Agra - Taj Mahal

Heräsin 3h virkistävien yöunien jälkeen aivan jäätävään palelemiseen. Buranaa naamaan ja 10 min vielä unta lisää. Paleli vieläkin hirveästi, mutta ei auttanut kuin heittää vaatteet niskaan ja suunnistaa Nizamuddin juna-asemalle mistä juna kohti Agraa lähti. Sain neuvoteltua kyydin 70rp hintaan.

Asemalla juna löytyi tosi helposti, koska Intiassa yleensä kaikki ovat myös englanniksi. Kauppojen kylteistäkin varmaan joku 80-90% on englanniksi ainakin Delhissä. Juna-asemalla tuli ”järkytyksenä” se ihmispaljous. Voi elämä, että voi olla paljon possea. Juna saapui hyvissä ajoin ja pääsinkin junaan oikeaan vaunuun ja paikalleni.

Porukkaa lappoi sisään kaikenaikaa ja siinä vaiheessa, kun juna lähti liikenteeseen oli käytävätkin niin täynnä ihmisiä, että liikkumaan ei olisi mahtunut. Itse vaunut olivat varsin kuluneita ja kiskoja nähneitä. Koko menomatkan kirosin, että en ollut ottanut takkia mukaan. Buranan myötä vilu helpotti, mutta viileä oli, koska junan ikkunat olivat osittain auki ja ilma virtasi vapaasti sisälle. Helpotusta kylmyyteen toi myös lämmin chai mitä joku kauppamies kiertin myymässä pitkin matkaa.

Askeettinen junanvaunu

Agraan päästyäni törmäsin juna-asemalla amerikkalaiseen Andrewiin ja Julieen. Heidän kanssaan napattiin kyyti asemalta Taj Mahal:ille läheisestä pre-paid taxi kojusta.

Taj Mahal:in lipunmyyntiin päästyä edessä häämötti jälleen aivan järjettömät jonot ihmisiä. Turisteille oli varattu oma lipunmyyntinsä jonka jono oli vielä siedettävä. Hinnoittelussa on melkoinen hintaero paikallisten ja turistien välillä. Paikalliset maksaa nähtävyydestä parikymmenta rupiaa, kun muille se on 750 rupiaa. Lippuluukulla kävi tuuri ja sain 2 lippua jostain syystä vaikka ostin vain yhden. Noh, annoin tämän ”ylimääräisen” lipun Andrewille joka ei ollut vielä kerennyt ostaa lippua ja jaettiin näiden 2 ostetun lipun hinta 3:lla hengellä.

Pääportista alueelle mentäessä oli vielä suhteellisen tarkka turvatarkistus jossa käytiin läpi kaikki tavarat mitä repussa sattui olemaan. Lopulta ilmoitettiin, että otsalamppu on kiellettyjen tavaroiden listalla ja se pitäisi palata viemään lokeroon jonon takana. Taas kävi tuuri ja vanhempi virkahenkilö bongasi tilanteen ja tuli sanomaan, että laita valo reppuun, mutta et ota sitä esille alueella. Tämä sopi hyvin, tosin minulle ei ihan auennut miksi otsalamppu oli kielletty…

Viimein päästiin itse Taj Mahalin alueelle. Pääportista sisään astuttua näky oli melkein epätodellinen. Keskellä palatsialuetta kohosi valtavankokoinen valkoinen rakennus joka hohti auringonvalossa. Todellakin jotain mikä on näkemisenarvoinen kerran elämässä.

Tarunhohtoinen Taj Mahal

Taj Mahal on 1600-luvulla eläneen maharadzan vaimonsa muistomerkiksi rakennuttama hökötys. Hänen vaimonsa kuoli synnyttäessään 14. lastaan. Rakentaminen kesti 20 vuotta ja siinä oli mukana 20000 työmiestä. Intialainen filosofi oli joskus sanonut, että Taj Mahal on kyynel ikuisuuden naamalla. (A Tear drop on the face of Eternity) Muistomerkki äärettömälle rakkaudelle.

Taj Mahal

Oikeasta kuvakulmasta katsottuna altaasta heijastuu peilikuva rakennuksesta

Näpsittiin valokuvia ja kuljettiin pikkuhiljaa kohti itse rakennusta satojen ellei tuhansien muiden vierailijoiden tapaan. Hyvien kuvien saaminen on tällaisessa turistipaikassa lähes mahdotonta, koska kaikki kuvat on pilalla järjettömästä ihmismassasta.

