Pari päivää Delhissä

 Delhissä!

Aamulla hyppäsin bussiin ja suunnistin kohti lentokenttää. Pihalla satoi lunta ja keli oli kovin harmaa. Rupesi ihan naurattamaan, että ei paljoa ikävämpi keli olisi voinut jäänä taakse.

Lentokentällä check-in:ssä kävi tuuri, kun pyysin paikkaa hätäuloskäynnin kohdalta (isompi jalkatila) niin virkailija suostuikin semmoisen laittamaan. Paljon iloa tästä lopulta ollut, kun lentokoneeseen noustessa toinen virkailija huomasi, että jatkolippussani Istanbulista eteenpäin oli väärän henkilön nimi ja siten uutta lippua tulostaessa menetin edellisen paikan. Noh, onneksi tässä vaiheessa kaikki muut paikat oli buukattu joten sain ikkunapaikan johon ei tullut viereen ketään niin sai levittäytyä vähän paremmin lennon aikana.

Turkish Airlines ei pettänyt tälläkään kertaa. Ruoka oli kummallakin osuudella aivan mielettömän hyvää. Ei voi edes samana päivänä vertailla finskiä ja turkishia… Ruuan lisäksi Turkish Airlinesillä tarjouilu juomien suhteen toimii. Koko matkan ajan voi tilata juomia ilmaiseksi niin paljon kun haluaa ja teekkarihan haluaa! (vitsi vitsi…)

Yllätyksenä tuli, että Boeing 330 lentsikassa on nykyään usb-paikka ja rj45-verkkotöpseli. Usb-porttiin liittää ipodin tai muistitikun. Muistitikulta voi toistaa omia leffoja jai podia pystyy ohjailemaan, lataamaan ja katselemaan sen sisältöä näytöltä. Ilmeisesti internet-on tulossa lentokoneisiin, koska valikosta löytyi jo valikko, mutta sitä ei saanut vielä käynnistettyä.

Pakollinen siipikuva

Olin lukenu netistä kauhutarinoita, kuinka On-Arrival viisumin hankkiminen saattaa kestää tunteja johtuen intialaisesta byrokratiasta. Olin varautunut tähän ottamalla kaikista asiakirjoista kopiot ja valmiina antamaan ne, mutta lopulta ei tarvinnutkaan, kuin täyttää viisumihakemus, antaa 1 passikuva ja ojentaa viisumimaksu 60 dollaria.

Vastoin kaikkia odotuksia, kävelin 10min kuluttua tiskille saapumisesta kuukauden viisumi kädessä pois kohti matkatavaroita. Liekkö viisumimaksuun livahtaneella ylimääräisellä dollarilla vaikutusta asiaan… paha sanoa.

Lentokentältä bookkasin pre-paid taksin  Paharganjiin, koska väsyneenä matkasta en ensimmäiseksi jaksanut alkaa vääntämään taksikuskien kanssa hinnasta. Paharganj on Delhin “legendaarinen” backpacker ghetto joka on verrattavissa esim. Khao San Road iin Bangkokissa. Kyydille tuli hintaa 310 rupiaa.

Lentokentältä ulos astuessa keuhkot täyttyivät saasteisella ilmalla. Katuvalojen loisteessa näytti, kun koko taivas olisi täynnä vastaavaa savua mitä suomessa voi kokea ehkä hetkittäin uutena vuotena isojen ilotulitteiden jälkeen.

Olin kuullut ja lueskellut paljon juttua liittyen kaikenlaisiin kusetuksiin mitä Intiassa on ja siten olinkin kovin kyyninen kaikkea sitä kohtaan mitä taksikuski sanoi tai kyseli majoituksista matkan aikana. Hän moneen otteeseen kyseli, että missä majoitun ja missä jään pois kyydistä. Käskin viemään Main Bazar roadin juna-aseman päähän, mutta kuinkas ollakkaan kuski meni toistakautta kadun toiseen päähän. Tässä vaiheessa hän alkoi kysellä mihin hotelliin olen menossa ja alkoi varoitella ryöväreistä, kulkukoirista ja humalaisista paikallisista tähän aikaan yöstä. Käskin ajaa erääseen guesthouseen minkä nimen olin etukäteen katsonut. Kuski ei yllättäen tiennyt tätä paikkaa ja ajoi koko kadun läpi pysähtymättä. Tässä vaiheessa alkoi painostaminen, että mennään käymään turisti-infossa kysymässä osoitetta kyseiseen paikkaan. Käskin kuskin pysähtyä tienviereen, kun aloin katsoa repusta alueen karttaa. Kuski odotti hetken ja lähti tämänjälkeen ajamaan kohti turisti-infoa. Paikalle päästyä selvisi, että kyseessähän oli tietysti perinteinen “matkatoimisto” joka varaa hotelleja kalliilla ja vetää rahat välistä. Kurkkasin Lonely Planetista pari guesthousea ja käskin kuskin viedä sinne lähtien samalla “turisti-infosta” pihalle. Siitäkös tyyppi veti herneet nenään ja kävi varsin uhkaavanoloiseksi. Koska kyseessä oli prepaid-taksi ja kuski olisi jäänyt ilman rahoja niin pääsin sitten Main Bazar streetin juna-aseman päähän. Nappasin kamat ja lähdin kävelemään pitkin puoliautiota katua etsien guesthousea joka olisi auki tähän aikaan aamulla.

