Kämpälle päästyäni huomasin, että kyseessähän oli sama huoneisto jossa vaihtarikaverini Taini ja Miika olivat asuneet syksyllä.
Seuraavana päivänä lähdettiin pyörähtämään Kasetsartin kampusalueella jossa oli isot markkinat. Paikalla oli jos minkäkinlaista kojua ja tuotetta myynnissä.
Aika hauska idea
Sika sika syömään nyt!
Kiekura suoli on erittäin hyvää yrttistä maustemakkaraa.
Olin tammikuussa varannut lennot hetken mielijohteesta Medaniin, Sumatran saaren pääkaupunkiin Indonesiassa. Tälle reissulle oli lähdössä isompi porukka. Vaihtarikaverini Mikko sekä kevään uusia vaihtareita ketä en ollut vielä tavannut.
29.01.2011
Lento laskeutui Medaniin hieman kahdeksan jälkeen illalla. Päästiin lentokentältä ulos ja vastassa oli heti hirveä lauma riivaajia. Käveltiin pieni lenkki harhauttaaksemme heitä ja samalla ruvettiin kartoittamaan mahdollisuuksia päästä Toballe. Vaihtoehdot oli vuokrata auto ja kuljettaja tai olla yötä Medanissa ja lähteä seuraavana päivänä Tobaa kohti.
Päädyttiin porukalla vuokraamaan tila-auto. Alkuun meille yritettiin tarjota kuskiksi jotain 15-vuotiaan näköistä jamppaa jolla oli sellainen kiilto silmissä, että ei välttämättä käynyt ihan kofeiinin voimalla kyseinen heppu.
Saatiin toinen kuski ja lähdettiin matkaan. Matkan sanottiin kestävän noin neljä tuntia.
Kyseinen automatka oli elämäni pelottavin kokemus. Kuski paineli melkoista vauhtia pitkin mutkittelevia teitä tehden aivan älyttömiä ohituksia. Ohitti jokaisen auto joka eteen tuli. Puolessa matkassa rupesi satamaan vettä niin kovaa, että hyvä kun eteenpäin näki. Silti tämä kuski lähti tekemään ohituksia pimeään mutkaan ylämäkeen. Monta kertaa meni varsin läheltäpiti tilanteiksi ja vastaatulevat autotkin joutuivat hidastamaan lähes pysähdyksiin asti. En tiedä onko tämä joku paikallinen tapa...
Kaikesta huolimatta päästiin perille hieman puolen yön jälkeen pieneen satamakaupunkiin nimeltä Parapat. Majoituttiin Charlies nimiseen guesthouseen aivan satamaan mistä laivat Lake Toballe lähtivät.
Aamulla syötiin hyvä aamupala ja lähdettiin selvittelemään miten laivat kulkevat.
Paikallisia duunareita työpaikallaan.
Satamassa selvisi, että saarelle lähtee pikkupurtiloita tasatunnein ja kyyti maksaa 7000 rupiaa.
Lake Toballa hypättiin laivasta Tuk Tuk nimisessä kylässä josta lähdettiin kävelemään kohti halvempia majoituksia. Puolentunnin kävelyn jälkeen päädyttiin Bagus Bay nimiseen guesthouseen josta saatiin 2 isoa perinteiseen Batak-heimon tyyliin rakennettua kämppää. Hintaa majoitukselle jäi 100000 rupiaa ja yhteen mahtui 4 henkeä.
Seuraavana päivänä vuokrattiin fillarit ja lähdettiin ajelemaan pitkin saarta.
Näissä maisemissa kehtasi pyöräillä.
Ei keretty montaa kilometriä pyöräillä, kun Michaelin pyörän rengas puhkesi ja piti etsiä paikka jossa sen saisi fiksata.
Paikallinen korjaamo löytyi lopulta ja päästiin jatkamaan matkaa.
