keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Agra - Taj Mahal

Heräsin 3h virkistävien yöunien jälkeen aivan jäätävään palelemiseen. Buranaa naamaan ja 10 min vielä unta lisää. Paleli vieläkin hirveästi, mutta ei auttanut kuin heittää vaatteet niskaan ja suunnistaa Nizamuddin juna-asemalle mistä juna kohti Agraa lähti. Sain neuvoteltua kyydin 70rp hintaan.

Asemalla juna löytyi tosi helposti, koska Intiassa yleensä kaikki ovat myös englanniksi. Kauppojen kylteistäkin varmaan joku 80-90% on englanniksi ainakin Delhissä. Juna-asemalla tuli ”järkytyksenä” se ihmispaljous. Voi elämä, että voi olla paljon possea. Juna saapui hyvissä ajoin ja pääsinkin junaan oikeaan vaunuun ja paikalleni.

Porukkaa lappoi sisään kaikenaikaa ja siinä vaiheessa, kun juna lähti liikenteeseen oli käytävätkin niin täynnä ihmisiä, että liikkumaan ei olisi mahtunut. Itse vaunut olivat varsin kuluneita ja kiskoja nähneitä. Koko menomatkan kirosin, että en ollut ottanut takkia mukaan. Buranan myötä vilu helpotti, mutta viileä oli, koska junan ikkunat olivat osittain auki ja ilma virtasi vapaasti sisälle. Helpotusta kylmyyteen toi myös lämmin chai mitä joku kauppamies kiertin myymässä pitkin matkaa.

Askeettinen junanvaunu

Agraan päästyäni törmäsin juna-asemalla amerikkalaiseen Andrewiin ja Julieen. Heidän kanssaan napattiin kyyti asemalta Taj Mahal:ille läheisestä pre-paid taxi kojusta.

Taj Mahal:in lipunmyyntiin päästyä edessä häämötti jälleen aivan järjettömät jonot ihmisiä. Turisteille oli varattu oma lipunmyyntinsä jonka jono oli vielä siedettävä. Hinnoittelussa on melkoinen hintaero paikallisten ja turistien välillä. Paikalliset maksaa nähtävyydestä parikymmenta rupiaa, kun muille se on 750 rupiaa. Lippuluukulla kävi tuuri ja sain 2 lippua jostain syystä vaikka ostin vain yhden. Noh, annoin tämän ”ylimääräisen” lipun Andrewille joka ei ollut vielä kerennyt ostaa lippua ja jaettiin näiden 2 ostetun lipun hinta 3:lla hengellä.

Pääportista alueelle mentäessä oli vielä suhteellisen tarkka turvatarkistus jossa käytiin läpi kaikki tavarat mitä repussa sattui olemaan. Lopulta ilmoitettiin, että otsalamppu on kiellettyjen tavaroiden listalla ja se pitäisi palata viemään lokeroon jonon takana. Taas kävi tuuri ja vanhempi virkahenkilö bongasi tilanteen ja tuli sanomaan, että laita valo reppuun, mutta et ota sitä esille alueella. Tämä sopi hyvin, tosin minulle ei ihan auennut miksi otsalamppu oli kielletty…

Viimein päästiin itse Taj Mahalin alueelle. Pääportista sisään astuttua näky oli melkein epätodellinen. Keskellä palatsialuetta kohosi valtavankokoinen valkoinen rakennus joka hohti auringonvalossa. Todellakin jotain mikä on näkemisenarvoinen kerran elämässä.


Tarunhohtoinen Taj Mahal


Taj Mahal on 1600-luvulla eläneen maharadzan vaimonsa muistomerkiksi rakennuttama hökötys. Hänen vaimonsa kuoli synnyttäessään 14. lastaan. Rakentaminen kesti 20 vuotta ja siinä oli mukana 20000 työmiestä. Intialainen filosofi oli joskus sanonut, että Taj Mahal on kyynel ikuisuuden naamalla. (A Tear drop on the face of Eternity) Muistomerkki äärettömälle rakkaudelle.

