16.12.2012
Trekkipäivä 4
Herätys
seiskan maissa jääkylmään huoneeseen. Toinen vesipullo ei ollut yöllä
makuupussissa joten se oli pamahtanut jäähän. Tällä kertaa saatiin aamupala
varsin nopeasti, koska oltiin tilattu se etukäteen edellisenä iltana.
Laurilla
oli vieläkin kuumetta joten pohdittiin eri vaihtoehtoja mitä tehdä. Lopulta
päätettiin pysyä aamupäivä vielä samassa paikassa ja katsoa tilanne uudelleen
iltapäivästä. Laurin lepäillessä, käytiin Mikon ja Rowanin kanssa kävelemässä
ja kuvailemassa kylällä.
|
Miksi suotta tuhlata ruuveja tai nauloja kattoon, kun se kestää paikallaan vaikka kivillä |
|
Rukouslippuja |
|
Aasit ylittämässä siltaa |
|
Rukousrullia joita pyörittämällä paikalliset kajauttaa mantroja maailmalle |
|
Kylän juomavesipiste |
|
Paikalliset väsäilemässä järeää sähköjohtoa rulliksi |
|
Nepalilaisia rukouslippuja lepattamassa tuulessa |
|
Lisää rukousrullia kylän porteilla |
|
Nepalissa oravilla on onnenpäivät, kun kävytkin ovat tätä kokoluokkaa... |
Iltapäivästä
syötiin auringonpaisteessa pihalla, jonka jälkeen lähdettiin eteenpäin kohti
seuraavaa kylää.
|
Perhoset ne vaan selviää vuoristossa |
Taival Dhukurpokariin kesti 3h 30min. Kylä sijaitsi 3170m
korkeudessa. Päivämatka ei ollut pitkä, mutta olo tuntui hieman
voimattomalta. Tämän lisäksi jo edellisenä päivänä alkanut polvikipu voimistui
entisestään. Kävellessä tuntui jatkuva pistävä kipu polvessa, aivan kuin
työntäisi ruuvimeiseliä polvilumpion sisään. Ylämäet menivät suhteellisen
hyvin, mutta alamäet oli melkoista tuskaa, kun jalan piti koukistua enemmän.
|
Kävellessä ohitettiin samainen porukka, joka oli aamulla väsäillyt kaapelikeloja. Kovia äijiä. (C) Rowan Savage |
|
Näkymiä matkalta |
|
Pitkiä kivikkoisia teitä |
Dhukurpokarissa
jäätiin melkein ekaan paikkaan johon saavuttiin. Paikassa oli kamiina
yhteisissä tiloissa ja puulämmitteinen suihku. Huoneeseen päästyämme mittasin
kuumeen ja mittari näytti pientä lämpöä.
|
Majapaikka |
|
Huone |
Oloa
helpotti kummasti, kun pääsi suihkuun ensimmäistä kertaa 3 päivään. Suihkuvesi
ei ollut hirveän lämmintä ja vettä ei tullut kovalla painella, mutta näissä
olosuhteissa se oli mahtavaa. Ilman lämmitystä suihkussa on käytännössä
mahdotonta käydä. Hanasta tuleva vesi on jääkylmää. Se jäätyisi ellei olisi
liikkeessä. Ilman lämpimiä huoneita jääkylmässä vedessä peseytyminen on hullun
hommaa.
Suihkun
jälkeen olin aivan umpijäässä. Kiireellä lämmintä vaatetta päälle ja kaminaan
kylkeen sulattelemaan. Ilta meni jälleen kamiinan vieressä hengailleen ja korttia
pelaten.
Vuoristossa
päivät menevät aikalailla samalla rutiinilla. Aamuisin on herätys jääkylmästä
kämpästä. Hirveällä kiireellä lämmintä vaatetta päälle, että ei jäädy
samantien, kun makuupussista kömpii ulos. Päivisin kävellessä on ok-lämmin,
mutta, kun hetkeksikin pysähtyy niin on vedettävä lämmintä päälle. Iltaisin
majapaikkaan päästyä ensimmäinen toimenpide on vaihtaa märät vaatteet kuiviin
ja kaivaa untuvatakki sekä pitkät kalsarit esille. Trekki on yhtä palelemista.
