Arambol

16.03.2012

Rantaan päästyäni kävelin ensimmäiseen bungalowimestaan joka oli rannassa. Kämpät näyttivät hyvin pelkistetyiltä ja niissä oli täydellinen terassi riippumatolle, joten matkustamisesta väsyneenä päätin jäädä kyseiseen paikkaan. Viereisen kämpän terassilla oli 3 saksalaista tyttöä joiden kanssa juttelin hetken ja kyselin paljonko he olivat maksaneet omasta bungalowistaan. Heti, kun sain kamat heitettyä nurkkaan, suuntasin mestan ravintolaan syömään.

Bungalowini

Olin syömässä, kun yksi juuri aikaisemmin tapaamistani saksalaisista tuli kysymään, että haluaisinko lähteä heidän kanssaan drinkille. Oli perjantai-ilta ja eipä ollut muutakaan tekemistä niin ilman muuta ilmoitin lähteväni mukaan.

Hieman myöhemmin näiden kolmen lisäksi samaan bungalowi-mestaan saapui vielä 2 heidän kaveriaan jotka olivat juuri saapuneet Arambolalle. Istuttiin iltaa, kunnes jossain vaiheessa päätettiin lähteä Karolinen ja Christinen kanssa katsomaan mistä rannalle kuuluva bile-musiikki tuli. Paikaksi paikallistui Cocoloko niminen baari, jossa oli menossa GOA-trance bileet. Musiikki pauhasi, laserit viuhuivat ja ihmiset tamppasivat tanssilattialla.

Seuraavana päivänä Karoline, Christine ja Ulrike lähtivät käymään vanhassa Goassa. Chillailtiin Lotan ja Jenniferin kanssa aamupalaa mutustellen koko aamupäivä majapaikan raflassa. Iltapäivästä lähdettiin kävelemään rannan pohjoispäätyä kohti ja käytiin kiertelemässä rantakaduilla. Trekattiin myös pohjoisinta rantaa ja meidän rantaamme halkovan ison kukkulan päälle. Kukkulan päällä huomattiin, että paikka oli sopiva riippuvarjoiluun ja siellä olikin jatkuvasti porukkaa liitelemässä taivaalla. Selvisi, että 1200rp hintaan pääsisi itsekkin varjoilemaan.

Rannan eteläinen pääty missä majapaikka sijaitsee

Rannan pohjoista puolta

Blue Fin

Grafiitteja

Paheiden puu

Maisemia ihailemassa

Näkymät kukkulan päältä

Rantaa Arambolalla

Auringonlasku

Tytöt palailivat päiväretkeltään takaisin ja lähdettiin porukalla rannan kalaravintolaan syömään. Tilattiin porukalla iso läjä safkaa, Red Snapperia, Kingfishiä, lehtikalaa, kalmaria ja muutamakymmentä katkarapua. Safkan jälkeen suunnattiin rannalle istuskelemaan. Jossain vaiheessa yötä rannalla käveli kaksi paikallista tyyppiä (normaaleissa rantavaatteissa) jotka tulivat luoksemme ja alkoivat esittää kysymyksiä. Henkilöt väittivät olevansa poliiseja. Seurueessa oli meikäläisen lisäksi 5 naista ja jostain syystä "poliisit" vaativat mua tulemaan syrjemmälle, että voisivat kysellä jotain. Koko tilanne vaikutti tosi hämärältä ja kieltäydyin poistumaan seurueesta ja samalla vaadin nähdä tyyppien poliisi-paperit. Poliisit kaivoivat taskustaan jotain lappuja joissa oli kämäiset kuvat ja tekstit police. Vastaavia olin nähnyt jo Delhissä taksikuskeilla ja laput vaikuttivat erittäin tökeröiltä väärennöksiltä.