Taj Mahal


Oikeasta kuvakulmasta katsottuna altaasta heijastuu peilikuva rakennuksesta

Näpsittiin valokuvia ja kuljettiin pikkuhiljaa kohti itse rakennusta satojen ellei tuhansien muiden vierailijoiden tapaan. Hyvien kuvien saaminen on tällaisessa turistipaikassa lähes mahdotonta, koska kaikki kuvat on pilalla järjettömästä ihmismassasta.

Pakollinen turistiposeeraus





Lähemmäksi raknnusta päästessä ihmettelyä aiheutti se yksityiskohtien määrä mikä rakennuksessa on ollut. Ei ihme, että sen tekemiseen vaadittiin niin suuri työntekijämäärä.

Rakennuksen tekstuuria

Taj Mahalin vieressä oleva moskeija

Etutorni


Lisää detaileja


Seinäkaiverruksia
Seinäkaiverrus läheltä

Koristekuviointia

Holvikaari



Seinäkirjoituksia
Koristeluja ulkoseinämällä

Pirteä asuste

Rakennuksen sisällä oli ulkokehän huoneosa jossa oli erilaisia lokeroita. Aivan rakennuksen keskellä on vaimon hauta ja sen vieressä rakennuttaneen maharadzan hauta. Haudan lähellä ei saanut kuvata joten sieltä ei kuvia siis ole.

"Taidetta"


Kivikaiverruksia
Paikallisia vierailijoita


Päivän aikana kävi kymmeniä kertoja niin, että paikalliset tulivat kyselemään saavatko ottaa itsestään kuvan kanssamme. Luonnollisesti syynä oli, että halusivat samaan kuvaan nätin Julien kanssa, mutta Anderw ja meikäläinen tultiin ”kaupan päälle”.

Poseerausta paikallisten kanssa

Kun Taj Mahal oli niin sanotusti nähty, suuntasimme Agran kaupungille syömään.  Onneksi olimme tulleet aikaisin aamulla mestoille. Iltapäivästä ihmismäärät olivat moninkertaistuneet ja nähtävyydellä oli aivan järjetön ryysis.

Paikallisia naisia nähtävyydellä


Lisää paikallisia


Meikäläinen, Julie ja Andrew

Pääportin kattokuviota

Löytyi mukava kattoterassiravintola jossa ruoka oli jälleen hyvää. Andrewilla ja Juliella oli aikasempi juna takaisin Delhiin joten he suunnistivat kohti juna-asemaa ja itse suuntasin toiseen ravintolaan istuskelemaan. Sovittiin vielä, että jos aikataulut osuu yksii niin törmätään Goa:lla uudestaan. Olivat oikein mukavia ihmisiä niin ilman muuta!

Suuntasin toiselle kattoterassille katsomaan auringonlaskua Agran ylle ja siemailemaan huurteista. Fiilistelin iltaa ja jossain vaiheessa havahduin katsomaan kelloa. Olin muistanut junan lähtöaikataulun tunnin väärin ja junan lähtöön olikin aikaa 15min. Asemalle kesti riksalla ainakin 15min. Maksoin laskun nopeasti ja ryntäsin kadulle etsimään kyytiä. Eteen tulikin riksakuski jolle heitin satasen käteen ja käskin ajaa vauhdilla asemalle. Hinnassa oli hurjat 30 rp eli 0,5e ekstraa siihen verrattuna mitä olisin normaalisti ollut valmis maksamaan, mutta hätä ei lue lakia niin sanotusti.
Kuski ymmärsi yskän ja ajoikin kuin kaistapäinen ihmisjoukon keskellä. Pääsin juna-asemalle 5min junan alkuperäisen lähtöajankohdan jälkeen, mutta onnekseni juna oli myöhässä joten kerkesin siihen kivasti. 