Unirytmi
on muuttunut varsin radikaalisti reissun aikana. Porukka on yleensä jo ysin
jälkeen nukkumassa. Päivän trekkien jälkeen ei unta tarvitse paljoa houkutella.
17.12.2012
Trekkipäivä 5
Aamulla
jälleen perusrutiinit. Päivän määränpäänä oli Managin kylä johon pääsi 2 eri
reittiä. Mikko ja Rowan lähtivät puolituntia aikaisemmin kulkemaan, koska
menivät Upper-Pisangin reittiä joka oli pitempi, mutta vaikeakulkuisempi.
Laurin kanssa päätettiin mennä Lower-Pisangin reittiä.
Polvi
tuntui jo heti aamusta huomattavasti kipeämmältä, kuin edellisenä päivänä.
Päivän
trekkailu oli yhtä tuskaa. Polveen särki entistä enemmän ja ei pystynyt
käytännössä kävelemään 10 metriäkään ajattelematta polven kipua. Ensimmäistä
kertaa trekin aikana meinasi alkaa epätoivoiset ajatukset virtaamaan, että
näinköhän pystyn vetämään trekkiä loppuun jos polvi on yhtä kipeä.
|
Maisemia matkanvarrelta |
|
Lauri taukoa viettämässä. Oli yllättävän lämmin päivä trekata. |
|
|
|
Horisontissa siintää kiitorata |
|
Virallinen lentokenttähotelli |
|
Karu lentokenttä vuoristossa |
|
Loputtomia hiekkateitä |
Päästiin
lopulta Manangiin 5,5h taipaleen jälkeen. Loppumatka meni mun osalta täysin
linkatessa. Ei pystynyt kävelemään enää ollenkaan normaalisti.
Kerettiin
kylään n. 1,5h ennen Mikkoa ja Rowania joten etsittiin meille majoitus. Löytyi
iso huone johon mahtui kaikki 4 henkeä. Hintaa jäi 50rp / yö / henki.
|
Majoitus Manangissa |
En
ollut polviongelmaisena ainoa jolla ei mennyt trekki putkeen. Rowan oli
nyrjäyttänyt päivän aikana nilkkansa joka oli turvonnut tennispallon kokoiseksi
patiksi. Tilannetta helpotti kuitenkin se, että Manangissa oli tarkoitus
viettää yksi lepopäivä akklimatisoitumista varten, joten huomenna ei tarvitsisi
rasittaa jalkoja.
Majapaikassa
oli huone jossa oli iso kamiina. Illasta huoneessa oli kymmeniä trekkaajia ja
kamiina mansikkana. Tuntui mahtavalta, kun kerrankin ei tarvinnut palella
ilta-aikaan.
|
Yhteinen tila Manangissa |
Iltapalaksi
tuli tilattua kunnon jakinlihapihvillä oleva hampurilainen ja kyytipojaksi kokista.
Hieman kaloreita takaisin. Sykemittari oli laskenut, että ensimmäisen 4 päivän
aikana olin polttanut pelkästään 10000 kilokaloria kävelyn aikana. Ruuasta ei
ollut mitään saumaa saada samaa kalorimäärää takaisin.
|
Jakkiburgeri. Kyllä maistui! |
|
Auringonlasku vuoristossa |
Ennen
nukkumaanmenoa käytiin kuvailemassa hieman tähtiä majapaikan katolla olevalta
terassilta.
|
Tähtitaivasta |
|
Tähdet näkyvät kirkkaasti vuoristossa |
18.12.2012
Trekkipäivä 6 (Akklimatisoitumispäivä)
Tänään
pidettiin lepopäivä ja annettiin kropan akklimatisoitua ilmastoon. Ylöspäin
mentäessä hapen määrä vähenee jatkuvasti, joten välillä pitää pysähtyä
lepäämään ja antaa kropan sopeutua korkeuteen. Kun hapen määrä vähenee, keho
alkaa tuottaa lisää punasoluja, että hapen kuljetus tehostuu. Nyrkkisääntönä
onkin, että 3km korkeuden jälkeen turvallinen nousuvauhti on maksimissaan 400m
ylöspäin / vuorokausi. Alaspäin mentäessä vastaavaa ongelmaa ei
luonnollisestikkaan ole.
|
Ohjeet vuoristotaudin varalta (C) Lauri Laine |
Aamu
meni rennosti. Nukuttiin pitkään ja lätkittiin korttia aamupalan yhteydessä.