Illallisella

Erehdyin epäilemään lappujen aitoutta ääneen ja varsin suoraan suomalaiseen tyyliin. Tästähän "poliisit" riehaantuivat ja alkoi hirveä huuto ja uhkailu, että heittävät mut vankilaan. Saatiin tilanne lopulta rauhoittumaan peliliikkein, ylimalkaisella pahoitteluilla ja tyhmän esittämisellä. Tyypit jatkoivat matkaansa, mutta missään vaiheessa ei selvinnyt, että minkä takia he alunperin halusivat siirtää meikäläisen syrjään ja kysellä jotain.

Seuraava aamu hujahti nopeasti biitsillä. Kerrottin kukkulan päällä olevasta liitovarjoilu-touhusta muillekkin ja porukka innostui lähtemään sinne. Iltapäivästä suunnistettiin kukkullalle ja saatiin neuvoteltua diili, että jos kaikki mennään liitelemään niin hintaa jää 1000rp. Oltiin liikkeellä loppuiltapäivästä ja tuuli alkoi tyyntyä iltaa kohti. Kaikki muut kerkesivät liidellä, mutta meikäläinen ja Lotta eivät. Tuuli ei riittänyt enää luomaan nostetta varjolle, joten sain vain liidon lähdeiselle rannalle. Ei auttanut muuta, kuin sopia, että tulen seuraavana päivänä uudestaan.

Liitovarjoilun valmisteluja

Liitovarjoilua

Liitovarjoilua

Lotta

Aamulla törmättiin rannalla englantilaiseen Jan:iin ja saksalaiseen Thimoon jotka liittyivät porukkaan illalliselle. Päätettiin vetää oikein iso katkarapu-setti ja tilattiinkin 60 katkarapua. Puolet tiikerikatkarapuja, puolet kuningaskatkarapuja.

Oli Karolinen, Christinen ja Ulriken vika ilta ennen lähtöä joten päätettiin juhlia hieman. Iloksemme bongattiin kyseisen kalaravintolan ruokalistalta Gin Tonicit hintaan 80rp (1,3e). Kelpasi.
Aterian jälkeen lähdettiin kuljeskelemaan rantaa pitkin eteenpäin ja löydettiin paikka johon oli pienistä kynttilöistä kasattu "nuotio". Ympärillä oli arviolta 30-40 henkeä. Porukka soitteli kitaraa ja lauloi. Jäätiin istuskelemaan nuotiolle ja ilta vierähtikin nopeasti pikkutunneille asti.

Lähdin nuotiolta hieman sivummalle tyhjentämään rakkoa, kun paluumatkalla luokseni tuli paikallinen henkilö. Tyypillä oli vaalea uniformumainen kauluspaita ja ilman mitään kyselyjä hän esitti poliisin-henkilötodistuksensa (joka tällä kertaa näytti aidommalta) ja sanoi suorittavansa ratsian huumeiden varalta. Näytin poliisille taskuni sekä olkalaukkuni sisällön jonka jälkeen pääsin jatkamaan matkaa takaisin nuotiolle. Tällä kertaa kyseessä oli luultavimmin aito poliisi ja hänen käyttäytyminenkin oli täysin erilaista, kuin aikaisemman illan tyyppien.

Aamuyöstä lähdettiin kävelemään majapaikalle päin, kun joku tytöistä sai idean, että menään uimaan. Hetken päästä oltiinkin jo kaikki polskimassa meressä jossa yllätykseksi huomattiin planktonia joka hohti liikkeestä pimeässä. Vastaavaa olin nähnyt vuosi aikaisemmin Kambodzassa.

Aamupäivästä kävin uudestaan kokeilemassa liitovarjoilua ja tällä kertaa tuuli olikin otollinen ja sain hyvät liidot. Pääsin liitelemään noin puolen tunnin ajan kukkulan yläpuolella.

Iltapäivästä saksalaiset lähtivät menemään ja jäin itse vielä viimeiseksi päiväksi ennen kotiinpaluuta. Hyppäsin iltapäivästä paikallisbussiin ja matkustin läheiseen Mapusan kaupunkiin ostoksille. Ostin mausteita sekä vaatteita kotiin vietäväksi. Mausteet maksoivat keskimäärin 1rp / gramma. Esimerkiksi 5 grammaa mustapippuria maksoi siis alle 10 senttiä (vastaava suomessa 4 euroa).