Siitäpä pääsenkin seuraaviin riivaajiin mitä eteen tuli. Kimppuun hyökkäsi heti lauma “Hello mistereitä” jotka kaikki yrittivät suositella omaa paikkaansa, että saisi käärittyä palkkiot käteensä. Thaimaassa on se kiva, että tälläiset jättää rauhaan ku pari kolme kertaa sanoo topakasti EI. Täällä se ei toiminutkaan, kiusankappaleet kävelivät satoja metrejä vierellä tullen mukaan jokaiseen paikkaan mihin yritin mennä kysymään majoituksen hintaa. Parissa paikassa kävin niin, että kun respan tyyppi kerkesi sanomaan, että “joo, huone löytyy” niin riivaajan sanottua pari sanaa, ei huonetta merkillisesti löytynytkään. Joku paikallinen hyväveliverkosto noiden turistikusetuksien suhteen… Sain karistettua riivaajat yhtä lukuunottamatta kannoiltani ja jatkoin etsintää. Riivaaja seurasi vielä pariin kolmeen paikkaan mihin menin kysymään huonetta ja sitten paloi hermot totaalisesti.

Kello oli tässä vaiheessa 7 aamulla ja en ollut nukkunut koko matkan aikana yhtään. Väsymys painoi ja vitutti ennestään taksikuskin kusetusyritys. Nostin kädet nyrkkiin ja lähestyin riivaajaan sen verran vihaisena, että tajusi lähteä lopulta menemään.

Päästyäni riivaajasta lopulta eroon, nappasin ekan guesthousen minkä löysin sopivaan 400 rupian hintaan. Tässä vaiheessa en tiedä kuvittelinko, mutta tuntui, että keuhkot olivat oikeasti rasittuneet raskaan ilman hengittämisestä. Ilma on niin paskaista.  Fiilis oli melkoisen hyvä, kun pääsi pitkälleen ja nukkumaan. Edes kadulta kantautuva järjetön tööttäily ja liikenteen meteli ei haitannut nukkumista. Tulikin nukuttua sitten kahteen asti päivällä.

3 hengen huone irtosi 400 rupialla

Universaali pistorasia mallia Intia. Kuvassa oikealla alarivissä.

Guesthouse sijaitsi pienellä, pimeällä sivukujalla - for real!

Aamulla lähdin käppäilemään kadulle joka oli päivän myötä herännyt eloon. Ensimmäinen shokki oli ihmisten ja ajoneuvojen määrä. Kokoajan sai olla hemmetin varuillaan, että ei jäänyt jonkunnäköisen ajoneuvon alle. Jokos mainitsinkaan tööttäilystä. Liikenteen meteli on aivan järjetön. Ei mene sekunttiakaan, etteikö kuuluisi valtava tööttäily.

Kävelin Main Bazar Streetiä ristiin rastiin, kunnes löysin erään hotellin katolta mukavanoloisen rauhallisen ruokapaikan mihin menin syömään aamupalaa ja juomaan Intialaista teetä, chaita.

Erinomainen kasviscurry riisilla maksoi 130 rupiaa eli aika

tarkalleen 2e.

Näkymään Main Bazar Roadin suuntaan

Kattoterassilla ruokaa syödessä ja chaita hörppiessä, auringon lämmittäessä ihoa, tuntui ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana siltä, että nyt sitä on taas matkalla. Mahtava fiilis.

Samassa paikassa törmäsin kahteen kanadalaiseen tyyppiin joilta sain paljon hyviä neuvoja liittyen Intian matkailuun. Kuulin, että Delhistä kulkee Agraan aamulla ja illalla junat siten, että Taj Mahal:illa pääsee vierailemaan päiväseltään. Otinkin plääniksi käydä huomenna pyörimässä Delhin nähtävyyksillä ja suunnata  perjantaina Agraan. Sen jälkeen pitää selvitellä miten täältä pääsee Jaipuriin tai Pushkariin.

