Vang Vieng, Laos - Riippumattojen maa

Uudenvuoden juhlinnasta selvittiin ilman tuntuvia miestappioita joten oli aika alkaa hautoa uutta reissua. Tällä kertaa iskuryhmään valikoitui miun lisäksi Miika, Taini, Sanni ja Mia.

2. päivä iltapäivästä napattiin taksit kohti Khao San Roadia josta kyyti lähti kohti Laosia. KSR:lta fiksailtiin matkaan vielä malarialääkitykset varsin edulliseen hintaan. Laosin malariakantaan toimii yleisantibioottina tunnettu doksisykliini jota nappaillaan 100mg päivässä ja 1kk reissun jälkeen.

Bussiksi sattui tällä kertaa ihan hyvän tasoinen auto ja matka sujui varsin joutuisasti. Tuli jopa muutama tunti torkuttua yön aikana. Aamusta n. 6 aikaan pysähdyttiin hieman ennen rajaa täyttämään immigration laput viisumia varten. Rajalta sai 1kk viisumin 25 eurolla.

Aamulla varhain


Laosin pohjoinen sijainti alkoi tuntua välittömästi autosta ulos päästyä. Pihalla oli kylmä. Rajalla meni noin tunti, että saatiin koko bussin porukka ulos ja täyttämään tarvittavat byrokratian läpyskät ja takaisin bussiin. Nouseva aamuaurinko lämmitti hieman, mutta silti oli kylmä. Bussi ei voinut tulla mukana Laosin puolelle joten rajalta hypättiin pienempään ja kämäisempään kotteroon jolla matka taittui Vientianeen, Laosin pääkaupunkiin. Hetken rajalta kuljettuamme meidät kaikki valtasi omituinen olo. Aivan kuin jokin olisi ollut pahasti pielessä. Siinä vaiheessa nokkelimmat meistä jo huomasivatkin, että liikenne kulkeekin Laosissa "väärällä puolella totutusta" eli siis oikealla puolella niinkuin suomessakin. Reissun aikana oli kerennyt jo tottua täysin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja nyt paluu oikealle kaistalle herätti hämmennystä.

Bussi tiputti meidät kyydistä erään ravintolan edestä ja siinä olikin erinomainen paikka syödä aamupalaa ja ottaa ensimakua paikalliseen Beer Lao - olueeseen. Miikan kanssa suoritimme makutestin ja erinomaistahan se oli. Heti tässä ravintolassa pääsikin jo ranskalaisten patonkien makuun jotka taisivat jäädä perintönä siirtomaa-ajoista Ranskalta.

Beer Lao



Tunnin odottelun jälkeen porukka pakkaantui rämään paikalliseen bussiin ja alkoi matka Vang Vieng:iä kohti pitkin kiemuraisia vuoristoteitä. Vang Viengiin saavuttiin reilun neljän tunnin bussimatkan jälkeen. Bussista hypättyämme katseltiin hetki ympärillemme ja jo siinä välissä Miika onnistui bongaamaan majatalon jossa vaihtarikaverimme Ilmari, Lasse, Markus ja Linda olivat majoittuneet muutamia viikkoja aikaisemmin. Vaihdettiin rahaa paikalliseen valuuttaan, KIP:iin ja lähdettiin kyselemään majoituksen hintaa. Hinnat olivat nousseet tässä välissä joten suunnattiin seuraavalle kadulle ja etsimään halvempaa majoitusta. Toinen paikka missä käytiin oli Malany Villa niminen guest house. 50000 paikallisella eli noin 5 eurolla irtosi kahdenhengen huoneisto joka oli tasoltaan varsin hyvä. Ei paha hinta, kun ottaa huomioon, että se jaettiin vielä kahden maksajan kesken. Tähän majapaikkaan jäätiinkin koko reissun loppuajaksi. Saatiin vielä kätevästi vierekkäiset huoneistot tyttöjen kanssa niin oli helppo liikkua porukkana.

