintaan pääsisi itsekkin varjoilemaan.

Rannan eteläinen pääty missä majapaikka sijaitsee

Rannan pohjoista puolta

Blue Fin

Grafiitteja

Paheiden puu

Maisemia ihailemassa

Näkymät kukkulan päältä

Rantaa Arambolalla

Auringonlasku

Tytöt palailivat päiväretkeltään takaisin ja lähdettiin porukalla rannan kalaravintolaan syömään. Tilattiin porukalla iso läjä safkaa, Red Snapperia, Kingfishiä, lehtikalaa, kalmaria ja muutamakymmentä katkarapua. Safkan jälkeen suunnattiin rannalle istuskelemaan. Jossain vaiheessa yötä rannalla käveli kaksi paikallista tyyppiä (normaaleissa rantavaatteissa) jotka tulivat luoksemme ja alkoivat esittää kysymyksiä. Henkilöt väittivät olevansa poliiseja. Seurueessa oli meikäläisen lisäksi 5 naista ja jostain syystä "poliisit" vaativat mua tulemaan syrjemmälle, että voisivat kysellä jotain. Koko tilanne vaikutti tosi hämärältä ja kieltäydyin poistumaan seurueesta ja samalla vaadin nähdä tyyppien poliisi-paperit. Poliisit kaivoivat taskustaan jotain lappuja joissa oli kämäiset kuvat ja tekstit police. Vastaavia olin nähnyt jo Delhissä taksikuskeilla ja laput vaikuttivat erittäin tökeröiltä väärennöksiltä.

Illallisella

Erehdyin epäilemään lappujen aitoutta ääneen ja varsin suoraan suomalaiseen tyyliin. Tästähän "poliisit" riehaantuivat ja alkoi hirveä huuto ja uhkailu, että heittävät mut vankilaan. Saatiin tilanne lopulta rauhoittumaan peliliikkein, ylimalkaisella pahoitteluilla ja tyhmän esittämisellä. Tyypit jatkoivat matkaansa, mutta missään vaiheessa ei selvinnyt, että minkä takia he alunperin halusivat siirtää meikäläisen syrjään ja kysellä jotain.

Seuraava aamu hujahti nopeasti biitsillä. Kerrottin kukkulan päällä olevasta liitovarjoilu-touhusta muillekkin ja porukka innostui lähtemään sinne. Iltapäivästä suunnistettiin kukkullalle ja saatiin neuvoteltua diili, että jos kaikki mennään liitelemään niin hintaa jää 1000rp. Oltiin liikkeellä loppuiltapäivästä ja tuuli alkoi tyyntyä iltaa kohti. Kaikki muut kerkesivät liidellä, mutta meikäläinen ja Lotta eivät. Tuuli ei riittänyt enää luomaan nostetta varjolle, joten sain vain liidon lähdeiselle rannalle. Ei auttanut muuta, kuin sopia, että tulen seuraavana päivänä uudestaan.

Liitovarjoilun valmisteluja

Liitovarjoilua

Liitovarjoilua

Lotta

Aamulla törmättiin rannalla englantilaiseen Jan:iin ja saksalaiseen Thimoon jotka liittyivät porukkaan illalliselle. Päätettiin vetää oikein iso katkarapu-setti ja tilattiinkin 60 katkarapua. Puolet tiikerikatkarapuja, puolet kuningaskatkarapuja.

Oli Karolinen, Christinen ja Ulriken vika ilta ennen lähtöä joten päätettiin juhlia hieman. Iloksemme bongattiin kyseisen kalaravintolan ruokalistalta Gin Tonicit hintaan 80rp (1,3e). Kelpasi.
Aterian jälkeen lähdettiin kuljeskelemaan rantaa pitkin eteenpäin ja löydettiin paikka johon oli pienistä kynttilöistä kasattu "nuotio". Ympärillä oli arviolta 30-40 henkeä. Porukka soitteli kitaraa ja lauloi. Jäätiin istuskelemaan nuotiolle ja ilta vierähtikin nopeasti pikkutunneille asti.