Auringonlasku kattoterassilta


Taj Mahal horisontissa
Taidetta 50mm linssillä



Junamatka menikin puoliunessa nuokkuen ja vilusta täristen. Junan penkit ovat sen verran epämukavia, että lihakset joutuu olemaan jännityksessä kokoajan, että kestää paikallaan. Tähän päälle vielä päivän kävelyt niin aika voimaton olo oli. Kuume ilmeisesti nousemassa. Onneksi koko päivän jaksoi hyvin ilman mitään ongelmia. Jälleen kyytiin pakkautui älytön määrä ihmisiä.

Ihmisvirtaa

Älytön ryysis juna-asemalla


Lopulta, kun pääsin hostellille oli yllätys mieletön, kun väsyttävän päivän päätteeksi suihkusta tulikin lämmintä vettä. Ensimmäinen kerta koko Intian reissun aikana pääsin lämpmään suihkuun. Voi sitä ilon ja onnen tunnetta! Suihkun jälkeen pikainen iltapala kattoterassilla ja nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Lämpöä oli taas 36,7.

Intialaisten käsitys puhtaasta lakanasta



Sunnuntai-aamu alkoi loistavasti 12h yöunien jälkeen. Hyvä olo eikä tietoakaan kuumeesta. Olin edellisenä iltana sopinut hostellin kanssa, että  teen check-outin vasta kuudelta illalla.
Kävelin päivän Paharganjin ympäristöä läpi ja tein vielä hieman ostoksia. Hippilaukku 160 rupiaa, flipflopin entisten hajonneiden tilalle 130 rupiaa.

Pienempiä katuja Paharganijn alueella


Logistiikka toimii


Holy Cow eli pyhä lehmä
(Agrassa kauppias monotti vastaavanlaista napakalla potkulla kylkeen, kun otus paskansi liikkeen eteen. Se siitä pyhyydestä.)


Mustikki


Tässä vaiheessa tajusin minkälaisen virheen olin tehnyt, kun majoitus oli Main Bazar streetin varrella olevassa guesthousessa. Sivukujilla oli paljon majapaikkoja paljon rauhallisemmalla sijainnilla. Pienet sivukujat olivat suorastaan mukavia ja miljöö vastasikin paljon enemmän sitä mielikuvaa mikä mulla intiasta oli. Olipas amatöörivirhe tosiaan, enhän Bangkokissakaan majoittuisi mistään hinnasta suoraan Khao San Roadilla sijaitsevassa guesthousessa vaan menisin pienemmille sivukujille…

Rauhallisemmilla kaduilla tuli vastaan paljon erilaisia mauste- ja hedelmämyyjiä. Löytyi pieniä kahviloita mistä sai chaita sekä partureita ja muita pikkukojuja.

Mausteita joka lähtöön


Mitäs laitetaan?


Visuaalista!


Tein semmoisen havainnon, että kun sain viimein hankittua tuon hippilaukun kameralaukuksi ja kävin vetämässä ”katu-uskottavat” kuteet päälle. (Intialaiset pussihousut, hippipaita ja hippilaukku) niin myyjät pudottivat heti alkuhintaa mitä tuotteista pyytivät. Kai he ajattelivat, että tuon näköinen tyyppi tietää jo paremmin hintatason joten yrittävät huijata vähemmän.

Paan - kauppias. Betel-pähkinää ja mausteita käärittynä jonkinnäköiseen lehteen.


Sorvaa sorvaa sorvaa vaan...


Iltapäivän aikan huomasin, että alan pikkuhiljaa tykkäämään intiassa matkustamisesta, kun pääsee vain pois pahimmilta alueilta.

Ennen kuutta kävin pakkailemassa kamat hostellilla ja läksin erääseen nettikahvilaan kirjoittelemana blogia. Tarkoitus oli lähteä metrolla Old Delhin juna-asemalle, mistä junani lähti kohti Ajmeria, mutta jumituin nettiin ja tulikin hieman kiire lähteä. Ei ollut aikaa eksyä metron toimintaa selvittäessä joten otin tutun ja ei niin turvallisen riksakyydin asemalle.

