keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Takaisin Bangkokiin

Matka Koh Taolta Bangkokiin meni varsin mukavissa merkeissä. Laiva sattui olemaan sellainen malli josas ei ollut minkäänlaista kantta jolle olisi voinut mennä ottamaan aurinkoa. Tehtiin peliveto ja pienellä akrobatialla hypättiin laivan katolle omalle "aurinkokannelle". Matka menikin rattoisasti aurinkoa ottaessa.

Parin tunnin laivamatkan jälkeen vaihdettiin bussiin ja eikun matkaan taas. Bussi pysähtyi pari kertaa matkalla ja piti hieman pitemmän paussin, että kerkesi syömään. Perillä Bangkokissa oltiin joskus neljän jälkeen aamuyöllä.

Oli hieman väkevät mätöt. Chili iski hirveän hien naamaan.
Sekundaneekeri yössä.

Bangkokiin päästyämmen läksin etsimään majoitusta, koska Tuomas oli alivuokrannut kämppänsä kaverilleen Mikolle, joten sitä ei enää voinut käyttää tukikohtana.

Menin kysymään huonetta Tuomaksen kaverin suosittelemasta Business Inn hotellista joka sijaitsee keskeisellä paikalla Nana:lla ihan sky train stationin vieressä. Sainkin ilmastoidun huoneen hintaan 600bahtia yö. Ei paha hinta ilmastoidusta huoneesta.

Seuraaavana päivänä käytiin ostoksilla kaupungilla. Käytiin eräättä tietekniikanopiskelijan paratiisissa. Valtava ostoskeskus ja täynnä pelkästään elektroniikaa.

Kierreltiin aikamme ja mentiin johonkin muuhun ostoskeskukseen jonka nimeä en tähän hätään muista. Valtava rakennus täynnä vaatteita. Kolmantena ostoskeskuksena olikin MBK jossa meni loppupäivä. Vaikka kierreltiin tunteja niin siltikään ei keretty kiertämään koko keskusta.
Jännä miten kuukauden aikana on kehittynyt eräänlainen piheys päälle. Vähän väliä havahtuu tinkivänsä ja vääntävänsä myyjän kanssa hinnoista ja lopulta huomaan, että jätti jonkun asian ostamatta, koska se maksoi 20bahtia eli n. 40snt liikaa. Ja myöhemmin harmittaa todella, koska ei ostanut kyseistä asiaa. Muutenkin tulee käveltyä pitkiäkin matkoja, että säästää vaikka 50 bahtia eli noin yhden euron.
Kiertelyn uuvuttamana mentiin ostoskeskuksen ylimpään kerrokseen jossa oli keilahalli. Kierros hohtokeilausta maksoi noin 2e.


Keilailujen jälkeen kävin heittämässä ostokset (joita olikin kertynyt melkoisesti) hotellille ja lähdettiin pelailemaan biljardia erääseen pubiin nimeltä Gullivers. Erä biljardia maksaa noin 40stn ja voittaessaan pelin saa jatkaa pelaamista ilmaiseksi.

Seuraavana päivänä heräsin hyvissäajoin ja lähdin uudestaan MBK:ta kiertelemään. Aikaa ostoskeskuksessa taisi mennä tällä erää noin 5 tuntia ja vieläkään ei kerennyt kiertelemään koko keskusta läpi. Vaatteita kertyi taas valtavat määrät.
Tänään oli viimeinen ilta Bangkokissa sekä Thaimaassa tällä reissulla. Päätettiin lähteä kaupungin yöhön "juhlistamaan" sitä. Mentiin Gulliversiin aloittelemaan ja pelaamaan biljardia.
Joukkoon liittyi Tuomaksen ja Simon muitakin suomalaisia kavereita. Biljardinpelailujen jälkeen lähdettiin kiertelemään baareja Nanalla.
Jossain vaiheessa puolen yön jälkeen päätettiin lähteä klubille. Pääsymaksu klubille oli 200bahtia, mutta ostaessaan pullon viskiä pöytään päästiin ilmaiseksi sisälle. Pullo lantrinkeineen tuli melkein samanhintaiseksi kuin pelkkä sisäänpääsy kaikilta.
Kirjaimellisesti epäselvä kuva.
Klubi meni kiinni joskus viiden jälkeen aamulla joten otettiin taksi ja lähdettiin seuraavalle klubille. Kun pääsin takaisin hotellille seitsämän jälkeen aamulla, henkilökunta toivottelikin jo iloisesti "Good morningeja".
Pääsin iltapäivästä sängystä ylös, mutta krapula oli kauhea. Eikä lämmin ilma ainakaan helpottanut oloa. Lähdettiin käymään Tuomaksen kanssa hänen entisellä kämpällään hakemassa tavarat mitä jätettiin sinne ennen etelän saaristoon lähtöä. Käynnin jälkeen mentiin vielä käymään Carriefourissa, isossa ostoskeskuksessa mistä ostin erilaisia chilijauheita suomeen vietäväksi.
Takaisin hotellille palattuani rupesin pakkailemaan rinkkaa. Kolahdus todellisuuteen oli raju, kun tajusin miten paljon tavaraa oli 2 päivän shoppailun aikana kertynyt. Hirveällä säädöllä sain kaiken sullottua jotenkuten rinkkaan, reppuun ja laukkuun. Luovutin huoneen pois ja rupesin mittailemaan reppujen painoa respassa. Rinkalle kertyi painoa 22 kiloa ja repulle sekä pienelle laukulle 8 kiloa. Aika melkoisesti, kun ottaa huomioon paljonko tarvaa oli, kun tulin Thaimaaseen. Pitää lentokentällä vielä pähkäillä miten saisin muilutettua kaiken tavaran lentokoneeseen ilman, että joudun maksamaan lisäkuluja. Pitää varmaan pukea parit vaatekerrat päälle.
Nyt on vielä muutaman tunti, ennenkuin pitää lähteä lentokentälle.
Mennään varmaan pelailemaan biljardia vielä hetkeksi.
Pakko sanoa, että ei tekisi mieli lähteä mihinkään täältä lämmöstä vielä kuukausiin. Varsinkin, kun katsoo paljonko suomessa on pakkasta.
Seuraava blogipäivitys onkin tälläerää viimeinen ja tapahtuu valitettavasti Suomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoitavaa? Anna palaa!