Lähdin nuotiolta hieman sivummalle tyhjentämään rakkoa, kun paluumatkalla luokseni tuli paikallinen henkilö. Tyypillä oli vaalea uniformumainen kauluspaita ja ilman mitään kyselyjä hän esitti poliisin-henkilötodistuksensa (joka tällä kertaa näytti aidommalta) ja sanoi suorittavansa ratsian huumeiden varalta. Näytin poliisille taskuni sekä olkalaukkuni sisällön jonka jälkeen pääsin jatkamaan matkaa takaisin nuotiolle. Tällä kertaa kyseessä oli luultavimmin aito poliisi ja hänen käyttäytyminenkin oli täysin erilaista, kuin aikaisemman illan tyyppien.

Aamuyöstä lähdettiin kävelemään majapaikalle päin, kun joku tytöistä sai idean, että menään uimaan. Hetken päästä oltiinkin jo kaikki polskimassa meressä jossa yllätykseksi huomattiin planktonia joka hohti liikkeestä pimeässä. Vastaavaa olin nähnyt vuosi aikaisemmin Kambodzassa.

Aamupäivästä kävin uudestaan kokeilemassa liitovarjoilua ja tällä kertaa tuuli olikin otollinen ja sain hyvät liidot. Pääsin liitelemään noin puolen tunnin ajan kukkulan yläpuolella.

Iltapäivästä saksalaiset lähtivät menemään ja jäin itse vielä viimeiseksi päiväksi ennen kotiinpaluuta. Hyppäsin iltapäivästä paikallisbussiin ja matkustin läheiseen Mapusan kaupunkiin ostoksille. Ostin mausteita sekä vaatteita kotiin vietäväksi. Mausteet maksoivat keskimäärin 1rp / gramma. Esimerkiksi 5 grammaa mustapippuria maksoi siis alle 10 senttiä (vastaava suomessa 4 euroa).

Mausteita

Maustekauppias

Illasta lähdin pyörähtämään vielä kerran rannan hyväksitodetussa kalaravintolassa. Tilasin 20 rapua ja kalmarin chilillä. Rantaa majapaikalle päin kävellessäni huomasin, että Cocolokossa oli meneillään Dancehall/Reggae bileet. Meno vaikutti ihan mielettömältä joten päätin pyörähtää katsomassa. Seinällä oli 2 metrin korkuinen Bob Marleyn kuva legendaarisin One Love teksteineen. Tummahipiäinen MC huudatti yleisöä mikillään ja bassot järisyttivät tanssiyleisöä. DJ:llä oli pisimmät ikinä näkemäni rastat. Ne ulottuivat melkein maahan asti eli pituutta varmaan 1,6-1,7 metriä..
Bilemeininki oli niin hyvä, että jäin mukaan tapahtumaan ja palasin majapaikkaan vasta aamuyön pikkutunteina.

Vikan illan safka

Aamupäivällä herätessä oli varsin huono olo. Jo illalla oli hieman ollut tukkoinen olo, mutta nyt flunssa oli iskenyt päälle todenteolla. Kävin shoppailemassa vielä hieman lisää mausteita sekä pyörähtämässä netissä ensimmäistä kertaa viikkoon. Piti tarkistaa mihin aikaa lento Delhiin lähti illasta. Selvittelin samalla miten lentokentälle pääsisi kätevimmin ja hintoja. 1500rp hintaan olisi saanut suoran kyydin lentokentälle taksilla. Hinta oli jäätävä joten päätin mennä julkisilla.

Paikallisbussi

Tavarat kasaan ja check-out majapaikasta. Kävelin rinkka selässä pari kilsaa rannalta kuumassa keskipäivän auringossa keskustaan josta bussi lähtikin välittömästi, kun pääsin sinne. Reilu tunti Mapusaan ja 30rp hitaan. Mapusassa vaihdoin bussia 1min odotusajalla toiseen bussiin joka kulki Pajim nimiseen pikkukaupunkiin. Hintaa jäi 10rp. Aikaa oli lennon lähtöön joten päätin mennä syömään. Lähdin kävelemään kohti Pajimin kuuluisaa Portugalilaista kaupunginosaa, kun vastaan tuli vanhempi länsimaalainen mies joka näytti siltä, että oli ollut täällä jo jonkun aikaa. Kysyin häneltä tietääkö mitään hyvää ruokapaikkaa ja sainkin neuvot erääseen LP:nkin hehkuttamaan raflaan.