Old Delhi railway station

Oikea laituri junalle löytyi jälleen varsin helposti ja jäin odottelemaan oikeaa junaa. Junan saavuttua huomasin, että kaikkien vaunujen seinälle oli tulostettu nimilista matkustajista. Bongasin oman nimeni listalta ja varmistin mikä paikkani oli. Paikka junassa oli makuuvaunussa ja ylimpänä punkkana. Sängyt olivat kolmessa kerroksessa siten, että ylin sänky on aina valmiina ja kaksi alempaa käännetään makuuasentoon vasta yöllä. Onneksi olin varannut Madventuresin vinkin mukaan yläpunkan joten pääsin pitkälleni heti matkan alussa. Samaan loosiin sattui myös saksalainen Dyrk joka oli myös matkalla Ajmerin kautta Pushkariin.

Yläpunkka


Toimii kuin junan vessa

Olin päivällä pohtinut lämpimän villapeiton ostoa, mutta jättänyt sen ostamatta koska se olisi maksanut melkein 3 euroa ja en halunnut ylimääräistä kannettavaa. Tämä kostautui matkalla, koska ennakko-odotustani vastoin, junassa ei ollutkaan minkäänlaista peittoa tarjolla. Huonoksi onneksi junan katon ja seinän saumassa oli reikä niin, että koko matkan siitä puhalsi kylmä ilma minua kohti. Vaikka päällä oli kaikki vaatteet mitä omistin + sarongi, en saanut nukuttua koko yönä kuin ehkä 15min ja loppuajan tärisin vilusta.
Kyllä matkustaminen on ihanaa...



sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Old Delhi


Torstai-iltana nettiin päästyäni tein vähän kiinteämpiä reissusuunnitelmia muutaman lentolipun muodossa. Ostin lennon Jaipurista Goalle 3.3. lauantaille sekä lentolipun Goalta Delhiin 21.3 siten, että lento on Delhin kentällä 22.30 illalla, kun lentoni lähtee takaisin Suomeen 4 maissa aamuyöllä seuraavan päivän puolella. Nukun/hengailen ne muutamat tunnit lentokentällä ja säästän siten matkaamisen Delhin keskustaan sekä yhden hostelliyön hinnan.

Perjantai-aamuna nukuin herätyskellon pommiin, koska tuli nukuttua kuulokkeet päässä, jotka toimii samalla kätevästi myös kuulosuojaimina blokkaamaan liikenteen järjettömän melun.

Hostellihuone

Jos olisikin kerennyt kirjoittaa edellisen reissun blogin loppuun niin olisin jo silloin hehkuttanut kuinka jäätävän hyvät matkakuulokkeet Sennheiserin HD-25 kuulokkeet on. Ne ovat DJ-maailmassa the kuulokkeet mm. niiden -20db äänenvaimennuksen takia. Huippuluokan äänentoistosta puhumattakaan. Ne kestää lähes minkälaista vääntämistä vaan eli eivät mene repussakaan rikki kovin helposti. Tuo äänenvaimennus tekee kuulokkeista oivalliset matkakäyttöön, koska ne eristävät esim. lentokoneen, bussin tai junan taustamelun pois.

Herättyäni olo ei ollut minkään hirveän hyvä ja välittömästi alkoivat ne kuuluisat Delhi bellyn oireet. Bongasin hostellini katolta mukavan terassiravintolan, Mount Everest restaurant:in jossa kävin vetämässä naamariin reissun ensimmäisen liharuuan, Chicken Tikka Masalan. Jälleen kerran ruoka oli älyttömän hyvää. Syödessä tutkin samalla Old Delhin karttaa ja tein plääniä iltapäiväksi.

Näkymää terassilta

Kävin pyörähtämässä nopeasti kadulla apteekissa ja ilokseni huomasin, että 10 imodiumin paketti maksoi 30 rupiaa eli 0,5e.  Varsin kohtuullinen hinta.

Puolenpäivän jälkeen uskalsin lähteä jo yli 100m päähän hostellilta ja kävinkin pyörimässä Paharganjin kaduilla tehden ostoksia. Hinnoissa on ilmaa. Paljon. Esimerkkinä sarongi jolle myyjä ilmoitti hinnaksi 275 rupiaa. Lopulta maksoin siitä 90 rupiaa. Intialaiset hippihousut (vastaavat, kun thaimaalaiset kalastajanhousut) 250 à 120rp , rento rantapaita 250 à 100rp.