Pakollinen turistiposeeraus

Lähemmäksi raknnusta päästessä ihmettelyä aiheutti se yksityiskohtien määrä mikä rakennuksessa on ollut. Ei ihme, että sen tekemiseen vaadittiin niin suuri työntekijämäärä.

Rakennuksen tekstuuria

Taj Mahalin vieressä oleva moskeija

Etutorni

Lisää detaileja

Seinäkaiverruksia

Seinäkaiverrus läheltä

Koristekuviointia

Holvikaari

Seinäkirjoituksia

Koristeluja ulkoseinämällä

Pirteä asuste

Rakennuksen sisällä oli ulkokehän huoneosa jossa oli erilaisia lokeroita. Aivan rakennuksen keskellä on vaimon hauta ja sen vieressä rakennuttaneen maharadzan hauta. Haudan lähellä ei saanut kuvata joten sieltä ei kuvia siis ole.

"Taidetta"

Kivikaiverruksia

Paikallisia vierailijoita

Päivän aikana kävi kymmeniä kertoja niin, että paikalliset tulivat kyselemään saavatko ottaa itsestään kuvan kanssamme. Luonnollisesti syynä oli, että halusivat samaan kuvaan nätin Julien kanssa, mutta Anderw ja meikäläinen tultiin ”kaupan päälle”.

Poseerausta paikallisten kanssa

Kun Taj Mahal oli niin sanotusti nähty, suuntasimme Agran kaupungille syömään.  Onneksi olimme tulleet aikaisin aamulla mestoille. Iltapäivästä ihmismäärät olivat moninkertaistuneet ja nähtävyydellä oli aivan järjetön ryysis.

Paikallisia naisia nähtävyydellä

Lisää paikallisia

Meikäläinen, Julie ja Andrew

Pääportin kattokuviota

Löytyi mukava kattoterassiravintola jossa ruoka oli jälleen hyvää. Andrewilla ja Juliella oli aikasempi juna takaisin Delhiin joten he suunnistivat kohti juna-asemaa ja itse suuntasin toiseen ravintolaan istuskelemaan. Sovittiin vielä, että jos aikataulut osuu yksii niin törmätään Goa:lla uudestaan. Olivat oikein mukavia ihmisiä niin ilman muuta!

Suuntasin toiselle kattoterassille katsomaan auringonlaskua Agran ylle ja siemailemaan huurteista. Fiilistelin iltaa ja jossain vaiheessa havahduin katsomaan kelloa. Olin muistanut junan lähtöaikataulun tunnin väärin ja junan lähtöön olikin aikaa 15min. Asemalle kesti riksalla ainakin 15min. Maksoin laskun nopeasti ja ryntäsin kadulle etsimään kyytiä. Eteen tulikin riksakuski jolle heitin satasen käteen ja käskin ajaa vauhdilla asemalle. Hinnassa oli hurjat 30 rp eli 0,5e ekstraa siihen verrattuna mitä olisin normaalisti ollut valmis maksamaan, mutta hätä ei lue lakia niin sanotusti.

Kuski ymmärsi yskän ja ajoikin kuin kaistapäinen ihmisjoukon keskellä. Pääsin juna-asemalle 5min junan alkuperäisen lähtöajankohdan jälkeen, mutta onnekseni juna oli myöhässä joten kerkesin siihen kivasti. 

Auringonlasku kattoterassilta

Taj Mahal horisontissa

Taidetta 50mm linssillä

Junamatka menikin puoliunessa nuokkuen ja vilusta täristen. Junan penkit ovat sen verran epämukavia, että lihakset joutuu olemaan jännityksessä kokoajan, että kestää paikallaan. Tähän päälle vielä päivän kävelyt niin aika voimaton olo oli. Kuume ilmeisesti nousemassa. Onneksi koko päivän jaksoi hyvin ilman mitään ongelmia. Jälleen kyytiin pakkautui älytön määrä ihmisiä.

Ihmisvirtaa

Älytön ryysis juna-asemalla

Lopulta, kun pääsin hostellille oli yllätys mieletön, kun väsyttävän päivän päätteeksi suihkusta tulikin lämmintä vettä. Ensimmäinen kerta koko Intian reissun aikana pääsin lämpmään suihkuun. Voi sitä ilon ja onnen tunnetta! Suihkun jälkeen pikainen iltapala kattoterassilla ja nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Lämpöä oli taas 36,7.