Näkymiä Pajimissa

Portugalilainen kaupunginosa

Koska kyseessä oli viimeinen ateriani Intiassa, päädyin tilaamaan 2 eri pääruokaa, paikallista makkaraa sekä riisiä. Juomaksi Ison 0,66L oluen sekä paikallisen viskin. Koko aterialle jäi hintaa 375 rupiaa eli hieman päälle 5 euroa.

Safkailun jälkeen takaisin kohti bussiasemaa josta seuraava bussi kohti Vasco:a lähtikin 5min päästä. Lipulle jäi hintaa 28rp. Hyppäsin bussista pois Chicalin kohdalla niin kuin paikalliset olivat neuvoneet minua tekemään. Bussista hypättyäni katselin hieman ympärilleni, kun eräs paikallinen huomasi minut rinkkoineni ja ohjasi tien yli toiselle bussipysäkille johon saapuikin välittömästi lentokentälle menevä bussi. Hintaa 5rp.

Lentokentälle päästyäni olin hyvin tyytyväinen, että suoran kyydin sijaan olin lähtenyt julkisilla liikenteeseen, koska pääsin paljon halvemmalla ja kerkesin käydä syömässä erinomaisen aterian Pajimissa.

Lensin Goalta Delhiin ja venailin lentokentällä muutaman tunnin, että lento Helsinkiin lähti. Delhin lentokentällä on erityisen mukavia sohvia joissa on hyvä nukkua jos joutuu viettämään aikaa lentokentällä.

Lentokenttäelämää

Himalaja

Paluu suomeen oli jälleen jäätävä

Flunssan takia olo oli lennolla hyvin tukkoinen ja lentokoneen laskeutuessa tuntui, kuin pää meinaisi räjähtää koska paine ei tasaantunut. Alkoi valtava kipu ja melkein lähti taju sen takia. Lopulta koneen laskeuduttua kipu lopulta helpotti.

Yhteenvetona reissusta voisin todeta, että pidin Intiasta todella paljon. Delhi oli helvetti maanpäällä, mutta siitä pääsi hyvin helposti eroon lähtemällä vain pois sieltä rauhallisimmille alueille. Pidin Goan alueesta paljon ja erityisesti sen eteläpuolella olevasta Gokarnasta joka ei ollut läheskään niin turistisoitunut kuin Goa. Tulen ehdottomasti palaamaan Intiaan vielä!

Vasemmalla valkoinen paita. Oikealla valkoisia paitoja kuukauden reissun jälkeen

Palolem - Gokarna

Blogin päivittäminen on taas vähän viivästynyt, mutta uutta tekstiä on tulossa, kun pääsin taas toimivien nettien äärelle...

Torstaina kävin aamupalalla ja heilahdin rantaan aurinkoon levyttelemään. Törmäsin Katyyn ja juteltiin aikamme, kunnes lämpö kävi ylitsepääsemättömäksi ja piti lähteä varjoon nukkumaan. Päivä meni levytellessä riippumatossa.

Sain luettua loppuun reissun toisen kirjan, The White Tiger:in. Nyt täytyy sanoa, että jos joku suunnittelee Intiaan lähtemistä niin kyseinen kirja on aivan MUST lukemista. Kirja on fiktiivinen, mutta kertoo aivan loistavasti intialaisesta sosiaalisesta hierarkiasta, kulttuurista ja elämästä ylipäätänsä. Ei voi muuta kuin suositella lämpimästi. Kumpa olisin tiennyt kirjasta ennen reissua...