Lähdettiin ajelemaan kohti vesiputousta joka oli merkitty karttaan. Lopult löydettiin paikka saaren keskialueelta ja saatiin paikallinen tyyppi näyttämään tietä pientä korvausta vastaan.
Kiipeäminen oli melkoinen urakka ja siinä kestikin melkein tunnin. Välillä mentiin selkä vasten kallion seinämää kulkien n. 40cm kapealla tiellä, kun alhaalla oli yli 10 metriä syvä pudotus. Onneksi näitä kapeita kohtia ei ollut montaa.
Muutamaa päivää myöhemmin majapaikkamme viereiseen guesthouseen tuli ryhmä jenkkejä. Tutustuimme heihin ja selvisi, että he olivat ryhmä opettajia jotka olivat töissä Kiinassa opettamassa. Heillä oli nyt lomaa koulusta joten olivat lähteneet reissaamaan porukalla.
Seuraavana päivänä päätimme porukalla vuokrata ison laivan viemään meidät isolle vesiputoukselle joka sijaitsi tunnin venematkan päässä kraaterijärvellä.
Porukka matkalla vesiputoukselle (kuva Mikolta)
Reissu osoittautui aivan mahtavaksi valinnaksi jota voi suositella kyllä kaikille jotka käyvät Toballa.
Porukalle vuokrattu vene oli sen verran iso, että siitä pystyi hyppimäänkin mukavasti. (kuva Mikolta)
Majapaikkamme isäntä Fernando lähti mukaan reissuun. Huipputyyppi!
Vesiputous osoittautui oikeaksi luonnon vesipuistoksi. (kuva Mikolta)
Kikkailua (kuva Mikolta)
Silläaikaa kun me hyppelimme kalliolta ja uiskentelimme, veneen kapteeni oli onkinut pari kalaa jotka sitten grillasi syötäväksi.
Putouksella vierailun jälkeen käytiin pyörähtämässä jossain paikallisessa kylässä katsomassa maisemia ja kuinka paikallista palmuviinä tehdään.
Paikallinen riisipelto
Pekonia
Vaikka päivän aikana ei suoraa auringonpaistetta ollut kuin muutamaan otteeseen, illalla kaikki olivat palaneet. Toba sijaitsee niin lähellä päiväntasaajaa, että aurinko paistaa siellä melkoisen voimakkaasti.
Venereissun jälkeisenä päivänä Toballe saapuivat myös Liis ja Katja.
Käytiin käppäilemässä vähän ympäriinsä, mutta heti kun päästiin majapaikasta kaemmaksi niin alkoi satamaan,
Mikon ja Anssin kanssa päätettiin vuokrata seuraavana päivänä skootterit ja lähteä ajamaan saarta ympäri.
Käytiin hakemassa skootterit ja napattiin kamerat messiin.
Ajeltiin pitkin saaren rantoja reunustavia teitä ja saaren vastakkaiselta puolelta löydettiin kuumia lähteitä. Ilma oli rikinkatkuista ja sieltä täältä maasta pöllähteli höyrypilviä.
Rupesi olemaan jo pitkälti iltapäivä joten päätettiin käydä syömässä ja lähteä sitten takaisin kohti majapaikkaa. Tutkailtiin kämäistä kartta mikä meillä oli ja päätettiin kulkea saaren halki kulkevaa tietä. Lähdettiin ajelemaan pitkin tietä ja pian oltiinkin kiemuraisella vuoristotiellä joka kierteli pienien kylien läpi. Jossain vaiheessa matkaa tuli tienhaaroja joita ei näkynyt kartassamme joten kysyttiin paikallisilta jotka ohjasivat. Päästiin vuoren kokeimmalle kohdalle josta oli hyvät näkymät kylään. Matkaa linnuntietä oli arviolta 10 kilometriä. Aurinko rupesi jo laskemaan joten meille tuli hieman kiire lähteä takaisin. Tiet pienenivät jatkuvasti ja taas päädyttiin risteykseen josta lähti kaksi samanlaista pikkutietä erisuuntiin. Kysyttiin paikalliselta neuvoa ja hän neuvoikin meitä jatkamaan vasempaa tietä.