Paharganjin jälkeen otin suunnan vanhaa Delhiä kohti tarkoituksena mennä pyörimään basaareihin. Useiden hintakyselyjen ja vääntämisen jälkeen sain polkupyöräriksan Main Bazar Streetiltä Kinari Bazarille hintaan 60rp.

Jokos muistin mainita liikenteestä Intiassa? Luulin, että se on hullua Aasiassa. Intia on vielä ihan oma lukunsa. Liikenne on täysi kaaos. Liikenteessä puikkelehtii ajoneuvoja laidasta laitaan ilman mitään logiikkaa. Kaikki vain tykkää tööttäillä aivan tajuttomasti. Sekaan heitetään vielä ihmisiä ja eläimiä niin soppa on valmis. Matkalla vanhaan Delhiin pelotti aivan sikana. Kuski veti pitkin katuja polkupyörällä johon oli lisättyä 2 rengasta ja penkki taakse. Hän ei koko puolen tunnin matkan aikana katsonut kertaakaan taakseen väistääkseen tööttääviä ajoneuvoja. Kun kuski päätti ohittaa edessä olevia esteitä menemällä moottoriajoneuvojen kaistalle, kun takaa tuli rekka varsin kovalla vauhdilla, oli erittäin lähellä, että en hypännyt kyydistä pois vauhdissa. Oli lähes kuset housussa.
Intiassa on hyvä olla aina pientä käteistä mukana, että voi maksaa riksat yms. tasarahalla. Kuskit yrittää poikkeuksetta kusettaa, että ei ole antaa takaisin esim. 100rp setelistä. Hyvä kikka tähän onkin ottaa raha esiin, että kuski näkee sen, mutta olla antamatta sitä ennen kuin kuski antaa vaihtorahan ensin. Muuten voi käydä helposti niin, että kuski antaa alle sovitun summan takaisin ja siinä vaiheessa on vähä paha ruveta repimään rahaa takaisin, kun kuski on sujauttanut sen jo taskuunsa…

Pääsin Kinari Bazarin alueelle kaikesta huolimatta hengissä ja lähdin sokkeloisille kaduille poukkoilemaan. Kerkesin kävellä ehkä 200m kun eteen osui kuin tilauksesta pikkuinen parturiputiikki. Tiedustelin hiustenleikkuun hinnan ja istuin penkkiin välittömästi hinnan kuultuani. Viikset hulmuten parturi sipsutteli saksilla hiuksia uuteen uskoon ja n. 20 min päästä hiukset oli leikattu. Lopulta hiustenleikkuulle ja päähieronnalle jäi hintaa 110 rupiaa. Pelkkä hiustenleikkuu olisi kustantanut 60 rupiaa eli aika tarkalleen euron.

Parturi

Intiassa näkee kyllä niin paljon komeita viiksiä, että olen tässä alkanutkin vakavasti harkitsemaan jos kasvattaisin oikein kunnon reissupensselit itsekin jos sitä siten sopeutuisi paremmin joukkoon…

Pensseleistä parturin tunnistaa

Vaeltelin iltapäivän pitkin vanhan Delhin katuja ja vastaan tuli ehkä 10 länsimaalaista koko sinä aikana. Varsinkin pienillä sisäkaduilla kävi semmoinen järjetön ihmisvilinä, että en rehellisesti sanottuna uskaltanut kaivaa järkkäriä esiin. Kuvatessa keskittyy liikaa kuvan ottamiseen jolloin on helppo uhri taskuvarkaille. Toisekseen Intialaiset eivät tunnut kovin paljoa tykkäävän kuvien ottamisesta joten päätin jättää kuvailut väliin. Muutaman kuvan nappasin pokkarilla ohimennen.