Intialaisten käsitys puhtaasta lakanasta

Sunnuntai-aamu alkoi loistavasti 12h yöunien jälkeen. Hyvä olo eikä tietoakaan kuumeesta. Olin edellisenä iltana sopinut hostellin kanssa, että  teen check-outin vasta kuudelta illalla.

Kävelin päivän Paharganjin ympäristöä läpi ja tein vielä hieman ostoksia. Hippilaukku 160 rupiaa, flipflopin entisten hajonneiden tilalle 130 rupiaa.

Pienempiä katuja Paharganijn alueella

Logistiikka toimii

Holy Cow eli pyhä lehmä

(Agrassa kauppias monotti vastaavanlaista napakalla potkulla kylkeen, kun otus paskansi liikkeen eteen. Se siitä pyhyydestä.)

Mustikki

Tässä vaiheessa tajusin minkälaisen virheen olin tehnyt, kun majoitus oli Main Bazar streetin varrella olevassa guesthousessa. Sivukujilla oli paljon majapaikkoja paljon rauhallisemmalla sijainnilla. Pienet sivukujat olivat suorastaan mukavia ja miljöö vastasikin paljon enemmän sitä mielikuvaa mikä mulla intiasta oli. Olipas amatöörivirhe tosiaan, enhän Bangkokissakaan majoittuisi mistään hinnasta suoraan Khao San Roadilla sijaitsevassa guesthousessa vaan menisin pienemmille sivukujille…

Rauhallisemmilla kaduilla tuli vastaan paljon erilaisia mauste- ja hedelmämyyjiä. Löytyi pieniä kahviloita mistä sai chaita sekä partureita ja muita pikkukojuja.

Mausteita joka lähtöön

Mitäs laitetaan?

Visuaalista!

Tein semmoisen havainnon, että kun sain viimein hankittua tuon hippilaukun kameralaukuksi ja kävin vetämässä ”katu-uskottavat” kuteet päälle. (Intialaiset pussihousut, hippipaita ja hippilaukku) niin myyjät pudottivat heti alkuhintaa mitä tuotteista pyytivät. Kai he ajattelivat, että tuon näköinen tyyppi tietää jo paremmin hintatason joten yrittävät huijata vähemmän.

Paan - kauppias. Betel-pähkinää ja mausteita käärittynä jonkinnäköiseen lehteen.

Sorvaa sorvaa sorvaa vaan...

Iltapäivän aikan huomasin, että alan pikkuhiljaa tykkäämään intiassa matkustamisesta, kun pääsee vain pois pahimmilta alueilta.

Ennen kuutta kävin pakkailemassa kamat hostellilla ja läksin erääseen nettikahvilaan kirjoittelemana blogia. Tarkoitus oli lähteä metrolla Old Delhin juna-asemalle, mistä junani lähti kohti Ajmeria, mutta jumituin nettiin ja tulikin hieman kiire lähteä. Ei ollut aikaa eksyä metron toimintaa selvittäessä joten otin tutun ja ei niin turvallisen riksakyydin asemalle.

Old Delhi railway station

Oikea laituri junalle löytyi jälleen varsin helposti ja jäin odottelemaan oikeaa junaa. Junan saavuttua huomasin, että kaikkien vaunujen seinälle oli tulostettu nimilista matkustajista. Bongasin oman nimeni listalta ja varmistin mikä paikkani oli. Paikka junassa oli makuuvaunussa ja ylimpänä punkkana. Sängyt olivat kolmessa kerroksessa siten, että ylin sänky on aina valmiina ja kaksi alempaa käännetään makuuasentoon vasta yöllä. Onneksi olin varannut Madventuresin vinkin mukaan yläpunkan joten pääsin pitkälleni heti matkan alussa. Samaan loosiin sattui myös saksalainen Dyrk joka oli myös matkalla Ajmerin kautta Pushkariin.

Yläpunkka

Toimii kuin junan vessa

Olin päivällä pohtinut lämpimän villapeiton ostoa, mutta jättänyt sen ostamatta koska se olisi maksanut melkein 3 euroa ja en halunnut ylimääräistä kannettavaa. Tämä kostautui matkalla, koska ennakko-odotustani vastoin, junassa ei ollutkaan minkäänlaista peittoa tarjolla. Huonoksi onneksi junan katon ja seinän saumassa oli reikä niin, että koko matkan siitä puhalsi kylmä ilma minua kohti. Vaikka päällä oli kaikki vaatteet mitä omistin + sarongi, en saanut nukuttua koko yönä kuin ehkä 15min ja loppuajan tärisin vilusta.