Lopulta päädyttiin pienille vuoristoteille ajelemaan ja risteyksiä tuli jatkuvasti eteen. Yritettiin arvioida suuntaa ja tehtiin valintoja sen mukaan. Tunti ajeltuamme huomattiin, että ollaan eksytty vuoristoteille, aurinko oli laskenut ja eteenpäin alkoi olla jo vaikea nähdä ilman valoa. Jatkettiin matkaa ja ajamista ja polut olivat todella huonokuntoisia.
Parin tunnin ajamisen jälkeen alkoi olla hieman tukalat tilanteet, koska Anssin ja Mikon skoottereista alko bensa loppua. Vuoristossa rupesi yön myötä tulemaan kylmä ja meillä ei ollut mukana mitään lämpimiä vaatteita, valoa tai mitään selviytymisvälineitä. Vettäkin oli hyvin vähän jäljellä. Pikkuhiljaa ruvettiin miettimään jo selviytymissuunnitelmaa, koska tilanne vaikutti hemmetin pahalta. Laiteltiin vistiä kavereille majapaikkaan ja ilmotettiin, että ollaan eksytty vuoristoon. Tehtiin päätös pysyä porukassa vaikka joltain loppuisikin skootterista bensa ja kulkuneuvon joutuisi hylkäämään. Vuoristossa yli kilometrin korkeudessa rupesi olemaan jo hyvin kylmä tähän aikaan illasta.
Tilanne rupesi olemaan jo epätoivoinen, kun sattumalta huomattiin eräässä risteyksessä pieni kivi johon oli kirjoitettu John's guesthouse ja pieni nuoli. Lähdettiin ajelemaan nuolen suuntaan ja parin kilometrin jälkeen löydettiinkin kuin ihmeenkaupalla pieni mökki jossa asui vanha pariskunta. Mentiin taloon kyselemään apua, bensaa ja ohjeita kuinka päästäisiin takaisin kylään. Saatiin vilttejä lämmikkeeksi ja selviteltiin tilannetta. Osoittautui parhaaksi ratkaisuksi jäädä majataloon yöksi, joten ilmoitettiin kavereille, että jäämme yöksi ja talon omistaja soitti paikkaan mistä olimme skootterit vuokranneet, että palauttaisimme skootterit vasta seuraavana päivänä. John kertoi illan mittaan tarinaansa, että oli majoittanut reissaajia jo vuosikymmenten ajan talossaan ansaiten vähän sivutuloja samalla. Katselimme vieraskirjaa jossa melkein kaikilla oli sama tarina: "Eksyimme vuoristossa ja Johnin majatalo pelasti meidät..."
Vieraskirjassa oli hämmästyttävän paljon myös suomalaisten nimiä ja tarinoita eksymisestä.
Talo oli hyvin askeettinen. Keittiö oli samalla myös olohuone ja asuinhuone. Sen nurkassa oli nuotio ja savu tuli suoraan kämppään poistuen sitten seinän ja katon rajassa olevasta pienestä tilasta.
Savupirtti (kuva Mikolta)
Isäntä kyseli oliko meillä nälkä ja pyysi vaimoaan laittamaan meille ruokaa. Vaimo otti narunpätkän nurkasta ja lähti pihalle. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan elävä lassottu kana.
Pariskunta tappoi ja teurasti kanan edessämme minkä jälkeen vaimo rupesi laittamaan ruokaa. Parin tunnin päästä saatiinkin herkullista kanaa ja riisiä Batak-heimon tapaan.
Yö nukuttiin pelkistetyissä oloissa kämpän lattialla. (kuva Mikolta)
Aamulla pohdittiin tilannetta ja tajuttiin miten lähellä oli, että ei olisi käynyt huonosti. Lämpö laski yöllä vain muutamaan asteeseen ja tämän lisäksi oli satanut vettä. Meillä ei ollut mukana mitään lisävaatteita, ei ruokaa, ei vettä, ei valoa...