Illasta lähdin pyörähtämään syömässä jälleen kerran Dropadi raflassa joka oli osoittautunut loistavaksi. Kerkesin hetken istua pöydässä, kun tajusin, että perkule, vieressähän istuu kaksi suomalaista naista. Olin kerennyt reissata tässä vaiheessa jo melkein 20 päivää ja vasta nyt törmäsin ensimmäisiin suomalaisiin.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_White_Tiger

Jutusteltiin Pauliinan ja Marin kanssa aikamme ja siirryttiin toiseen rennompaan paikkaan drinkille. Huhu kertoi, että illalla oli Silent Partyt jossain rannan päädyssä, joten lähdettiin vierailemaan siellä. Bileiden idea oli, että kaikilla juhlijoilla oli päässään langattomat kuulokkeet joista musiikki soi. Kuulokkeiden vuokra oli suolaiset 500rp, mutta kävi tuuri ja törmäsin erääseen tanskalaiseen tyyppiin jonka kanssa olin useana päivänä jutustellut. Hänellä sattui olemaan ylimääräiset kuulokkeet, kun kaverinsa oli väsähtänyt kesken bileiden. Sain sitten nämä kuulokkeet ilmaiseksi.

Silent Partyjen konsepti on hieman hämmentävä. Bileissä oli kunnon valot ja laserit, mutta musiikki  tuli kuulokkeista. Jos itsellä oli kuulokkeet ja kuuli musiikin, bileet tuntui ihan asiallisilta Goa-Raveilta, mutta jos kuulokkeet otti päästä pois, näytti aivan käsittämättömän tyhmältä, kun ihmiset hytkyivät ympärillä ja oli suhteellisen hiljaista. Vastaavia on ollut suomessakin ainakin GM:ssä.

Isoja muurahaisia matkalla bileisiin

Silent Party

Oltiin bileissä loppuun asti, jonka jälkeen suunnistettiin takaisin rannalle. Matkalla törmäsin muutamiin edellisiltä päiviltä tuttuihin tanskalaisiin ja venäläisiin ja jäin heidän kanssaan istumaan nuotiolle. Nuotiolla oli paljon porukkaa ja jatkuvasti kerääntyi lisää, kun ohi kävelevät travellerit pysähtyivät turinoimaan keskenään. Muutaman tunnin kuluttua päätin pyörähtää vielä rantaraflassa joka oli auki 24h. Mari ja Pauliina olivat siellä vieläkin joten istuttiin porukalla vielä tovi raflassa ennen kuin lähdettiin rannalle katsomaan auringonnousua. Porukkana oli tässä vaiheessa löytynyt vielä yksi suomalainen lisää. Nimeä en muista, mutta ulkoasusta päätellen heppu oli ollut reissussa KAUAN.

Full moon

Nuotiolla

Joku hippi auringonnousua fiilistelemässä

Perjantai meni aamupäivän osalta nukkuessa. Iltapäivästä kävin kaupungilla kävelemässä ja selvittämässä juna-aikataulut Gokarnalle jonne tarkoitus oli lähteä lauantaina.

Rannalla törmäsin jälleen englantilaisiin mimmeihin ja heidän kaveriinsa Ryaniin sekä Annan poikaystävään Eddie:hen joka oli myös tullut Goalle lyhyelle lomalle. Sovittiin, että lähdetään porukalla illalliselle myöhemmin. Päädyttiin rantaan tyypilliseen fisumestaan missä tiskiltä sai valita haluamansa kalat lautaselle. Valitsin jälleen hain.

Auringonlasku Palolem beachilla

Katy, Anna ja tanskalainen mimmi

Tuoretta kalaa

Tuoretiski

Lauantaina tuttuun tyyliin kamat kasaan ja bungalowin luovutus. Jätin rinkan vielä jemmaan majapaikkaan ja suunnistin Cafe Del Mar:een aamupalalle.

Intiassa on kerennyt tottua jo siihen, että kaikki kestää ja kauan. Nyt Cafe Del Mar veti pohjat. Kesti 30min ennen kuin sain ruokalistan. Äijät seisoskelee tyhjänpanttina, mutta mitään ei tapahdu. En kiusallanikaan käynyt itse pyytämässä listaa vaan päätin testata kauanko kestää, koska ei mulla mitään kiirettä ollut. Kokonaisuudessaan tilaus, ruuan odottelu ja laskun saaminen kesti yhteensä 1,5h…

