Agra - Taj Mahal

Heräsin 3h virkistävien yöunien jälkeen aivan jäätävään palelemiseen. Buranaa naamaan ja 10 min vielä unta lisää. Paleli vieläkin hirveästi, mutta ei auttanut kuin heittää vaatteet niskaan ja suunnistaa Nizamuddin juna-asemalle mistä juna kohti Agraa lähti. Sain neuvoteltua kyydin 70rp hintaan.

Asemalla juna löytyi tosi helposti, koska Intiassa yleensä kaikki ovat myös englanniksi. Kauppojen kylteistäkin varmaan joku 80-90% on englanniksi ainakin Delhissä. Juna-asemalla tuli ”järkytyksenä” se ihmispaljous. Voi elämä, että voi olla paljon possea. Juna saapui hyvissä ajoin ja pääsinkin junaan oikeaan vaunuun ja paikalleni.

Porukkaa lappoi sisään kaikenaikaa ja siinä vaiheessa, kun juna lähti liikenteeseen oli käytävätkin niin täynnä ihmisiä, että liikkumaan ei olisi mahtunut. Itse vaunut olivat varsin kuluneita ja kiskoja nähneitä. Koko menomatkan kirosin, että en ollut ottanut takkia mukaan. Buranan myötä vilu helpotti, mutta viileä oli, koska junan ikkunat olivat osittain auki ja ilma virtasi vapaasti sisälle. Helpotusta kylmyyteen toi myös lämmin chai mitä joku kauppamies kiertin myymässä pitkin matkaa.

Askeettinen junanvaunu

Agraan päästyäni törmäsin juna-asemalla amerikkalaiseen Andrewiin ja Julieen. Heidän kanssaan napattiin kyyti asemalta Taj Mahal:ille läheisestä pre-paid taxi kojusta.

Taj Mahal:in lipunmyyntiin päästyä edessä häämötti jälleen aivan järjettömät jonot ihmisiä. Turisteille oli varattu oma lipunmyyntinsä jonka jono oli vielä siedettävä. Hinnoittelussa on melkoinen hintaero paikallisten ja turistien välillä. Paikalliset maksaa nähtävyydestä parikymmenta rupiaa, kun muille se on 750 rupiaa. Lippuluukulla kävi tuuri ja sain 2 lippua jostain syystä vaikka ostin vain yhden. Noh, annoin tämän ”ylimääräisen” lipun Andrewille joka ei ollut vielä kerennyt ostaa lippua ja jaettiin näiden 2 ostetun lipun hinta 3:lla hengellä.

Pääportista alueelle mentäessä oli vielä suhteellisen tarkka turvatarkistus jossa käytiin läpi kaikki tavarat mitä repussa sattui olemaan. Lopulta ilmoitettiin, että otsalamppu on kiellettyjen tavaroiden listalla ja se pitäisi palata viemään lokeroon jonon takana. Taas kävi tuuri ja vanhempi virkahenkilö bongasi tilanteen ja tuli sanomaan, että laita valo reppuun, mutta et ota sitä esille alueella. Tämä sopi hyvin, tosin minulle ei ihan auennut miksi otsalamppu oli kielletty…

Viimein päästiin itse Taj Mahalin alueelle. Pääportista sisään astuttua näky oli melkein epätodellinen. Keskellä palatsialuetta kohosi valtavankokoinen valkoinen rakennus joka hohti auringonvalossa. Todellakin jotain mikä on näkemisenarvoinen kerran elämässä.

Tarunhohtoinen Taj Mahal

Taj Mahal on 1600-luvulla eläneen maharadzan vaimonsa muistomerkiksi rakennuttama hökötys. Hänen vaimonsa kuoli synnyttäessään 14. lastaan. Rakentaminen kesti 20 vuotta ja siinä oli mukana 20000 työmiestä. Intialainen filosofi oli joskus sanonut, että Taj Mahal on kyynel ikuisuuden naamalla. (A Tear drop on the face of Eternity) Muistomerkki äärettömälle rakkaudelle.

Taj Mahal

Oikeasta kuvakulmasta katsottuna altaasta heijastuu peilikuva rakennuksesta

Näpsittiin valokuvia ja kuljettiin pikkuhiljaa kohti itse rakennusta satojen ellei tuhansien muiden vierailijoiden tapaan. Hyvien kuvien saaminen on tällaisessa turistipaikassa lähes mahdotonta, koska kaikki kuvat on pilalla järjettömästä ihmismassasta.