Mausteita

Maustekauppias

Illasta lähdin pyörähtämään vielä kerran rannan hyväksitodetussa kalaravintolassa. Tilasin 20 rapua ja kalmarin chilillä. Rantaa majapaikalle päin kävellessäni huomasin, että Cocolokossa oli meneillään Dancehall/Reggae bileet. Meno vaikutti ihan mielettömältä joten päätin pyörähtää katsomassa. Seinällä oli 2 metrin korkuinen Bob Marleyn kuva legendaarisin One Love teksteineen. Tummahipiäinen MC huudatti yleisöä mikillään ja bassot järisyttivät tanssiyleisöä. DJ:llä oli pisimmät ikinä näkemäni rastat. Ne ulottuivat melkein maahan asti eli pituutta varmaan 1,6-1,7 metriä..
Bilemeininki oli niin hyvä, että jäin mukaan tapahtumaan ja palasin majapaikkaan vasta aamuyön pikkutunteina.

Vikan illan safka

Aamupäivällä herätessä oli varsin huono olo. Jo illalla oli hieman ollut tukkoinen olo, mutta nyt flunssa oli iskenyt päälle todenteolla. Kävin shoppailemassa vielä hieman lisää mausteita sekä pyörähtämässä netissä ensimmäistä kertaa viikkoon. Piti tarkistaa mihin aikaa lento Delhiin lähti illasta. Selvittelin samalla miten lentokentälle pääsisi kätevimmin ja hintoja. 1500rp hintaan olisi saanut suoran kyydin lentokentälle taksilla. Hinta oli jäätävä joten päätin mennä julkisilla.

Paikallisbussi

Tavarat kasaan ja check-out majapaikasta. Kävelin rinkka selässä pari kilsaa rannalta kuumassa keskipäivän auringossa keskustaan josta bussi lähtikin välittömästi, kun pääsin sinne. Reilu tunti Mapusaan ja 30rp hitaan. Mapusassa vaihdoin bussia 1min odotusajalla toiseen bussiin joka kulki Pajim nimiseen pikkukaupunkiin. Hintaa jäi 10rp. Aikaa oli lennon lähtöön joten päätin mennä syömään. Lähdin kävelemään kohti Pajimin kuuluisaa Portugalilaista kaupunginosaa, kun vastaan tuli vanhempi länsimaalainen mies joka näytti siltä, että oli ollut täällä jo jonkun aikaa. Kysyin häneltä tietääkö mitään hyvää ruokapaikkaa ja sainkin neuvot erääseen LP:nkin hehkuttamaan raflaan.

Näkymiä Pajimissa

Portugalilainen kaupunginosa

Koska kyseessä oli viimeinen ateriani Intiassa, päädyin tilaamaan 2 eri pääruokaa, paikallista makkaraa sekä riisiä. Juomaksi Ison 0,66L oluen sekä paikallisen viskin. Koko aterialle jäi hintaa 375 rupiaa eli hieman päälle 5 euroa.

Safkailun jälkeen takaisin kohti bussiasemaa josta seuraava bussi kohti Vasco:a lähtikin 5min päästä. Lipulle jäi hintaa 28rp. Hyppäsin bussista pois Chicalin kohdalla niin kuin paikalliset olivat neuvoneet minua tekemään. Bussista hypättyäni katselin hieman ympärilleni, kun eräs paikallinen huomasi minut rinkkoineni ja ohjasi tien yli toiselle bussipysäkille johon saapuikin välittömästi lentokentälle menevä bussi. Hintaa 5rp.

Lentokentälle päästyäni olin hyvin tyytyväinen, että suoran kyydin sijaan olin lähtenyt julkisilla liikenteeseen, koska pääsin paljon halvemmalla ja kerkesin käydä syömässä erinomaisen aterian Pajimissa.