Aamupalan jälkeen kävin hakemassa rinkan jemmasta ja lähdin kohti juna-asemaa. Parin kilometrin matkasta riksakuskit yrittivät pyytää 70 rupiaa. Rannan kuskeilla on selkeästi kartelli, koska kukaan ei suostunut edes tinkimään hinnasta. Koska aikaa oli hyvin ja matka oli vain pari kilsaa, päätin kävellä. Kerkesin kävellä ehkä 200m kun vastaan tuli joku paikallinen skootterilla ja kysyi tarvitsenko kyytiä. 50 rupiaa oli paras mihin äijä olisi suostunut joten sanoin, että kävelen mielummin. Puhuttiinhan kuitenkin melkein kokonaisesta eurosta! Lähdin jatkamaan matkaa ja minuutin päästä tyyppi ajoi uudestaan vierelle ja suostui esittämääni 40rp hintaan. Erävoitto mulle! 10rp on noin 15 eurosenttiä, mutta kyse on periaatteesta.

Canaconan juna-asema lähellä Palolem beachia

Juna-asemalla venailin tovin ennen kuin lipunmyynti aukesi.

Intiassa on ruvennut ärsyttämään kovasti se, miten ihmiset ryntäävät suunapäänä joka paikkaan. Jonottaminen on täysin tuntematon käsitys. Tavallaanhan sen kyllä ymmärtää, koska maassa on jotain 1,2 miljardia ihmistä niin paikalliset ovat oppineet, että jos ei pidä puoliaan ja ole ensimmäinen, jää ilman.

Olin lippuluukulla 20 cm päässä luukusta niin eikös joku paikallinen vielä tunge kättään väliin ja yritä saada ostettua lippua. Teki mieli tarttua kädestä kiinni ja vääntää äijä tonttiin. Maassa maan tavalla, joten blokkasin tyypin kyynerpäällä tieltä ja peitin koko lipunmyyntiluukun käsien taakse. Lippu Palolemin juna-asemalta Gokarnaan kustansi 15rp.

Juna tuli tyypilliseen tapaan 30min myöhässä. Tällä kertaa junassa ei ollut paikkalippuja joten sain talsia hyvän tovin ennen kuin löysin paikan mihin istua. Matka kesti n. 1h 15min ja paikalliset mukavasti kertoivatkin milloin hypätä junasta.

Gokarnan juna-asemalla menin juttelemaan parille saksalaiselle tytölle kysellen onko hajua miten rannalle pääsee. He olivat menossa samaan paikkaan, kuin itsekin eli Kudle-beach nimiselle rannalle joka on 2km Gokarnan päärannalta etelään päin, joten napattiin riksa kolmestaan rannalle.

Hypättiin riksasta mäenpäällä lähellä rantaa ja lähdettiin kävelemään kohti rantaa. Tytöillä oli tiedossa jo paikan nimi mihin olivat menossa, koska olivat sopineet tapaavansa kaverinsa siellä jotka tulevat parin päivän päästä mestoille. Itse kyselin vastaantulijoilta suosituksia ja hintoja majoituksista. Eräs tyyppi osasikin suositella aivan rannan etelä-kärjessä olevaa Uma Huts nimistä paikkaa joka oli rannan ainoa, jossa bungalowit ovat aivan rannassa. Tytöt löysivät oman mestansa ja suunnistin kohti rannan päätyä.

Paikasta neuvottelin itselleni bungalowin omalla bathroomilla hintaan 300rp yö ja viskasin kamat nurkkaan. Rupesin myöhemmin etsimään vessaa ja tajusin, että eihän kämpässä ollutkaan vessaa vaan pelkkä suihku ja vessan huuhteluhana. Mitä helvettiä? Hieman väsymystä ilmassa, kun tutkailin kämppää aikaisemmin ja en huomannut kyseistä seikkaa...