Malany Villa


Näkymä kämpän ikkunasta illalla


Saavuttiin Vang Viengiin sen verran myöhään, että ensimmäisenä päivänä ei keretty harrastamaan paikan ykkösaktiviteettia eli tuubailua. Tuubailuhan tarkoittaa yleispätevästi traktorin sisäkumista olevalla renkaalla joessa lillumista alajuoksuun. Illalla katseltiin vähän paikkoja ja valmistauduttiin seuraavaan päivään.



Hyvin tyypillistä Laosilaista näkymää. Kuivaa riisipeltoa ja sokeritoppavuoria.


Aamusta iloinen auringonpaiste herätti ensimmäiseen tuubailupäivään. Aamupalan jälkeen sännättiinkin jo vuokrailemaan renkaita ja kyytiä kohti tuubailun aloituskohtaa. Tuubin vuokraan sisältyi siis tuk tuk kyyti joen yläjuoksulle.

Toisen päivän tuubailumatka


Aamupalalla


Heti yläjuoksulle päästyämme päätettiin aloittaa nesteytys, koska auringossa on aina nestehukan riski olemassa.


Kävi ilmi, että parin viime vuoden aikana tuubailun aloituspaikka on siirtynyt yhä ylemmäksi joen yläjuoksuun joten meillekkin jäi käveltävää vielä reilu kilometri kohdasta mihin tuk tuk jätti.

Iltapäivästä


Myöhemmin iltapäivästä


Saatiin pari seniori-jenkkipappaa vahvistukseksi tiimiin


Itse alkuperäinen tuubailureitti on 3km jokea alajuoksulle, mutta meiltä kesti 4 päivää päästä koko reitti. Kaikkina muinan päivinä jumituttiin 4 ensimmäiseen joenvarsiravintolaan bilettämään muiden juhlijoiden kanssa. Itse tuubailun pääpaino onkin vuosien varrella siirtynyt rauhallisesta chillailusta railakkaaksi bilettämiseksi. Joen varrella olevat baarit ovat chillauskeitaita joissa juhlijat voivat nesteyttää itseään, nauttia kovalla soitettavasta musiikista ja tutustua uusiin ihmisiin. Baarityöntekijät viskovat naruja joessa lilluville hedonisteille ja kiskovat heitä lepäämään baarin suojiin rankasta tuubailusta.

Tytöt pelastettiin juuri


Tuubailua parhaimmillaan


Vesipuhvelit kylpemässä aivan joen rannassa


Lähes jokaiseen baariin on rakennettu hyppytorneja tai ns. swingejä eli kiikkuja joista juhlijat pääsevät hyppimään veteen. Juuri swingit tekevät baareista niin mahtavan paikan kuin ne ovat. Korkein viritys taitaa heittää hyppääjän parhaimmillaan 10 metrin korkeuteen jos osaa päästää irti oikeaan aikaan.

Swingailua (matalin swingi)


Itsehän olin luonnollisesti vanhana kikkailija heti ensimmäisten joukossa hyppimässä näistä swingeistä. Kaikenkaikkiaan tulikin heitettyä useiden päivien aikana kymmeniä hyppyjä veteen. Oli volttia, takaperinvolttia, kierrevolttia ja takaperin kaksoivolttiakin (jota tein ekaa kertaa elämässäni). Kerkesin hyppiä ehkä noin 30-35 onnistunutta hyppyä, kun päätin vielä kerran tehdä yhden volttihypyn korkeimmasta swingistä. Ylihän se meni ja tipuin kaksoistakaperinvoltin jälkeen n. 8-9 metristä selälleni veteen.

Tältä näyttää selkä läsähdyksen jälkeen. Seuraavana päivänä osa punnerruksesta muuttui mustelmiksi.


Läsähdys oli aivan uskomaton. Pääsin omin avuin uimaan rantaan, mutta sitten piti puhallella ihan kunnolla koska kaikki ilmat lähti keuhkoista läsäyksen yhteydessä. Seuraavan tunnin verran yskinkin sitten verta. Meinasi pieni paniikki iskeä, koska ei ollut hajuakaan mistä veri tuli ja lähin pätevä sairaala oli n. 6 tunnin matkan päässä. Onneksi sain vähän rauhoitettua oloa, kun verentulo lakkasi noin tunnissa. Selkä ja kylki olikin sitten kosketusarkoja seuraavan viikon. (Älkää lukijat hätäilkö, tätä tekstiä nettiin kirjoittaessani tapahtuneesta on jo 6vko ja elossa olen vieläkin. Kylki on tosin vieläkin kipeä...)