Lensin Goalta Delhiin ja venailin lentokentällä muutaman tunnin, että lento Helsinkiin lähti. Delhin lentokentällä on erityisen mukavia sohvia joissa on hyvä nukkua jos joutuu viettämään aikaa lentokentällä.

Lentokenttäelämää

Himalaja

Paluu suomeen oli jälleen jäätävä

Flunssan takia olo oli lennolla hyvin tukkoinen ja lentokoneen laskeutuessa tuntui, kuin pää meinaisi räjähtää koska paine ei tasaantunut. Alkoi valtava kipu ja melkein lähti taju sen takia. Lopulta koneen laskeuduttua kipu lopulta helpotti.

Yhteenvetona reissusta voisin todeta, että pidin Intiasta todella paljon. Delhi oli helvetti maanpäällä, mutta siitä pääsi hyvin helposti eroon lähtemällä vain pois sieltä rauhallisimmille alueille. Pidin Goan alueesta paljon ja erityisesti sen eteläpuolella olevasta Gokarnasta joka ei ollut läheskään niin turistisoitunut kuin Goa. Tulen ehdottomasti palaamaan Intiaan vielä!

Vasemmalla valkoinen paita. Oikealla valkoisia paitoja kuukauden reissun jälkeen

Palolem, Goa

Perjantai-aamuna heti herättyä tavarat rinkkaan, check-out ja suunta kohti Pushkarin bussiasemaa. Hetken odottelun jälkeen bussi starttasi kohti Ajmeria. Lipulle jäi hintaa 10rp. Ajmerin asemalle päästyä kävi tuuri ja paikallisbussi Jaipuriin starttasi välittömästi. Hintaa 4h kyydille jäi 60rp. Bussi jolla matkustin oli vanha kuin taivas, mutta siitä huolimatta mielettömän mukava. Pehmeät nahkapenkit joissa oli jalkatilaa, kuin lentokoneen business-luokassa. konsanaan Penkit vielä taipuivat varsin lokoisaan vaaka-asentoon. Kaiken kruunasi se, että bussissa ei ollut mitään typeriä ilmastointeja vaan oli riittävän lämmin ja viilennystä sai aukaisemalla räppänän katossa.

Loppumatkasta juttelin tovin kolumbialaisen naisen kanssa, kun pähkäiltiin, että joko ollaan Jaipurissa vai ei. Kävi ilmi, että kolumbialainen oli kaverinsa kanssa menossa bussiasemalta samaan suuntaan, kuin itsekin joten otettiin porukalla riksa kohti Jaipurin vanhaa kaupunkia. Naiset olivat arviolta 45-vuotiaita ja päättäneet vähän repäistä ja lähteä reissuun. Kun päästiin vanhan Jaipurin tienoille, naiset jäivät tutkimaan jotain majoitusta ja itse jatkoin kävellen kohti Station Roadia, jossa olin kuullut halpojen majoituksien lymyävän.

Kävi ilmi, että oli alkanut jokin intialainen lomakausi ja kaikki paikat olivat täynnä paikallisia. Kävelin varmaan 2h rinkka selässä etsien majoitusta. Lopulta löysin majoituksen 450rp hintaan ja otin sen välittömästi. Kun sain heitettyä tavarat huoneeseen ja tehtyä check-inin, suunnistin välittömästi kattoterassilla olevaan ravintolaan syömään. En ollut syönyt mitään koko päivänä ja kello oli jo vahvasti iltapäivän puolella. Yllätyksekseni kolumbialaiset olivat samassa ravintolassa syömässä. Hekin olivat kulkeneet pitkin kaupunkia ja lopulta päätyneet samaan paikkaan.