Kyllä matkustaminen on ihanaa...

Old Delhi

Torstai-iltana nettiin päästyäni tein vähän kiinteämpiä reissusuunnitelmia muutaman lentolipun muodossa. Ostin lennon Jaipurista Goalle 3.3. lauantaille sekä lentolipun Goalta Delhiin 21.3 siten, että lento on Delhin kentällä 22.30 illalla, kun lentoni lähtee takaisin Suomeen 4 maissa aamuyöllä seuraavan päivän puolella. Nukun/hengailen ne muutamat tunnit lentokentällä ja säästän siten matkaamisen Delhin keskustaan sekä yhden hostelliyön hinnan.

Perjantai-aamuna nukuin herätyskellon pommiin, koska tuli nukuttua kuulokkeet päässä, jotka toimii samalla kätevästi myös kuulosuojaimina blokkaamaan liikenteen järjettömän melun.

Hostellihuone

Jos olisikin kerennyt kirjoittaa edellisen reissun blogin loppuun niin olisin jo silloin hehkuttanut kuinka jäätävän hyvät matkakuulokkeet Sennheiserin HD-25 kuulokkeet on. Ne ovat DJ-maailmassa the kuulokkeet mm. niiden -20db äänenvaimennuksen takia. Huippuluokan äänentoistosta puhumattakaan. Ne kestää lähes minkälaista vääntämistä vaan eli eivät mene repussakaan rikki kovin helposti. Tuo äänenvaimennus tekee kuulokkeista oivalliset matkakäyttöön, koska ne eristävät esim. lentokoneen, bussin tai junan taustamelun pois.

Herättyäni olo ei ollut minkään hirveän hyvä ja välittömästi alkoivat ne kuuluisat Delhi bellyn oireet. Bongasin hostellini katolta mukavan terassiravintolan, Mount Everest restaurant:in jossa kävin vetämässä naamariin reissun ensimmäisen liharuuan, Chicken Tikka Masalan. Jälleen kerran ruoka oli älyttömän hyvää. Syödessä tutkin samalla Old Delhin karttaa ja tein plääniä iltapäiväksi.

Näkymää terassilta

Kävin pyörähtämässä nopeasti kadulla apteekissa ja ilokseni huomasin, että 10 imodiumin paketti maksoi 30 rupiaa eli 0,5e.  Varsin kohtuullinen hinta.

Puolenpäivän jälkeen uskalsin lähteä jo yli 100m päähän hostellilta ja kävinkin pyörimässä Paharganjin kaduilla tehden ostoksia. Hinnoissa on ilmaa. Paljon. Esimerkkinä sarongi jolle myyjä ilmoitti hinnaksi 275 rupiaa. Lopulta maksoin siitä 90 rupiaa. Intialaiset hippihousut (vastaavat, kun thaimaalaiset kalastajanhousut) 250 à 120rp , rento rantapaita 250 à 100rp.

Paharganjin jälkeen otin suunnan vanhaa Delhiä kohti tarkoituksena mennä pyörimään basaareihin. Useiden hintakyselyjen ja vääntämisen jälkeen sain polkupyöräriksan Main Bazar Streetiltä Kinari Bazarille hintaan 60rp.

Jokos muistin mainita liikenteestä Intiassa? Luulin, että se on hullua Aasiassa. Intia on vielä ihan oma lukunsa. Liikenne on täysi kaaos. Liikenteessä puikkelehtii ajoneuvoja laidasta laitaan ilman mitään logiikkaa. Kaikki vain tykkää tööttäillä aivan tajuttomasti. Sekaan heitetään vielä ihmisiä ja eläimiä niin soppa on valmis. Matkalla vanhaan Delhiin pelotti aivan sikana. Kuski veti pitkin katuja polkupyörällä johon oli lisättyä 2 rengasta ja penkki taakse. Hän ei koko puolen tunnin matkan aikana katsonut kertaakaan taakseen väistääkseen tööttääviä ajoneuvoja. Kun kuski päätti ohittaa edessä olevia esteitä menemällä moottoriajoneuvojen kaistalle, kun takaa tuli rekka varsin kovalla vauhdilla, oli erittäin lähellä, että en hypännyt kyydistä pois vauhdissa. Oli lähes kuset housussa.