Tuubailupäivien jälkeen illat menivät mukavasti rantabaarien nuotion ääressä istuessa tai chillailubaareissa löhöillessä.

Chillibaarissa


Vang Vieng on täynnä sämpylämestoja. Jokapaikassa on kojuja joista ison patongin lihätäytteillä saa n. 1e hintaan.

Aamupalaksi kanapatonki ja kahvi irtosi 1,5e hintaan


Koko reissun ajan keli oli mitä mainioin. Päivällä aurinko helotti taivaalta ja tarjosi mukavaa lämpöä. Yöllä taas oli viileämpi ja nuotion lämpö olikin tarpeen. Tämä tuli hieman yllätyksenä, koska en osannut kuvitella, että talvella Laosissakin olisi kylmä.

Muu porukka suunnisti takaisin Bangkokiin 7.pv perjantaina, joten jäin vielä yksikseni Vang Viengiin. Seuraavana aamuna sää olikin täysin toisenlainen. Oli harmaata ja KYLMÄÄ. Kylmyys iski varsin kavalasti päin näköä. En pystynyt mitenkään kuvittelemaan, että Laosissa voisi olla niin kylmä. Aamupalalle mentäessä piti shortsien sijasta laittaa pitkät housut ja ihan poolopaita päälle jotta tarkeni.

Malany Villan halvempi huone.


Mainio ruokapaikka jossa vielä ilmainen langaton netti.


Pari seuraavaa päivää oli hieman lämpimämpiä ja valoisat ajat menikin riippumatoissa chillatessa. Välillä tuli kuljeskeltua ristiin rastiin polkuja kaupungin lähimaastossa. Yksi hetki on jäänyt hyvin mieleen, kun kävellessäni havahduin uskomattomaan hiljaisuuteen. Vaikka miten yritin kuunnella, en kuullut, kuin veden pientä liplatusta. Jotenkin outoa, kun oli viettänyt menneinä kuukausina paljon aikaa Bangkokin metropolissa.

Ranskalaisten perintönä Laosissa on monessa paikkaa eurooppalaiset vessat. Ainoastaan jostain rantabaareista on mahdollista bongata näitä alkeellisia vessakoppeja


Meininki Vang Viengissä on rennoin mahdollinen. Jokapaikka on täynnä riippumattoja ja päivällä kaupunki on suorastaa tyhjä, koska kaikki ovat joella tuubailemassa.

Tyhjä kylä


Chillailukatos


Chillailukatoksia joenrannassa


Iltaisin joenrannassa olevat riippumattokatokset olivat mahtavia paikkoja katsella auringon laskevan sokeritoppavuorten taakse.



Riippumattobaari, ei siinä oikeen muuta tarvitse


Paikallinen kalastamassa perinteisellä Laosilaisella heittoverkolla


Maasto on täynnä vapaana vipeltäviä elikoita. Sekä suuria, että pieniä.



Paikalliset lapset leikkimässä


Jotenkin sitä alkaa arvostamaan suomalaista rakennuslainsäädäntöä...



Paikallinen lentoyhtiö


Tykkään Laosilaisten ihmisten huolettomasta ja kiireettömästä elämäntyylistä. Eivät hirveästi stressaa töiden tai kiireen takia. Ilmapiiri on suorastaan rentouttava. 5 päivän visiitti Vang Viengissä venyi lopulta 10 päivään jonka jälkeen ostin bussilipun kohti Laosin kulttuuripääkaupunkia Luang Prabangia. Vang Vieng on ehdoton bilepaikkojen ykkönen Laosissa. Jos haluaa bilettää kunnolla muiden samanmielisten seurassa tai vain chillata ja lipua jokea hissukseen alas tuubin kyydissä auringon hehkuessa taivaalla, Vang Vieng on paikka mihin mennä.