Bungalow with bathroom

Kämppä on turvassa, kun käyttää Hitler-lukkoa

Näkymää terassilta

Hieman kapea portti

Termiittipesä

Chilejä kuivamassa auringossa

Majapaikan valpas vahtikoira

Rapuja illassa

Kävin illalla vielä syömässä ja kerkesin istahtaa ravintolaan ehkä viideksi minuutiksi. kun saksalaiset Sonja ja Paula osuivat samaan paikkaan. Istuttiin iltaa ja sovittiin dinner-tapaaminen seuraavaksi illaksi kuudeksi. Illan päätteeksi suunnistin rannalla olleen nuotion suuntaan. Nuotion äärellä oli arviolta 30 henkeä jotka olivat kerääntyneet istumaan iltaa. Yhdellä tyypillä oli kitara, toisella bongo-rummut ja kolmannella didgeridoo joilla he soittivat musiikkia. Aivan uskomattoman chilliä meininkiä alla aivan mahtavan tähtitaivaan. Suuri sitä rantafiilistelyä mitä olin Gokarnalle tullut etsimään.

Gokarnan Kudle-beachin ranta on todella hiljainen. Aivan eri luokkaa kuin muualla tähän asti. Rannalla on ravintoloita eturivissa ja bungaloweja niiden takana. Ravintolat menevät kiinni 22-23 maissa jolloin ranta jää pimeäksi ja hiljaiseksi. Ei puhettakaan mistään diskohiteistä rannalla.


Seuraavana aamuna vaihdoin kämppää samassa paikassa halvempaan kämppään jossa ei ollut suihkua. Nyt yölle jäi hintaa 200rp eli vähän reilu 3e/yö. 

Halvempi majoitus

Päivä meni rannalla. Aamupäivästä rannalla näki ehkä kymmenkunta henkeä. Todella hiljaista varsinkin, kun nyt on off-season. Rannalla törmäsin jälleen Sonjaan ja Paulaan ja istuskeltiinkin rantaravintolassa lounasta napostellen. Iltapäivästä käytiin kävelemässä Gokarnan kaupungissa jonne rannalta meni mäen yli n. 2km pituinen reitti. Kylä on pieni ja hiljainen. Suhteessa asukasmäärään siellä on paljon temppeleitä.

Paikallisia pelaamassa krikettiä auringonpaisteessa

Roskan määrä on järkyttävä

Kali-temppelin sisältä

Mausteita

Värejä ja mausteita

Jokin muistomerkki

Intialainen versio troijanhevosesta?

Kotimatkalla lehmä meinasi uida liiveihin

Gokarna <3

Näin hoituu logistiikka

Kerettiin takaisin Kudle-beachille ennen auringonlaskua jota mentiin fiilistelemään rannalle. Auringonlaskun jälkeen illallinen jonka jälkeen takaisin rannalle istuskelemaan tähtitaivaan alle. Tähdet näkyvät Gokarna erittäin hyvin, koska turhaa valosaastetta ei ole ravintoloiden sulkeuduttua. Jotain aivan mieletöntä mitä harvemmin Suomessa pääsee näkemään.

Kudle-beach sunset

Krikettiä auringonlaskussa

Sonja ja Paula

Lehmät fiilistelemässä auringonlaskua

Meikä fiilistelemässä auringonlaskua

Komea auringonlasku

Jälleen kerran päivä meni rannalla. Sonjan ja Paulan kaverit Rika, Anne ja Chris tulivat mestoille ja liittyivät porukkaan. Käytiin isommalla porukalla illallisella jonka jälkeen taas rannalle chillailemaan. Porukkaan liittyi myös muita saksalaisia joten meitä oli 8 saksalaista ja meikäläinen. Pakko sanoa, että välillä oli aavistuksen ulkopuolinen olo, vaikka ystävällisesti porukka yrittikin puhua englantia. Väistämättä tälläisellä saksa-suomi suhteella puhe kääntyi saksaksi vähän väliä.


Paula ja Sonja lähtivät tiistaina eteenpäin jatkamaan reissuaan. Päivä meni rannalla ja rafloissa henglaillessa Annen, Rikan ja Chrisin sekä porukkaan liittyneen englantilaisen Josefin kanssa.
Ilta meni jälleen kerran rannalla hengaillessa.

Melkoinen konna

Intialaisten nerokas ratkaisu tarjota länsimainen vessa kyykkyvessan sijaan

Keskiviikko samalla kaavalla.
Joku varmaan miettii mitä ihmettä tälläisissä mestoissa jaksaa tehdä päivästä toiseen. Vastaus on simppeli. Aika menee chillaillessa ja rentoutuessa.