Isomman kadun hulinaa

Kun pääsi pois Paharganjin turistikusetus-alueelta, niin Delhi rupesin vaikuttamaan paljon samanlaiselta, kuin mikä tahansa aasialainen suurkaupunki. Ainoana erona ehkä kaakkois-aasiaan, että ihmiset eivät hymyile. Vanhassa Delhissä ei toisaalta esiintynyt yhtä suurta hintakusetusta ja hello mister meininkiä kuin muualla. Aurinkolaseistani irtosi toisen sangan ruuvi ja vein lasit korjattavaksi paikallisella silmälasien korjaajalle, kun semmoisen kadulta bongasin. Koska ruuvi oli kuitenkin tallella, kaveri fiksasi lasit ilmaiseksi ja kyseli vain mistä pain olen kotoisin.

Kävellessäni katuja pitkin osuin vahingossa Jama Masjid nimiseen moskeijaan mikä on ilmeisesti maailman suurin. Se valmistui 1658 eli ikääkin on kertynyt. Sisäänpääsy olisi maksanut jotain 250rp luokkaa niin jätin väliin, koska ei napannut niin hirveästi käydä kiertelemässä. Nappasin ensimmäisen autoriksan minkä sain 90rp hintaan heittämään takaisin Paharganjille. Olihan tuossa ehkä 20-30rp ylihintaa, mutta olo oli niin huono, että ei vaan jaksanut alkaa vääntämään hinnasta. Matkan aikana heräsi muutamia kysymyksiä mieleen. Miksi jokaisessa kadunkulmassa ei ollut käärmeenlumoajia tai miksi joka paikassa ei soinut intialainen musiikkia mystisesti ilman, että äänen lähde paljastuisi. Menetin uskoni elokuvien luomaan mielikuvaan intiasta.

Jama Masjid

Yksi asia mikä myös pisti silmään on Intian likaisuus. Tienvieret on aivan täynnä roskia. Joka puolella. Roskaa on aivan mielettömästi. Paikalliset heittävät kaikki roskat suoraan kadulle. Ekan kerran juna-asemalla käytyäni naureskelin julisteelle seinällä jossa mainostettiin jonkinnäköistä ”Vihreää päivää” jonka teemana oli, että heitä roskat roskikseen, älä kadulle…

Hostellille päästyäni kävin läpi ostoksia ja repesin nauramaan, kun tajusin kuinka pihiys on iskenyt taas päälle halvassa maassa. Jätin lukemattomia ostoksia tänään tekemättä, koska ne olivat maksaneet 20 rupiaa enemmän kuin olin valmis maksamaan. Eli siis 30 eurosenttiä liikaa… niih…

Tuntui, että olin himoshopannut ja käyttänyt mielettömästi rahaa koko iltapäivän ja loppupelissä olin käyttänyt alle 500 rupiaa jos kyytejä ei lasketa mukaan. Ostoksiin oli siis mennyt vähän reilu 8 euroa. Pitäisi vähän useammin suhteuttaa hintoja vastaavaan ostovoimaan suomessa.

Heittäydyin hetkeksi sängylle pitkälleen ja suunnittelin meneväni kattoterassille hörppimään chaita auringonlaskun ajaksi, mutta muistinkin, että pitää käydä ostamassa vielä juna-lippu sunnuntaille kohti Ajmer:ia. Ajmeristä pääsen puolentunnin bussimatkalla Pushkariin jonne olin suunnitellut meneväni alkuviikosta.
Reilun tunnin jonotuksen jälkeen sainkin lipun yöjunaan joka lähtee sunnuntai-iltana vanhan Delhin juna-asemalta. Reilun 8h matkalle lippu 2nd class sleeper luokassa jäi hintaa 197 rupiaa.