Vientiane

15.01.2011
Aamulla oli aikainen herätys. Kylmäkin vielä. Perkele. Pakkasin kamat kasaan ja lähdin kulmakuppilaan vetämään aamupalaa naamariin. Kerkesin juuri takaisin guesthouselle, kun tuk tuk kuski tulikin jo hakemaan bussiasemalle. Samalla kyydillä bussiasemalle tuli vanha Amerikkalainen papparainen jonka kanssa turistessa matka menikin nopeasti. Jenkki kertoi, että on viettänyt jo vuosia kaikki talvet Aasiassa. Bussiin päästyämme huomattiin, että sattumalta istuttiin vierekkäisillä penkeillä. Bussimatka kesti rapiat 11 tuntia ja maksoi 150000 kippiä.

Vientianessa tuk tukilla bussiasemalta keskustaan ja etsimään majoitusta. Samassa kyydissä oli saksalainen Johanna ja uusi-seelantilainen Clain joiden kanssa lähdin kiertelemään majapaikkoja. Aikamme kierreltyämme he lähtivät takaisin erääseen paikkaan missä olimme käyneet aikaisemmin kysymässä huoneita. Jatkoin halvan majapaikan etsiskelyä vielä yksikseni.

Kiertelin reilun tunnin ja eksyin ihan totaalisesti pimeässä kaupungissa. Väsytti ja ärsytti aivan totaalisesti. Lopulta onnistuin löytämään majoituksen hintaan 6,5e ja kamat lensivät välittömästi nurkkaan. Olin matkustanut 13,5h ja syönyt koko päivänä vain pienen annoksen joten suuntasin kaupungille syömään. Pienen kävelyn jälkeen löysin kivan pikku ravintolan jossa mainio Laap Chicken ja iso olut pelasti päivän. Kotimatkalla eksyin taas. Oivallinen kikka on ottaa valokuva guesthousen nimestä ja etuovesta niin on huomattavasti helpompi kysyä neuvoa löytämiseen, kun edes tietää paikan nimen mitä etsii...

'Vientiane on paska paikka' - oli ensimmäinen fiilis aamulla. Edellisen illan eksyminen söi miestä vieläkin. Suuntasin aamupalalle kaupungille ja päädyin ranskalaiseen pikkukuppilaan. En kerennyt kauaakaan odotella ruokaa, kun Clain ja Johanna kävelivät ohitse. Juteltiin aikamme ja sovittiin tapaaminen saman paikan eteen iltakuudeksi.

Aurinko paistoi ja kävelin pitkin katuja ristiin rastiin. Samalla selvisi ja alkoi hahmottua missä kaikkialla olin edellisenä iltana haahuillut majapaikkaa etsiessä. Alkoi pikkuhiljaa tuntua, että ehkä Vientiane ei olekkaan niin huono paikka mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää. Oikeastaan aika kiva kaupunki katukahviloineen ja Mekongia reunustavineen kävelykatuineen.

Siellä liehuu sirppi ja vasara


Ennen auringonlaskua suuntasin joenrantaan lueskelemaan ja katselemaan auringonlaskua. Kello rupesikin olemaan jo melkein kuusi joten suunnistin tapaamispaikkaan. Lähdettiin porukalla syömään ja sen jälkeen pyörähtämään Mekongin vieressä sijaitsevaan kattopubiin. Yön pikkutunneilla palasin takaisin majapaikkaani ja aloin etsiä huoneen avainta. Aikani etsittyäni en löytänyt sitä mistään ja niimpä jouduin herättämään aulavahdin ja pyytämään vara-avainta huoneeseen. Pääsin huoneeseen, mutta en saanut sähköjä päälle, koska vara-avaimessa ei ollut magneettikorttia jolla sähköt sai aktivoitua. Aamulla selvisi, että olin majoituspaikasta lähtiessä jättänyt avaimen respaan enkä ollut siis ottanut sitä alunperinkään mukaan kaupungille. Nice.