Intiassa on hyvä olla aina pientä käteistä mukana, että voi maksaa riksat yms. tasarahalla. Kuskit yrittää poikkeuksetta kusettaa, että ei ole antaa takaisin esim. 100rp setelistä. Hyvä kikka tähän onkin ottaa raha esiin, että kuski näkee sen, mutta olla antamatta sitä ennen kuin kuski antaa vaihtorahan ensin. Muuten voi käydä helposti niin, että kuski antaa alle sovitun summan takaisin ja siinä vaiheessa on vähä paha ruveta repimään rahaa takaisin, kun kuski on sujauttanut sen jo taskuunsa…

Pääsin Kinari Bazarin alueelle kaikesta huolimatta hengissä ja lähdin sokkeloisille kaduille poukkoilemaan. Kerkesin kävellä ehkä 200m kun eteen osui kuin tilauksesta pikkuinen parturiputiikki. Tiedustelin hiustenleikkuun hinnan ja istuin penkkiin välittömästi hinnan kuultuani. Viikset hulmuten parturi sipsutteli saksilla hiuksia uuteen uskoon ja n. 20 min päästä hiukset oli leikattu. Lopulta hiustenleikkuulle ja päähieronnalle jäi hintaa 110 rupiaa. Pelkkä hiustenleikkuu olisi kustantanut 60 rupiaa eli aika tarkalleen euron.

Parturi

Intiassa näkee kyllä niin paljon komeita viiksiä, että olen tässä alkanutkin vakavasti harkitsemaan jos kasvattaisin oikein kunnon reissupensselit itsekin jos sitä siten sopeutuisi paremmin joukkoon…

Pensseleistä parturin tunnistaa

Vaeltelin iltapäivän pitkin vanhan Delhin katuja ja vastaan tuli ehkä 10 länsimaalaista koko sinä aikana. Varsinkin pienillä sisäkaduilla kävi semmoinen järjetön ihmisvilinä, että en rehellisesti sanottuna uskaltanut kaivaa järkkäriä esiin. Kuvatessa keskittyy liikaa kuvan ottamiseen jolloin on helppo uhri taskuvarkaille. Toisekseen Intialaiset eivät tunnut kovin paljoa tykkäävän kuvien ottamisesta joten päätin jättää kuvailut väliin. Muutaman kuvan nappasin pokkarilla ohimennen.

Isomman kadun hulinaa

Kun pääsi pois Paharganjin turistikusetus-alueelta, niin Delhi rupesin vaikuttamaan paljon samanlaiselta, kuin mikä tahansa aasialainen suurkaupunki. Ainoana erona ehkä kaakkois-aasiaan, että ihmiset eivät hymyile. Vanhassa Delhissä ei toisaalta esiintynyt yhtä suurta hintakusetusta ja hello mister meininkiä kuin muualla. Aurinkolaseistani irtosi toisen sangan ruuvi ja vein lasit korjattavaksi paikallisella silmälasien korjaajalle, kun semmoisen kadulta bongasin. Koska ruuvi oli kuitenkin tallella, kaveri fiksasi lasit ilmaiseksi ja kyseli vain mistä pain olen kotoisin.

Kävellessäni katuja pitkin osuin vahingossa Jama Masjid nimiseen moskeijaan mikä on ilmeisesti maailman suurin. Se valmistui 1658 eli ikääkin on kertynyt. Sisäänpääsy olisi maksanut jotain 250rp luokkaa niin jätin väliin, koska ei napannut niin hirveästi käydä kiertelemässä. Nappasin ensimmäisen autoriksan minkä sain 90rp hintaan heittämään takaisin Paharganjille. Olihan tuossa ehkä 20-30rp ylihintaa, mutta olo oli niin huono, että ei vaan jaksanut alkaa vääntämään hinnasta. Matkan aikana heräsi muutamia kysymyksiä mieleen. Miksi jokaisessa kadunkulmassa ei ollut käärmeenlumoajia tai miksi joka paikassa ei soinut intialainen musiikkia mystisesti ilman, että äänen lähde paljastuisi. Menetin uskoni elokuvien luomaan mielikuvaan intiasta.