Pakollinen turistiposeeraus

Lähemmäksi raknnusta päästessä ihmettelyä aiheutti se yksityiskohtien määrä mikä rakennuksessa on ollut. Ei ihme, että sen tekemiseen vaadittiin niin suuri työntekijämäärä.

Rakennuksen tekstuuria

Taj Mahalin vieressä oleva moskeija

Etutorni

Lisää detaileja

Seinäkaiverruksia

Seinäkaiverrus läheltä

Koristekuviointia

Holvikaari

Seinäkirjoituksia

Koristeluja ulkoseinämällä

Pirteä asuste

Rakennuksen sisällä oli ulkokehän huoneosa jossa oli erilaisia lokeroita. Aivan rakennuksen keskellä on vaimon hauta ja sen vieressä rakennuttaneen maharadzan hauta. Haudan lähellä ei saanut kuvata joten sieltä ei kuvia siis ole.

"Taidetta"

Kivikaiverruksia

Paikallisia vierailijoita

Päivän aikana kävi kymmeniä kertoja niin, että paikalliset tulivat kyselemään saavatko ottaa itsestään kuvan kanssamme. Luonnollisesti syynä oli, että halusivat samaan kuvaan nätin Julien kanssa, mutta Anderw ja meikäläinen tultiin ”kaupan päälle”.

Poseerausta paikallisten kanssa

Kun Taj Mahal oli niin sanotusti nähty, suuntasimme Agran kaupungille syömään.  Onneksi olimme tulleet aikaisin aamulla mestoille. Iltapäivästä ihmismäärät olivat moninkertaistuneet ja nähtävyydellä oli aivan järjetön ryysis.

Paikallisia naisia nähtävyydellä

Lisää paikallisia

Meikäläinen, Julie ja Andrew

Pääportin kattokuviota

Löytyi mukava kattoterassiravintola jossa ruoka oli jälleen hyvää. Andrewilla ja Juliella oli aikasempi juna takaisin Delhiin joten he suunnistivat kohti juna-asemaa ja itse suuntasin toiseen ravintolaan istuskelemaan. Sovittiin vielä, että jos aikataulut osuu yksii niin törmätään Goa:lla uudestaan. Olivat oikein mukavia ihmisiä niin ilman muuta!

Suuntasin toiselle kattoterassille katsomaan auringonlaskua Agran ylle ja siemailemaan huurteista. Fiilistelin iltaa ja jossain vaiheessa havahduin katsomaan kelloa. Olin muistanut junan lähtöaikataulun tunnin väärin ja junan lähtöön olikin aikaa 15min. Asemalle kesti riksalla ainakin 15min. Maksoin laskun nopeasti ja ryntäsin kadulle etsimään kyytiä. Eteen tulikin riksakuski jolle heitin satasen käteen ja käskin ajaa vauhdilla asemalle. Hinnassa oli hurjat 30 rp eli 0,5e ekstraa siihen verrattuna mitä olisin normaalisti ollut valmis maksamaan, mutta hätä ei lue lakia niin sanotusti.

Kuski ymmärsi yskän ja ajoikin kuin kaistapäinen ihmisjoukon keskellä. Pääsin juna-asemalle 5min junan alkuperäisen lähtöajankohdan jälkeen, mutta onnekseni juna oli myöhässä joten kerkesin siihen kivasti. 

Auringonlasku kattoterassilta

Taj Mahal horisontissa

Taidetta 50mm linssillä

Junamatka menikin puoliunessa nuokkuen ja vilusta täristen. Junan penkit ovat sen verran epämukavia, että lihakset joutuu olemaan jännityksessä kokoajan, että kestää paikallaan. Tähän päälle vielä päivän kävelyt niin aika voimaton olo oli. Kuume ilmeisesti nousemassa. Onneksi koko päivän jaksoi hyvin ilman mitään ongelmia. Jälleen kyytiin pakkautui älytön määrä ihmisiä.

Ihmisvirtaa

Älytön ryysis juna-asemalla

Lopulta, kun pääsin hostellille oli yllätys mieletön, kun väsyttävän päivän päätteeksi suihkusta tulikin lämmintä vettä. Ensimmäinen kerta koko Intian reissun aikana pääsin lämpmään suihkuun. Voi sitä ilon ja onnen tunnetta! Suihkun jälkeen pikainen iltapala kattoterassilla ja nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Lämpöä oli taas 36,7.