Auringonlasku Mekongilla


Mie, Johanna ja Clain


Pakkasin kamat ja lähdin kohti Mixay Guesthousea johon olin edellisenä päivänä käynyt varaamassa paikan dormista. Perillä selvisi, että ei ollutkaan mitään bookkausta koska joku oli sotkenut homman joten ei auttanut kuin lähteä etsimään uudestaan majoitusta. Päädyin lopulta Syri2 gh:seen. Siisti huone ikkunalla ja jaetulla vessalla 6e/yö. Pyörähdin aamupalalla kaupungilla ja takaisin gh:lle mennessä törmäsin taas Clainiin ja Johannaan. Sovittiin taas tapaaminen iltaseiskaksi. Heidän kanssaan oli israelilainen tyttö, Reut, johon he olivat törmänneet jo aikaisemmin jossain muualla Laosissa.

Syri2 guesthouse


Päivä meni eri kahviloissa istuskellessa ja kirjaa lueskellessa. Ennen auringonlaskua suunnistiin jälleen Mekongin varteen. Tapaamispaikalta mentiin rantaravintolaan syömään jossa istuskeltiinkin myöhään iltaan. Jutellessa tuli ilmi, että Israelissa kaikki joutuvat menemään armeijaan. Miehillä palvelus kestää 3 vuotta ja naisilla 2 vuotta. Ihan mielenkiintoista. Reut oli armeijan jälkeen ollut vuoden töissä ja sen jälkeen lähtenyt reissaamaan.

Seuraavana päivänä menin uudestaan Mixay Guesthouseen ja tällä kertää bookkaus oli onnistunut joten sain sänkypaikan ylimmän kerroksen 5 hengen dormista. Dormimajoitus maksoi 4e/yö ja sisälsi tukevan aamupalan. Samassa dormissa oli samaan aikaan 2 amerikkalaista, englantilainen sekä kiinalainen elämäntapahippi. Hyvää porukkaa. Juteltiin heti alkuun pakolliset "mistä, mihin, kuinka kauan, kenen kanssa" - löpinät.

Mixay Guesthousen dormi


Päivä meni taas mukavasti katukahviloissa istuskellessa ja lueskellessa sekä kameran kanssa ympäri Vientianea käppäillessä. Illasta oli jälleen sovittu tapaaminen Clainin, Johannan ja Reutin kanssa. Clain ja Johanna tuli tapaamispaikalle suoraan Burman suurlähetystöstä mistä kävivät anomassa viisumia maahan. Lähettiin Mekongin rannassa sijaitsevaan katuravintolaan syömään. Kyseisessä ravintolassa tuli syötyä Laosin reissun paras Laap Chicken ateria. Illasta siirryttiin istumaan iltaa erääseen Vientianen kuppilaan. Clain ja Johanna oli lähdössä pariksi päiväksi ajelemaan skoottereillä Vientianen ympäristöön sillävälin, kun odottelevat Burman viisumia. Reutin kanssa sovittiin, että seuraavana päivänä lähetään käymään hieman keskustan ulkopuolella olevassa palatsissa mikä on joku paikallinen nähtävyys.

Vesi on melkoisen alhaalla kuivalla kaudella


Jokinnäköinen itsenäisyyden monumentti


Todella herkullista kahvia. Ostin pussin kotiin vietäväksikin


Tuoreita herkullisia hedelmiä


Paikallisen koulun pihalla


Auringonlaskua




Aamusta törmättiin sovitussa paikassa ja hetken neuvottelun jälkeen saatiin neuvoteltua tuk tuk kuski heittämään edestakaisin temppeleille edulliseen hintaan. Temppeli oli ihan siisti, mutta viimeaikoina niitä oli tullut nähtyä niin paljon, että ei oikeen jaksanut enää säväyttää. Kuski venaili meitä 1-1,5h mitä jakseltiin kierrellä paikkaa ympäri. Kierroksen jälkeen mentiin intialaiseen ravintolaan syömään. Hyvää ja edullista mättöä.

Vapaussankari


Buddhan vapaapäivä


Lisää buddhia


Itse päämonumentti



Kattomaalauksia


Koristeita





Reut tutkailemassa kuvasatoa


Iltapäivä vierähtikin kivasti netissä blogia kirjoitellessa. Samalla tuli varattua lentoliput Indonesiaan Sumatralle. Kaveri kertoi, että ovat menossa pyörähtämään Lake Toballa joten päätin liittyä seuraan.