Main Bazar Road

Osa kaupoista sijaitsi varsin vanhoissa taloissa

 

Hulinaa riitti

Lähdin guesthouselta etsimään nettikahvilaa, että saisin edelläkirjoitetun tekstin nettiin, mutta päädyinkin sattumalta yhteen Paharganjin harvoihin baareihin jotka myyvät kaljaa. Intiassa se ei ole niin yleistä.

Sisälle päästyäni heitin pienen pyörähdyksen, kun huomasinkin jo eräässää pöydässä pariskunnan viittovan meikäläistä pöytään. Istuin pöytään ja ensimmäinen kysymys oli “Are you from Sweden?” . Kyseinen pariskunta, Jennika ja Marlin olivat ruotsalaisia ja olleet reissunpäällä jo useamman kuukauden. Näytin kai sen verran pohjoismaalaiselta, että päättivät tutustua. Istuttiin pari tuntia ja vaihdettiin reissukokemuksia samalla, kun maisteltiin loistavaa (intialaista?) Kingfishter olutta. 0,6L pullo Kingfisher strongia maksoi 138 rupiaa eli reilu 2e.

Lähdin vielä illanpäätteeksi syömään päivän toista ateriaa. Kävelin pitkin katua, kun bongasin erään pienen katuravintolan joka oli täynnä paikallisia. Menin paikkaan istumaan ja hetken kuluttua sainkin ruokalistan eteen. En ymmärtänyt ruokalistasta mitään, mutta jo kokeneena intiankävijänä (melkein vuorokausi intiassa) tiesin, että masala tyyppisten settien mukaan pitää tilata riisi.  Ruokaa odottaessa hörpin chaita ja katselin kadun menoa. Kun lopulta ruoka tuli, paljastuikin, että olin tilannu jokinäköisen leivän muotoon paistetun kasvissetin eli riisi jäi hyödyttömäksi. Noh, riisi meni kivasti alas mukana tulleiden kastikkeiden kanssa ja ruoka oli aivan mielettömän hyvää.

Olin syönyt koko päivän vegesafkaa, mutta se oli ollut niin hyvää, että ei paljoa pihviä kaivannut. Ruualle, chaille ja vesipullolle jäi hintaa 145 rupiaa eli reilu 2e.

Toinen päivä alkoi hostellin vaihdolla. Vahdoin hieman paremmalla paikalla olevaan, aavistuksen luotettavammanoloiseen paikkaan. Hinta edelleen 400rp/yö. Päivä meni kaupungilla pyöriessä sekä kahdella muistomerkillä, Safdarjang’s Tomb:illa sekä Humayun’s Tomb:illa käydessä. Kumpikin ovat isoja hautoja jotka on rakennettu hallitsijoiden muistolle.

Safdarjang's Tomb

Ei vissiin alkuperäisen omistajan kaiverruksia

Katto

Puistoa

Sivusisäänkäynti puistoon

Humayun's Tomb

Ihan makea hauta

Paikallisia koululaisia? Luokkaretkellä?

Kupoli

Mauseleumin keskipiste

Siinä on ollut kaivertamista

Illasta kävin ostamassa meno-paluu junalipun Agraan. Tarkoitus oli lähteä huomenna perjantaina päiväseltään, mutta tunnin jonotuksen jälkeen selvisikin, että Taj Mahal on perjantaisin suljettu joten ostin liput sitten lauantaille. Olen siis vielä yhden päivän jumissa Delhissä. Pitänee huomenna tutustua Old Delhin basaareihin ja miljööseen.

Sen verran olen tässä parin päivän aikana tavannut reissaajia ja kuullut heiltä suosituksia paikoista, että käyn varmaan huomenna ostamassa junalipun sunnuntaille kohti Puskaria, joka on pyhä kaupunki Rajasthanin alueella. Sieltä suunnistan mahdollisesti kohti Jaipuria mistä nappaan lennon Goalle. Jätän Mumbain suosiolla väliin, koska se on kuuleman mukaan vielä pahempi ja saastuneempi kuin Delhi. Ei vaan nappaa.

Suunnitelmat elää kokoajan, joten saas nähdä mihin sitä päätyy.

Taidampa mennä chaille.

(Onneksi en päässyt nettiin aikasemmin laittamaan blogipäivitystä. Olisi tullut paljon negatiivisempaa tekstiä Delhistä. Nyt kerkesi muokkaamaan ja miettimään pariin otteeseen.

Nyt kun väsymys ja jetlag ovat alkaneet helpottaa hieman, niin ei tämän nyt niin totaalisen kauhea paikka ole…)

(Pakko vielä kehua, että tää uusi blogspotin käyttöliittymä hakkaa sen vanhan ihan 10-0. Pelkästään tuo, että kuvat voi lisätä ryhmälisäyksenä säästää aikoja ja hermoja aivan älyttömästi)