Jama Masjid

Yksi asia mikä myös pisti silmään on Intian likaisuus. Tienvieret on aivan täynnä roskia. Joka puolella. Roskaa on aivan mielettömästi. Paikalliset heittävät kaikki roskat suoraan kadulle. Ekan kerran juna-asemalla käytyäni naureskelin julisteelle seinällä jossa mainostettiin jonkinnäköistä ”Vihreää päivää” jonka teemana oli, että heitä roskat roskikseen, älä kadulle…

Hostellille päästyäni kävin läpi ostoksia ja repesin nauramaan, kun tajusin kuinka pihiys on iskenyt taas päälle halvassa maassa. Jätin lukemattomia ostoksia tänään tekemättä, koska ne olivat maksaneet 20 rupiaa enemmän kuin olin valmis maksamaan. Eli siis 30 eurosenttiä liikaa… niih…

Tuntui, että olin himoshopannut ja käyttänyt mielettömästi rahaa koko iltapäivän ja loppupelissä olin käyttänyt alle 500 rupiaa jos kyytejä ei lasketa mukaan. Ostoksiin oli siis mennyt vähän reilu 8 euroa. Pitäisi vähän useammin suhteuttaa hintoja vastaavaan ostovoimaan suomessa.

Heittäydyin hetkeksi sängylle pitkälleen ja suunnittelin meneväni kattoterassille hörppimään chaita auringonlaskun ajaksi, mutta muistinkin, että pitää käydä ostamassa vielä juna-lippu sunnuntaille kohti Ajmer:ia. Ajmeristä pääsen puolentunnin bussimatkalla Pushkariin jonne olin suunnitellut meneväni alkuviikosta.

Reilun tunnin jonotuksen jälkeen sainkin lipun yöjunaan joka lähtee sunnuntai-iltana vanhan Delhin juna-asemalta. Reilun 8h matkalle lippu 2nd class sleeper luokassa jäi hintaa 197 rupiaa.

Junalippujen osto Delhin asemalla on oma lukunsa. Ulkomaalaisille on oma toimistonsa juna-aseman 2. kerroksessa. Matkalla sinne törmään kymmeniin ”virkailijoihin” jotka yrittää ohjata johonkin ”lipunmyyntitoimistoon”, josta he myisivät sitten samaan junaan saman lipun moninkertaisella hinnalla. Lipunmyyntitoimistossa pitää ensin ottaa lappu ja mennä jonottamaan infotiskille kysymään junan tietoja ja kirjata ne lappuun. Jos infotiskillä sattuu olemaan joku ja onnistut saamaan junan tiedot, sen jälkeen mennään seiniä epämääräisesti kiertävien penkkien jonoon  odottamaan vuoroa lipunmyyntitiskille. Ihmiset hyppivät jatkuvasti seuraavalle paikalle, kun jonon päässä olevat siirtyvät tiskille. Varsin erikoista ja sekavaa touhua. Lopulta saat junalipun ja voit maksaa sen. Pahimmassa tapauksessa jokin mättää ja pääset uudestaan infotiskille josta suunta on jonon perälle lippujonoon ja sama tunnin / tuntien jonotus voi alkaa uudestaan.

Lopulta pääsin takaisin majoitukseen junalipun kanssa ja kävin pitkäkseni. Vaikka ulkona onkin iltaisin melkoisen viileä niin palelti oudon paljon vaikka olin kääriytyneenä päivällä ostamaani sarongiin. Mittasin kuumeen ja pientä lämpöä näkyi olevan, 37.6. Vedin buranan naamaan ja kuulokkeet korville ja nukahdin melkein saman tien. Parin tunnin päästä herätessäni olo oli varsin hyvä joten suunnistin kattoterassin ravintolaan syömään. Koska päivällä olin shoppaillut maltillisesti niin päätin vähän revitellä ruuan kanssa. Ruuaksi valikoitui jonkinnäköinen paistettu puolikas kana kasvishöystöllä, palanpainikkeeksi Naan-leipää ja chaita. Tuli syötyä reissun tähän asti kallein ateria. Hintaa jäi melkein 4 euroa. Varmaan turha mainita, että ruoka oli jälleen kerran aivan suussa sulavaa.

Ruuan jälkeen kävin pyörähtämässä Main Bazar Streetin toisessa päässä MyBar:ssa iltaoluella. Baari oli melkoisen täynnä joten hetken kuluttua samaan pöytää istui korelainen heppu joka oli kanssa reissussa yksin. Vaihdeltiin reissukuulumisia ja kokemuksia oluen verran jonka jälkeen suuntasin takaisin majoitukseen.

Tätä riviä kirjoittaessa kello onkin jo melkein yksi yöllä eli kerkeän nukkua muutaman tunnin ennen kuin pitää herätä ja valmistautua lähtemään Agraan. Toivottavasti huomenna olisi jo terve ja jaksaisi kiertää Taj Mahal:ia.