Illasta lähdin käymään Reutin ja hänen israelilaisen kaverinsa kanssa syömässä paikallisessa kadunvarsikojussa. Mainio annos ankkaa kustansi 1,5e. Ei paha. Loppuilta vierähti taas tietokoneen parissa kuvia läpikäydessä ja sänkynaapurina olevan amerikkalaisen Jen:nin kanssa jutellessa. Tuli ostettua myös bussilippu seuraavaksi päiväksi kohti etelässä sijaitsevaan Don Det:ia. Lippu sleeper bussiin maksoi 200k kippiä.

Seuraavana päivänä olin aamupalalla guesthousessa Jen:in kanssa ja juteltiin niitä näitä. Viereisessä pöydässä oleva heppu kysyi yllättäen, että mistä olen kotoisin ja paljastui, että ollaan kummatkin suomesta. Aksentti paljasti jälleen kerran. Oltiin törmätty moneen kertaan guesthousessa, mutta kumpikaan ei ollut aikaisemmin huomannut, että ollaan suomalaisia. Vaihdettiin hetki reissukuulumisia ja Mika lähti kohti Vang Viengia. Itse pakkailin kamat huoneenluovutusta varten. Päivä vierähti jälleen kuvia läpikäydessä ja blogia kirjoitellessa.

Juuri ennen auringonlaskua menin taas Mekongin varteen vielä kerran syömään Laap Chickenia ja katselemaan auringonlaskua, kun jostain kaukaa alkoi kuulua hirveä suomenkielinen mölötys. Porukka tuli joenrantaan töllistelemään ja vaihdoin muutaman tyypin kanssa sanasen. He olivat liikenteessä 26 suomalaisen voimin. Joukko koostui 45-60 vuotiaista mammoista ja papoista jotka olivat päättäneet lähteä reissuun. Ennen tätä aamua en ollut törmännyt suomalaisiin moneen viikkoon.

Kyyti bussiasemalle tuli Laosilaisen aikataulun mukaisesti tunnin myöhässä. Erittäin epävakaa kuorma-auto lastattiin aivan täyteen ihmisiä ja sitten meidat kuskattiin jonnekkin sivukujalle syrjään. Istuskeltiin ja odoteltiin tunnin verran ennenkuin sama häkkyrä tuli hakemaan meidät varsinaiselle bussiasemalle. Ihme logistiikkaa. Odottelun lomassa tutustuin 4 austraalialaisen ja englantilaisen tytön ryhmään sekä hollantilaiseen Tim:iin. Aika meni varsin rattoisasti reissukokemuksia ja vinkkejä vaihdellessa. Bussiasemalla oli edessä iloinen yllätys, sleeper bussit Laosissa olivat oikeasti sleepereitä. Penkkien tilalla oli täysipitkät sängyt tyynyineen ja peittoinen. Kävi vielä tuuri ja miun paikka oli aivan takana, ikkunapaikalla. En ole ikinä nukkunyt yhtähyvin kulkuneuvossa. Paras tapa matkustaa mitä tiedän.

Sleeper bus



Aamulla heräsin vasta Paksessa missä kulkuneuvo vaihtui pienempään bussiin kohti Don Det:ia. Paksesta oli 3h matka Don Det:ille. Maisemat olivat nyt juuri sitä mitä olin kuvitellut ennen Laosiin tuloa. Ranskalaistyyliset hienot rakennukset olivat vaihtuneet lautahökkelöihin maalaismaisemissa. Viimeiset kilometrit olivat karseaa hiekkatietä ennen kuin bussi oli joenrannassa. Siellä porukka sullottiin kapeisiin long tail - veneisiin ja matka Don Det:in saarelle alkoi. Tässä vaiheessa selvisi miksi Mekongin tätä aluetta kutsuttiin 4000 islandiksi. Joki oli aivan täynnä erikokoisia saarekkeita.

Loppupohdintana voin todeta, että Vientiane oli tosi siisti kaupunki ja tykkäsin siitä tosi paljon. Katukahvilakulttuuri oli tosi eurooppalaista ja ihmiset ystävällisiä.