Ruuan jälkeen päätin lähteä pyörähtämään Jaipurin vanhassa kaupungissa eli Pink Cityssä. Tämä jäi valitettavasti haaveeksi, koska eksyin varasin pahasti matkalla sinne ja harhailin jälleen pari tuntia pitkin katuja ristiin rastiin ennen kuin löysin takaisin hotellille. Päädyin kävellessä keskelle slummien telttakyliä. Olisi ollut aivan mieletöntä kuvamateriaalia Intian ikävämmästä puolesta, mutta en yksinkertaisesti uskaltanut kaivaa kameraa esiin. Sen verran outo ilmestys vaaleaihoinen tyyppi slummin keskellä tuntui olevan muutenkin. Lapset pelasivat kadulla krikettiä ja sain pallon melkein päähäni. Pallo hujahti kivasti n. 40cm etäisyydeltä päästä…

Jätehuolto toimii

Illalla olin menossa suihkuun, jo alasti kylppärissä, kun rupesin kytkemään suihkun lämmitystä päälle. Alkoi hirveä valoshow ja eräästä suihkuputken liitoksesta alkoi nousta savua. Jäi suihkut ottamatta. Kävi aivan tajuton säkä, että en ollut vedessä, kun kytkin virran päälle. Olisi saattanut lähteä henki.

Otin myöhemmin kyseisestä ”ilmiöstä” videon, mutta nyt ei ole näillä nettiyhteyksillä toivoakaan sen jakoon laittamisesta. Pitää laittaa pätkä myöhemmin näkyviin, kun yhteydet toimii.

Aamulla oli aikainen herätys ja suunta kohti Jaipurin lentokenttää. Tällä kertaa Jaipurin valloitus jäi osaltani varsin lyhyeksi ja fiilikset olivat aika huonot johtuen eksymisestä kaduilla, joten en osaa oikein sanoa mitään kyseistä kaupungista.

Lentokentällä lentoa odotellessa join chaita ja söin kolmioleivän. Chai maksoi 10rp ja leipä 50rp eli lentokentällä syödylle aamupalalle jäi hintaa 1 euro. Voisi Euroopan kentät ottaa tästä mallia.

Lentokoneessa oli matkalla episodi, kun joku tyyppi löysi kitaransa ja alkoi soittaa sitä kesken lennon. Porukka lauloi mukana ja 2/3 täydessä lentokoneessa ihmiset alkoi pakkautua kitarasankarin viereisiin penkkeihin. Laulu ja taputus raikasi. Olen monissa kulkuvälineissä nähnyt vastaavaa, mutta en ikinä lentokoneessa. Pakko sanoa, että aika absurdi tilanne.

Lentokoneeseen noustessa minulla ei ollut mitään hajua mihin suunnistaisin Goalla. Matkan aikana tutkin kaverilta lainaamaani vuoden 2006 Lonenly Planetia ja lueskelin infoa eri paikoista. Päätin suunnistaa etelään kohti Palolem beachia josta olisi hyvä suunnistaan sitten vielä enemmän etelään kohti Gokarnaa, Karnatakan provinssissa.

Goalle päästyäni poimin rinkkani hihnalta ja rupesin käymään tavaroita läpi. Luokseni tuli heppu joka oli bongannut släbärit rinkkani päältä. Kyseli, että mihin olen matkalla. Hetken jutustelun jälkeen kävi ilmi, että meillä on sama suunta kohti Palolem beachia joten päätettiin jatkaa matkaa porukassa. Portugalilainen André oli matkassa hollantilaisen Meganin kanssa kenet oli tavannut muutamia päiviä aikaisemmin Kathmandun lentokentällä Nepalissa.