Safkailun jälkeen oli pyykkäyksen vuoro. Ostettiin porukalla sangollinen
lämmintä vettä, että pyykkiaine toimisi edes jotenkuten. Nyrkkipyykin jälkeen
vaatteiden huuhtelu jääkylmällä vedellä. Kädet olivat 10 ensimmäisen sekuntin
jälkeen aivan tunnottomat.
Iltapäivästä
käytiin kävelemässä läheisellä vuoristojärvellä. Matkalla löydettiin lehmän
haaskaruho jossa ohikulkiessa oli koira mutustelemassa jäänteitä. Takaisinpäin
tullessa koira oli lähtenyt ja korppikotkat olivat vallanneet haaskan. Varsin vakuuttavan kokoisia lintuja.
|
Vuoristokylä |
|
Kotieläimiä kivestä tehdyissä aitauksissa |
|
Koira murkinoimassa |
|
Korppikotkat ottivat haaskan haltuun |
|
Isoja lintuja |
|
Vuoristojärvi Manangissa |
|
|
Alla olevassa videossa tunnelmia reissusta:
Ilta
meni jälleen korttia lätkien ja syöden. Tällä kertaa ruuaksi valikoitui jakkipihvi
sienikastikkeessa. Aivan huippua safkaa.
|
Jakkipihvi sienikastikkeella. Normaalisti en koskisikaan perunaan, mutta nyt kalorit oli tarpeen. |
Illasta
jälleen katolle kuvailemaan tähtiä. Yöstä tuli jälleen kylmä. Ärsyttävintä
vuoristossa on yölliset kusihädät jolloin joutuu kaivautumaan esiin makuupussin
syövereistä ja lähtemään pihalle pomppimaan kohti vessaa. Vuoristossa nestettä
täytyy juoda huomattavasti normaalia enemmän ja vastaavasti virtsaa erittyy
merenpinnantasoon verrattuna paljon enemmän. Käytännössä siis vessassa joutuu
ravaamaan pahimmillaan monta kertaa yössä. Kylmä!
|
Ryhmäkuvaa katolta (C) Rowan Savage |
|
Kuu mollottaa taivaalla kirkkaana |
|
Kirkas tähtitaivas |
19.12.2012
Trekkipäivä 7
Aamulla
oli jälleen taktiikkapalaverin paikka. Pohdittiin plääniä kuinka lähdetään
etemään, koska Rowanin nilkka oli edelleen todella kipeä. Mun polvi tuntui jo
huomattavasti paremmalta, kun edellisenä päivänä oli pystynyt lepäämään.
Päädyttiin
lopulta ratkaisuun, että me muut kävellään tänään Yakhariin ja Rowan jää vielä
vuorokaudeksi lepäämään Manangiin josta hän tulee sitten seuraavana päivänä
hevosella Ledariin jossa törmätään.
Päivä
oli varsin sumuinen, mutta aurinkoinen. Polvi tuntui tosi hyvältä verrattuna
aikaisempiin trekkipäiviin. Maisemat olivat mahtavia ja kokonaisuutena tämä
olikin paras trekkipäivä koko reissun aikana.
|
Rakennelmia vuoristossa |
Hieman
ennen Yakharia meni 4km korkeusraja rikki. Trekkipäivä oli lyhyt, vain 3,5h ja
se meni erittäin mukavasti. Yakharissa saatiin 3 hengen huone hyvällä
näkymällä. Kiivettiin ennen auringonlaskua läheiselle kukkulalle hieman
valokuvailemaan. Kiipeäminen oli helppoa, mutta alastulo pimeän tultua olikin
astetta kinkkisempää.
|
Näkymiä Yakhariin saapuessa |
|
Kiva huone Yakharissa |
|
"Luksus-WC" komealla vuoristonäkymällä |
|
Chili-chickeniä iltapalaksi |
|
Auringonlaskun aikaan |
Illalla
nukkumaan mennessä oli pientä korkeudesta johtuvaa päänsärkyä. Korkeassa
ilmassa on tullut huomattua, että unenlaatu huononee varsin merkittävästi ja
nähtyjen unien määrä kasvaa. Yön aikana näkee hirveän määrän unia ja aamulla
muistaa ne.
(Olen palannut reissusta jo takaisin Suomeen, joten blogin päivitys jatkuu takautuvasti...)