Edittiä nykyhetkessä 26.2 illalla:

Olin lisäämässä tätä blogipäivitystä eräässä nettikahvilassa, kun normaalia hienommin pukeutuneempi intialainen mies tuli hyvällä englannilla esittelemään itsensä. Hän oli erään Bollywood-elokuvayhtiön edustaja ja kertoi, että ovat kuvaamassa elokuvaa 29. päivä lähistöllä ja tarvitsevat 10 länsimaalaista henkilöä johonkin pieneen sivurooliin. Yhtiö olisi maksanut ruuat, kyyditykset ja pienen summan rahaa esiintymisestä. Nyt harmittaa, että olen lähdössä parin tunnin sisällä Old Delhin juna-asemalle ja kohti Pushkaria. Olisi varmasti ollut mielenkiintoinen päivä ja olisihan se hienoa esiintyä oikeassa Bollywood elokuvassa. Lueskelin netistä, että tämä taitaa olla melkoisen yleistä intiassa, että haluavat länkkäreitä pieniin sivurooleihin. Kyllähän tuo ihan hauskaa oli koska, harvoinpa sitä tulee kohdalle tilannetta, että joku tulee ravintolan pöydästä värväämään elokuvarooliin.

Eilen tuli käytyä Agrassa Taj Mahallissa, mutta en ole kerennyt kirjottaa vielä muistiinpanoja puhtaaksi enkä käymään kuvia läpi joten niitä sitten seuraavassa blogipäivityksessä. Nyt pitää lähteä etsimään metroa, että pääsen Old Delhin juna-asemalle.

Pari päivää Delhissä

 Delhissä!

Aamulla hyppäsin bussiin ja suunnistin kohti lentokenttää. Pihalla satoi lunta ja keli oli kovin harmaa. Rupesi ihan naurattamaan, että ei paljoa ikävämpi keli olisi voinut jäänä taakse.

Lentokentällä check-in:ssä kävi tuuri, kun pyysin paikkaa hätäuloskäynnin kohdalta (isompi jalkatila) niin virkailija suostuikin semmoisen laittamaan. Paljon iloa tästä lopulta ollut, kun lentokoneeseen noustessa toinen virkailija huomasi, että jatkolippussani Istanbulista eteenpäin oli väärän henkilön nimi ja siten uutta lippua tulostaessa menetin edellisen paikan. Noh, onneksi tässä vaiheessa kaikki muut paikat oli buukattu joten sain ikkunapaikan johon ei tullut viereen ketään niin sai levittäytyä vähän paremmin lennon aikana.

Turkish Airlines ei pettänyt tälläkään kertaa. Ruoka oli kummallakin osuudella aivan mielettömän hyvää. Ei voi edes samana päivänä vertailla finskiä ja turkishia… Ruuan lisäksi Turkish Airlinesillä tarjouilu juomien suhteen toimii. Koko matkan ajan voi tilata juomia ilmaiseksi niin paljon kun haluaa ja teekkarihan haluaa! (vitsi vitsi…)

Yllätyksenä tuli, että Boeing 330 lentsikassa on nykyään usb-paikka ja rj45-verkkotöpseli. Usb-porttiin liittää ipodin tai muistitikun. Muistitikulta voi toistaa omia leffoja jai podia pystyy ohjailemaan, lataamaan ja katselemaan sen sisältöä näytöltä. Ilmeisesti internet-on tulossa lentokoneisiin, koska valikosta löytyi jo valikko, mutta sitä ei saanut vielä käynnistettyä.

Pakollinen siipikuva

Olin lukenu netistä kauhutarinoita, kuinka On-Arrival viisumin hankkiminen saattaa kestää tunteja johtuen intialaisesta byrokratiasta. Olin varautunut tähän ottamalla kaikista asiakirjoista kopiot ja valmiina antamaan ne, mutta lopulta ei tarvinnutkaan, kuin täyttää viisumihakemus, antaa 1 passikuva ja ojentaa viisumimaksu 60 dollaria.

Vastoin kaikkia odotuksia, kävelin 10min kuluttua tiskille saapumisesta kuukauden viisumi kädessä pois kohti matkatavaroita. Liekkö viisumimaksuun livahtaneella ylimääräisellä dollarilla vaikutusta asiaan… paha sanoa.

Lentokentältä bookkasin pre-paid taksin  Paharganjiin, koska väsyneenä matkasta en ensimmäiseksi jaksanut alkaa vääntämään taksikuskien kanssa hinnasta. Paharganj on Delhin “legendaarinen” backpacker ghetto joka on verrattavissa esim. Khao San Road iin Bangkokissa. Kyydille tuli hintaa 310 rupiaa.