Intialaisten käsitys puhtaasta lakanasta

Sunnuntai-aamu alkoi loistavasti 12h yöunien jälkeen. Hyvä olo eikä tietoakaan kuumeesta. Olin edellisenä iltana sopinut hostellin kanssa, että  teen check-outin vasta kuudelta illalla.

Kävelin päivän Paharganjin ympäristöä läpi ja tein vielä hieman ostoksia. Hippilaukku 160 rupiaa, flipflopin entisten hajonneiden tilalle 130 rupiaa.

Pienempiä katuja Paharganijn alueella

Logistiikka toimii

Holy Cow eli pyhä lehmä

(Agrassa kauppias monotti vastaavanlaista napakalla potkulla kylkeen, kun otus paskansi liikkeen eteen. Se siitä pyhyydestä.)

Mustikki

Tässä vaiheessa tajusin minkälaisen virheen olin tehnyt, kun majoitus oli Main Bazar streetin varrella olevassa guesthousessa. Sivukujilla oli paljon majapaikkoja paljon rauhallisemmalla sijainnilla. Pienet sivukujat olivat suorastaan mukavia ja miljöö vastasikin paljon enemmän sitä mielikuvaa mikä mulla intiasta oli. Olipas amatöörivirhe tosiaan, enhän Bangkokissakaan majoittuisi mistään hinnasta suoraan Khao San Roadilla sijaitsevassa guesthousessa vaan menisin pienemmille sivukujille…

Rauhallisemmilla kaduilla tuli vastaan paljon erilaisia mauste- ja hedelmämyyjiä. Löytyi pieniä kahviloita mistä sai chaita sekä partureita ja muita pikkukojuja.

Mausteita joka lähtöön

Mitäs laitetaan?

Visuaalista!

Tein semmoisen havainnon, että kun sain viimein hankittua tuon hippilaukun kameralaukuksi ja kävin vetämässä ”katu-uskottavat” kuteet päälle. (Intialaiset pussihousut, hippipaita ja hippilaukku) niin myyjät pudottivat heti alkuhintaa mitä tuotteista pyytivät. Kai he ajattelivat, että tuon näköinen tyyppi tietää jo paremmin hintatason joten yrittävät huijata vähemmän.

Paan - kauppias. Betel-pähkinää ja mausteita käärittynä jonkinnäköiseen lehteen.

Sorvaa sorvaa sorvaa vaan...

Iltapäivän aikan huomasin, että alan pikkuhiljaa tykkäämään intiassa matkustamisesta, kun pääsee vain pois pahimmilta alueilta.

Ennen kuutta kävin pakkailemassa kamat hostellilla ja läksin erääseen nettikahvilaan kirjoittelemana blogia. Tarkoitus oli lähteä metrolla Old Delhin juna-asemalle, mistä junani lähti kohti Ajmeria, mutta jumituin nettiin ja tulikin hieman kiire lähteä. Ei ollut aikaa eksyä metron toimintaa selvittäessä joten otin tutun ja ei niin turvallisen riksakyydin asemalle.

Old Delhi railway station

Oikea laituri junalle löytyi jälleen varsin helposti ja jäin odottelemaan oikeaa junaa. Junan saavuttua huomasin, että kaikkien vaunujen seinälle oli tulostettu nimilista matkustajista. Bongasin oman nimeni listalta ja varmistin mikä paikkani oli. Paikka junassa oli makuuvaunussa ja ylimpänä punkkana. Sängyt olivat kolmessa kerroksessa siten, että ylin sänky on aina valmiina ja kaksi alempaa käännetään makuuasentoon vasta yöllä. Onneksi olin varannut Madventuresin vinkin mukaan yläpunkan joten pääsin pitkälleni heti matkan alussa. Samaan loosiin sattui myös saksalainen Dyrk joka oli myös matkalla Ajmerin kautta Pushkariin.

Yläpunkka

Toimii kuin junan vessa

Olin päivällä pohtinut lämpimän villapeiton ostoa, mutta jättänyt sen ostamatta koska se olisi maksanut melkein 3 euroa ja en halunnut ylimääräistä kannettavaa. Tämä kostautui matkalla, koska ennakko-odotustani vastoin, junassa ei ollutkaan minkäänlaista peittoa tarjolla. Huonoksi onneksi junan katon ja seinän saumassa oli reikä niin, että koko matkan siitä puhalsi kylmä ilma minua kohti. Vaikka päällä oli kaikki vaatteet mitä omistin + sarongi, en saanut nukuttua koko yönä kuin ehkä 15min ja loppuajan tärisin vilusta.

Kyllä matkustaminen on ihanaa...