Matka jatkui siis 3 hengen tiimillä kohti Palolemia. Kentän ulkopuolella oli passissa odottamassa turistibusseja menossa kaikkiin mahdollisiin rantakohteisiin Goalla. Kyseltiin huviksemme hintoja ja matka Palolemiin olisi kustantanut 500 rupiaa. Infopisteen tyyppi neuvoi menemään tien yli ja odottamaan paikallisbussia. Tehtiin niin ja vartin kuluttua ohi tulikin paikallisbussi joka oli matkalla kohti Margao:ta.  45min matka kustansi 20 rupiaa. Margaossa vaihdettiin bussia kohti Palolem beachia. André kävi ostamassa bussiaseman kojusta jotain paikallisia Samusa nimisiä kasvinpasteijoita ja tarjosi niitä meille. Pasteijat olivat älyttömän hyviä ja niinpä kävinkin hakemassa niitä myös itselleni säkillisen matkaevääksi. Yksi pasteija maksoi 5 rupiaa eli lähes ei mitään.

Matka Margaosta Palolemiin kesti pari tuntia ja maksoi 30 rupiaa. Maksoimme siis yhteensä matkasta 50 rupiaa sen sijaan, että turistibussilla hinta olisi ollut 10-kertainen.

Paikallisbussi

Rannalle päästyä ensimmäinen ihmetyksenaihe oli kuinka turistirysäksi paikka oli muuttunut. Olin lukenut 6 vuotta vanhasta, että LP:stä, että rannalla on muutama bungalowi-mesta ja paria hassua ravintolaa. Nyt ranta oli aivan täynnä vierivieressä olevia majoituksia ja ravintoloita.

Ranta täynnä ravintoloita

Krikettipelit menossa

Hetken kävelyn jälkeen löydettiin mukavanoloiset bungalowit omalla vessalla 450rp hintaan. Mikä tärkeintä, oli oma terassi mihin sai viritettyä riippumaton.

Bungalowin sisusta

Oma rakas riippumatto viimeinkin paikallaan

Illalliseksi söin vaatimattomasti kokonaisen hain.

Hai on loistava kala syötäväksi. Sillä ei ole selkärangan lisäksi ruotoja ollenkaan. Liha muistuttaa enemmän kanaa tai porsasta, kuin kalaa. Hintaa Tandori uunissa paistetulle mausteiselle haille jäi 400 rupiaa. Melkein saman verran mitä maksan yhden yön majoituksesta, mutta jotkin asiat ovat enemmän kokemuksia ja niitä ei voi rahassa mitata…

Pieni vonkale

Hai lautasella

Sunnuntai meni varsin mukavasti biitsillä frisbeetä heitellessä, bodyboardilla aalloilla surffatessa ja auringossa levyttäessä. Illasta käveltiin rannan päätyyn kallioille katsomaan auringonlaskua.

Auringonlaskun fiilistelyä

Megan ja André

Rannalla törmäsin englantilaiseen ammattivalokuvaajaan joka oli ottamassa kuvia jotain BBC:n juttua varten. Päätin itsekkin napata mallista kuvan, että voin myydä sen miljoonilla sitten, kun kyseisestä hepusta tulee joku suuri tähti.

Rantojen George

Olin päivällä törmännyt pariin englantilaiseen mimmiin rannalla jotka olivat suositelleet Dropadi nimistä ravintolaa kovasti. Käytiin syömässä illallinen kyseisessä paikassa ja pakko sanoa, että ei mennyt suositukset pieleen. Söin tähänastisen Intian reissun parhaan Chicken Tikka Masalan. Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka hyvää safka oli.

Ruuan jälkeen käytiin juomassa oluet rannalla jonka jälkeen André ja Megan suunnistivat nukkumaan. Itse lähdin pyörähtämään rantaravintolassa missä törmäsinkin porukkaan skandinaaveja. Joukkoon mahtui niin ruotsalaisia, tanskalaisia, venäläinen kuin intialainenkin. Ravintolassa pyörähtikin useampi tunti, kunnes päätin lähteä omaa majoitusta kohti. Kotimatkalla törmäsin 4 englantilaisen porukkaan ja päädyin istumaan heidän kanssa iltaa vielä muutaman tunnin. Pääsin lopulta majoitukseen joskus aamun pikkutunneilla.