Päivien kulku on karkeasti seuraava:
Aamulla herätys, kun bungalowi lämpiää auringossa tarpeeksi.
Siirtyminen gh:n ravintolaan aamupalalle ja chaille.
Chillailua riippumatossa tai ravintoloissa lueskellen tai muiden reissaajien kanssa jutustellen tai vaihtoehtoisesti rannalla levyttelyä.
Lounas samassa paikassa tai vaihtoehtoisesti jossain rannan ravintoloista.
Chillailua lisää.
Päivällinen jossain raflassa.
Hengailua ravintolassa tai biitsillä.
Nukkumaan, kun väsyttää.

Mukavaa, kun ei tarvitse tehdä mitään. Voi vain rentoutua.

Torstaina vaihdoin majapaikaa rannan päädystä lähemmäksi rannan toista päätyä, koska tarkoitus olisi lähteä perjantaina takaisin Goalle, tarkemmin pohjois-Goalle Arambol-beachille.

Majoitus Kudlen pohjoispuolella

Käytiin iltapäivästä Chrisin, Rikan ja Annen kanssa pyörähtämässä jälleen Gokarnan kaupungissa. Selvittelin junan aikataulun ja shoppailin itselleni ison rantapyyhkeen.
Vietettiin viimeistä iltaa jälleen rannalla. C & R ja A olivat bookanneet päivällä myös itselleen bussiliput seuraavaan kohteeseensa.

Intialainen grafitti

Perjantai-aamuna joutui turvautumaan herätyskellon jonka olin asettanut pirisemään jo kahdeksalta. Kamat nopeasti kasaan ja riksalla kohti juna-asemaa. Hinta suolaiset 200rp, mutta no can do. Junaa odotellessa tutustuin sveitsiläisiin Alexandraan ja Jasminiin. Oltiin menossa samaan suuntaan joten kuljettiin porukassa kohti pohjoista. Juna Gokarna roadin asemalta Margaohon maksoi 20rp. Margaossa käytiin syömässä jonka jälkeen Alexandra selvitteli itselleen bussikyydin kohti Mumbaita. Jasminin kanssa ostettiin junaliput kohti Mapusaa mikä oli lähin kaupunki matkalla pohjois-Goan biitsejä. Juna 60rp. Juna-asemalla paikalliset neuvoivat kävelemään kilometrin asemalta tienvarteen jossa hypättiin lennosta paikallisbussiin kohti keskustaan. Ei olisi parempi ajoitus voinut olla. Mapusan bussiasemalla Jasmin hyppäsi Morjim beachille menevään bussiin ja meikäläinen Arambolin suuntaan menevään bussiin.

Intiassa itsenäinen matkustaminen on äärettömän helppoa. Kaikki kyltit ovat englanniksi, jokainen virkailija puhuu ainakin jonkun verran englantia sekä paikalliset ovat varsin avuliaita neuvomaan ja ohjaamaan. Ihmisiä on niin paljon, että julkisetkin kulkevat varsin tiheästi, joten pitkiä odotuksia tarvitsee harvemmin kärsiä. Kaiken lisäksi julkisilla kulkeminen on lähes ilmaista.

Bussimatka oli varsin mielenkiintoinen. Pieneen bussiin, sellaiseen mikä suomessa olisi rekisteröity ehkä 20 hengelle, oli ahtautunut ehkä 40-50 ihmistä. Taustalla pauhasi intialainen dance-musiikki samalla, kun kuski ajeli pitkin mutkikkaita pikkuteitä. Reilun tunnin kuluttua bussi saapui Arambolin kadulle, mistä oli vielä 2km matka itse rannalle. Kysäisin ensimmäiseltä länkkäriltä neuvoa miten päästä rantaan ja lähdin kävelemään. Kerkesin kävellä ehkä 20 metriää, kun vierelle ajoi joku hippi moottoripyörällään ja kysyi olenko menossa rannalle. Suunta oli sama, joten sain kyydin ilmaiseksi suoraan rantaan. Jälleen kävi hyvä tuuri.