Saatiin paikallinen heppu lähikylästä oppaaksi meille sekä bensaa skoottereihin. Siltikin matka takaisin kylään kesti kiemuraisia teitä pitkin 1,5h. Voi vain kuvitella mitä olisi käynyt jos bensa olisi loppunut keskellä vuoristopolkuja ja olisi lähdetty jatkamaan matkaa jalkaisin...
Pelastaja
Skootteriretki päättyi lopulta hyvin ja olikin taas chillailla guesthousilla.
Jenkit olivat lähdössä seuraavana päivänä kiertelemään saarta ennen kuin lähtivät pyörähtämään Balilla joten juhlittiin vielä heidän kanssaan viimeistä iltaa. Samalla sovittiin, että törmäillään uudestaan Bangkokissa, kun he tulevat käymään siellä nopeasti ennen Kiinaan paluutaan.
Ylimääräinen asukas terassilla
Muut lähtivat takaisin Bangkokiin, koska heillä oli koulua. Jäin itse vielä pariksi päiväksi hengailemaan Toballe. Törmäsin siellä myös muihinkin suomalaisiin kenen kanssa hengailin jonkun aikaa. Tarjoutuipa mahdollisuus maistaa koiranlihaa Indonesialaiseen tapaan. Jäi kyllä viimeiseksi kerraksi, kun maistan, oli sen verran hirveää.
Paluumatkan Tuk Tukista Medaniin tein paikallisbussilla mikä osoittautuikin huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi. Nyt ei tarvinnut pelätä sydän syrjällään hulluja ohituksia ja matka kestikin vain 4½ eli vain tunnin pitempään kuin tullessa.
Saavuin medaniin alkuillasta ja lähdin etsimään majapaikkaa. Halvan majatalon löytäminen oli vaikeaa, koska oli juuri kiinalainen uusivuosi ja jokapaikka oli täynnä paikallisia turisteja.
Medan on hirvein paikka missä olen ikinä käynyt. Se on saateinen, ränsistynyt ja ennenkaikkea ankea kaupunki. Se on vain pakollinen etappia matkalla Lake Toballe.
Kun reissaa pienellä budjetilla ja majoittuu halvoissa paikoissa, ei aina voi luksusta odottaa...
Pientä kosteusvauriota havaittavissa
Siivoojalta tainnut jäädä huomaamatta pikkuiset hämähäkin seitit
Kaipaisi ehkä puhdistusta
Lento takaisin Bangkokiin lähti seuraavana päivänä vasta illalla joten päivä jäi aikaa kuljeksia kaupungilla.
Aivan kaupungin keskustassa oli hautausmaa jossa paikalliseen tapaan jokainen hauta oli pieni kukkapenkki.
Kaupungilla kävellessä sai olla tarkkana mihin astui. Joku oli pöllinyt ihan järjestään kaikki viemäriaukkojen kannet.
Myös kävelykatuja alkoi arvostaa ihan uudella tavalla
Reissuun lisää jännittävyyttä toi se, että joidenkin tilastojen mukaan Medanin lentokentällä sattuu onnettomuuksia suhteessa kokoon maailman eniten.
AirAsia hoiti homman kuitenkin kunnialla.
Kaikenkaikkiaan reissu Lake Toballe oli aivan huippu. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Toban makea vesi on vaihtelua suolaiselle merivedelle sekä viileämpi ilmasto hyvää vaihtelua tropiikin helteelle. Oivallinen paikka tulla rauhoittumaan.
Hauskana seikkana paikalliset kertoivat, että sen jälkeen kun Madventuresin Riku ja Tunna olivat käyneet saarella, sinne alkoi tulvia suomalaisia reissaajia. Tämä oli havaittavissa, kun eräänäkin iltana paikallisessa baarissa oli 17 henkeä joista 14 oli suomalaisia...