Maanantai meni suvereenisti levytellessä riippumatossa ja ravintoloissa. Ehdottomasti koko reissun chillein päivä. André ja Megan vuokrasivat skootterin ja ajelivat pitkin rantoja.

Löysin rannalta mukavan ravintolan niinkin kliseisellä nimellä kuin Cafe Del Mar. Kyseinen paikka oli varustettu oikein pehmeillä säkkituoleilla ja taustalla pauhasi Ibiza-house. Oikein rento atmosfääri. Meinattiin mennä illalla syömään uudestaan Dropadin, mutta harmiksi se oli kerennyt menemään jo kiinni siinä vaiheessa, kun oltiin menossa syömään.

Cafe Del Mar

Eräs selkeä huomio mitä Palolem Beachilla tein oli se, että ihmiset siellä näyttivät ihmisiltä. Delhissä ja Pushkarissa näki niin paljon hippejä ja muita omaperäisiä reissaajia, että ei mitään rajaa. Tuntui, että joka toisella oli vähintään rastat, viisi tatuointia, nenärengas ja psykedeelinen kangas vaatteena. Palolemilla enemmistön muodostaa englantilaiset ja venäläiset pikku-pikku-bikineissään.

André ja Megan olivat bonganneet maanantain ajelureissulla majoituksen paljon Palolemia rauhallisemmalta Agonda beachilta ja siirtyivätkin sinne tiistai-aamuna. Itse vietin päivän levytellen rannalla, kierrellen Palolemin ympäröivässä kylässä sekä eri ravintoloissa kirjaa lueskellen. Törmäsin uudestaan myös englantilaisiin kenen kanssa olin pyörinyt sunnuntaina ja tulipa jälleen hengailtua heidän kanssaan pitkin iltapäivää.

Sain päätöksen loistavan kirjan nimeltä Breaking Vegas, mitä voin suositella varauksetta. Kirja perustuu tositapahtumiin ja kertoo MIT:ssä opiskelevista huippuälykkäistä opiskelijoista jotka keksivät keinon päihittää Casinojen blackjack-pelin. He matkustelivat eri casinoihin voittaen miljoonia. Lopulta pääsivät melkein hengestään, koska Casinot eivät tykänneet heistä enää.

Illallisen kävin syömässä jälleen Dropalissa ja tällä kertaa vuorossa oli jokin ruoka missä oli katkarapua ja kanaa curryssä. Taas yhden kerran aivan järkyttään hyvää ruokaa. Ruoka oli yhtä makujen ilotulitusta suussa. Suomessa pitää kyllä googlettaa kaikki intialaiset reseptit ja ruveta kokkailemaan vastaavaa ruokaa.

Keskiviikkona heräsin varsin aikaisin, jo yhdeksältä, ilman herätyskelloa. Kävin aamulla heittämässä parin tunnin lenkin viereiselle Patnem beachille kysellen samalla majoitusten hintoja siellä. Ranta oli selkeästi hiljaisempi kuin Palolem, mutta myös bungalowien hinnat olivat kalliimpia. Ihan järjestään 700-1000rp. Löysin erään majoituksen 400rp hintaan, mutta se oli varsin rupuinen joten päätin pysyä edelleen Palolem Beachilla. 8.3 on myös jokin Hindujen Color Festival tapahtuma joten Palolemilla pääsee aitiopaikalle seuraamaan sitä.

Patnem beach

Varhaisaamun kävelyreissun jälkeen otin vuokralle moottoripyörän. Skootterin olisi saanut vuokralle 250rp hintaan, mutta päätin sijoittaa vähän enemmän kulkupeliin ja otinkin vanhan englantilaisen klassikkopyörän, 350-kuutioisen Royal Enfield Bulletin.

Royal Enfield Bullet

Vuokraaminen kävi varsin helposti. Annoin pyörää vuokraavalle tyypille passikopion vanhasta passistani ja rahat käteen. Ei tarvinnut antaa mitään pantiksi, saatikka näyttää edes ajokorttia. Otin toki valokuvat itselleni pyörästä vuokraustilanteessa ihan siltä varalta, että voin todistaa palauttaessa, että naarmut olivat pyörässä jo valmiiksi.