Junalippujen osto Delhin asemalla on oma lukunsa. Ulkomaalaisille on oma toimistonsa juna-aseman 2. kerroksessa. Matkalla sinne törmään kymmeniin ”virkailijoihin” jotka yrittää ohjata johonkin ”lipunmyyntitoimistoon”, josta he myisivät sitten samaan junaan saman lipun moninkertaisella hinnalla. Lipunmyyntitoimistossa pitää ensin ottaa lappu ja mennä jonottamaan infotiskille kysymään junan tietoja ja kirjata ne lappuun. Jos infotiskillä sattuu olemaan joku ja onnistut saamaan junan tiedot, sen jälkeen mennään seiniä epämääräisesti kiertävien penkkien jonoon  odottamaan vuoroa lipunmyyntitiskille. Ihmiset hyppivät jatkuvasti seuraavalle paikalle, kun jonon päässä olevat siirtyvät tiskille. Varsin erikoista ja sekavaa touhua. Lopulta saat junalipun ja voit maksaa sen. Pahimmassa tapauksessa jokin mättää ja pääset uudestaan infotiskille josta suunta on jonon perälle lippujonoon ja sama tunnin / tuntien jonotus voi alkaa uudestaan.

Lopulta pääsin takaisin majoitukseen junalipun kanssa ja kävin pitkäkseni. Vaikka ulkona onkin iltaisin melkoisen viileä niin palelti oudon paljon vaikka olin kääriytyneenä päivällä ostamaani sarongiin. Mittasin kuumeen ja pientä lämpöä näkyi olevan, 37.6. Vedin buranan naamaan ja kuulokkeet korville ja nukahdin melkein saman tien. Parin tunnin päästä herätessäni olo oli varsin hyvä joten suunnistin kattoterassin ravintolaan syömään. Koska päivällä olin shoppaillut maltillisesti niin päätin vähän revitellä ruuan kanssa. Ruuaksi valikoitui jonkinnäköinen paistettu puolikas kana kasvishöystöllä, palanpainikkeeksi Naan-leipää ja chaita. Tuli syötyä reissun tähän asti kallein ateria. Hintaa jäi melkein 4 euroa. Varmaan turha mainita, että ruoka oli jälleen kerran aivan suussa sulavaa.

Ruuan jälkeen kävin pyörähtämässä Main Bazar Streetin toisessa päässä MyBar:ssa iltaoluella. Baari oli melkoisen täynnä joten hetken kuluttua samaan pöytää istui korelainen heppu joka oli kanssa reissussa yksin. Vaihdeltiin reissukuulumisia ja kokemuksia oluen verran jonka jälkeen suuntasin takaisin majoitukseen.

Tätä riviä kirjoittaessa kello onkin jo melkein yksi yöllä eli kerkeän nukkua muutaman tunnin ennen kuin pitää herätä ja valmistautua lähtemään Agraan. Toivottavasti huomenna olisi jo terve ja jaksaisi kiertää Taj Mahal:ia.

Edittiä nykyhetkessä 26.2 illalla:

Olin lisäämässä tätä blogipäivitystä eräässä nettikahvilassa, kun normaalia hienommin pukeutuneempi intialainen mies tuli hyvällä englannilla esittelemään itsensä. Hän oli erään Bollywood-elokuvayhtiön edustaja ja kertoi, että ovat kuvaamassa elokuvaa 29. päivä lähistöllä ja tarvitsevat 10 länsimaalaista henkilöä johonkin pieneen sivurooliin. Yhtiö olisi maksanut ruuat, kyyditykset ja pienen summan rahaa esiintymisestä. Nyt harmittaa, että olen lähdössä parin tunnin sisällä Old Delhin juna-asemalle ja kohti Pushkaria. Olisi varmasti ollut mielenkiintoinen päivä ja olisihan se hienoa esiintyä oikeassa Bollywood elokuvassa. Lueskelin netistä, että tämä taitaa olla melkoisen yleistä intiassa, että haluavat länkkäreitä pieniin sivurooleihin. Kyllähän tuo ihan hauskaa oli koska, harvoinpa sitä tulee kohdalle tilannetta, että joku tulee ravintolan pöydästä värväämään elokuvarooliin.

Eilen tuli käytyä Agrassa Taj Mahallissa, mutta en ole kerennyt kirjottaa vielä muistiinpanoja puhtaaksi enkä käymään kuvia läpi joten niitä sitten seuraavassa blogipäivityksessä. Nyt pitää lähteä etsimään metroa, että pääsen Old Delhin juna-asemalle.