Royal Enfield on siitä varsin vekkuli ajokki, että brittiläisenä kulkupelinä siinä on tietenkin jotain väärinpäin. Tällä kertaa vaihteiden ja takajarrun sijainti. Vaihdepoljin olikin oikealla puolella tutun vasemman sijaan. Myös vaihteet olivat käänteiset eli ensimmäinen vaihde oli ylhäällä ja loput alhaalla. Onneksi sentään kytkin ja etujarru olivat tutuilla pakoillaan. Äänet kyseisessä ajokissa on varsin miehekkäät, melkein kuin Harley-Davidsonissa konsanaan. Joka ikinen kerta, kun starttasin pyörän ja annoin vähän kaasua, suupielet vääntyivät väistämättä hymyyn.

Suunnistin pyörän kanssa ensimmäiseksi Agonda Beachille morjenstamaan Andréita ja Megania. Rannalle päästyäni törmäsinkin heihin välittömästi rannan päätiellä. Varsinainen sattuma. Mentiin porukalla syömään lounasta rantaravintolaan. Agonda Beach on todella rauhallinen paikka verrattuna Palolemiin.

Kalastajien pikkupaatti

Agonda beach

Aina valmiina

Jos joku tätä blogia lukeva meinaa mennä Palolemille niin unohda! Mene Agondalle! Paljon chillimpi paikka. Tai vaihtoehtoisesti Patnemille joka sekin on hieman rauhallisempi.

Lounaan jälkeen hyppäsin jälleen pyörän kyytiin ja lähdin ajelemaan pitkin mutkittelevia teitä. En ottanut mukaan mitään karttaa joten ajelin vain sinne suuntaan mikä tuntui kivalta. 

Pyörää starttailemassa

Ajovauhti oli varsin maltillinen, koska jatkuvasti sai olla skarppina mahdollisten esteiden varalta. Tiellä saattoi olla edessä lehmiä, sikoja, koiria, kookospähkinöitä, palmun oksia, toisia pyöräilijöitä yms… Siinä vaiheessa, kun vauhtia on reilu satanen, suojavarusteina on pelkästään 2 euron feikki-raybanit, ei kypärää ja vastaan tulee 2 autoa rinnakkain, on jännitysmomentti melkoinen.

Tiet olivat todella hyvässä kunnossa

Pakko sanoa, että tämä keskiviikko oli reissun hienoin päivä. Se fiilis kun ajelee moottoripyörällä pitkin teitä ilman mitään suunnitelmia. Se on se vapauden tunne. Tuli ajeltua iltapäivän aikana toista sataa kilometriä ristiin rastiin hienoilla maisemilla varustettuja teitä.

Kerkesin ajelureissulta takaisin juuri ennen auringonlaskua, joten otin suoraan suunnan biitsille.

Lähdin illasta kävelemään rannalle, kun törmäsin melkein välittömästi englantilaisiin Anna:an ja Katy:yn kenen kanssa olin aikaisemminkin pyörinyt. He olivat menossa  drinkille johonkin rantabaariin ja pyysivät mukaan. Ravintolaan päästyä huomattiin, että Color Festival on alkanut. Melkein jokaisella oli jotain väriä päällä jota villiintyneet intialaiset  viskoivat ja levittelivät joka paikkaan. Eipä mennyt pitkään kun mekin oltiin värin peitossa.

Töhrijä iski

Katy ja Anna

Tarkoitus olisi suunnata loppuviikosta Gokarnalle etsimään sitä täydellistä rantaa. Pitää vain ensin selvittää, kuinka sinne pääsee.

Goa on tarjonnu tähän asti kyllä juuri sitä rantaelämää mitä reissulta odotinkin. Rentoa chillailua riippumatossa, meressä polskimista ja auringonlaskujen katselemista. Suosittelen!