Lentokentältä ulos astuessa keuhkot täyttyivät saasteisella ilmalla. Katuvalojen loisteessa näytti, kun koko taivas olisi täynnä vastaavaa savua mitä suomessa voi kokea ehkä hetkittäin uutena vuotena isojen ilotulitteiden jälkeen.

Olin kuullut ja lueskellut paljon juttua liittyen kaikenlaisiin kusetuksiin mitä Intiassa on ja siten olinkin kovin kyyninen kaikkea sitä kohtaan mitä taksikuski sanoi tai kyseli majoituksista matkan aikana. Hän moneen otteeseen kyseli, että missä majoitun ja missä jään pois kyydistä. Käskin viemään Main Bazar roadin juna-aseman päähän, mutta kuinkas ollakkaan kuski meni toistakautta kadun toiseen päähän. Tässä vaiheessa hän alkoi kysellä mihin hotelliin olen menossa ja alkoi varoitella ryöväreistä, kulkukoirista ja humalaisista paikallisista tähän aikaan yöstä. Käskin ajaa erääseen guesthouseen minkä nimen olin etukäteen katsonut. Kuski ei yllättäen tiennyt tätä paikkaa ja ajoi koko kadun läpi pysähtymättä. Tässä vaiheessa alkoi painostaminen, että mennään käymään turisti-infossa kysymässä osoitetta kyseiseen paikkaan. Käskin kuskin pysähtyä tienviereen, kun aloin katsoa repusta alueen karttaa. Kuski odotti hetken ja lähti tämänjälkeen ajamaan kohti turisti-infoa. Paikalle päästyä selvisi, että kyseessähän oli tietysti perinteinen “matkatoimisto” joka varaa hotelleja kalliilla ja vetää rahat välistä. Kurkkasin Lonely Planetista pari guesthousea ja käskin kuskin viedä sinne lähtien samalla “turisti-infosta” pihalle. Siitäkös tyyppi veti herneet nenään ja kävi varsin uhkaavanoloiseksi. Koska kyseessä oli prepaid-taksi ja kuski olisi jäänyt ilman rahoja niin pääsin sitten Main Bazar streetin juna-aseman päähän. Nappasin kamat ja lähdin kävelemään pitkin puoliautiota katua etsien guesthousea joka olisi auki tähän aikaan aamulla.

Siitäpä pääsenkin seuraaviin riivaajiin mitä eteen tuli. Kimppuun hyökkäsi heti lauma “Hello mistereitä” jotka kaikki yrittivät suositella omaa paikkaansa, että saisi käärittyä palkkiot käteensä. Thaimaassa on se kiva, että tälläiset jättää rauhaan ku pari kolme kertaa sanoo topakasti EI. Täällä se ei toiminutkaan, kiusankappaleet kävelivät satoja metrejä vierellä tullen mukaan jokaiseen paikkaan mihin yritin mennä kysymään majoituksen hintaa. Parissa paikassa kävin niin, että kun respan tyyppi kerkesi sanomaan, että “joo, huone löytyy” niin riivaajan sanottua pari sanaa, ei huonetta merkillisesti löytynytkään. Joku paikallinen hyväveliverkosto noiden turistikusetuksien suhteen… Sain karistettua riivaajat yhtä lukuunottamatta kannoiltani ja jatkoin etsintää. Riivaaja seurasi vielä pariin kolmeen paikkaan mihin menin kysymään huonetta ja sitten paloi hermot totaalisesti.

Kello oli tässä vaiheessa 7 aamulla ja en ollut nukkunut koko matkan aikana yhtään. Väsymys painoi ja vitutti ennestään taksikuskin kusetusyritys. Nostin kädet nyrkkiin ja lähestyin riivaajaan sen verran vihaisena, että tajusi lähteä lopulta menemään.

Päästyäni riivaajasta lopulta eroon, nappasin ekan guesthousen minkä löysin sopivaan 400 rupian hintaan. Tässä vaiheessa en tiedä kuvittelinko, mutta tuntui, että keuhkot olivat oikeasti rasittuneet raskaan ilman hengittämisestä. Ilma on niin paskaista.  Fiilis oli melkoisen hyvä, kun pääsi pitkälleen ja nukkumaan. Edes kadulta kantautuva järjetön tööttäily ja liikenteen meteli ei haitannut nukkumista. Tulikin nukuttua sitten kahteen asti päivällä.

3 hengen huone irtosi 400 rupialla

Universaali pistorasia mallia Intia. Kuvassa oikealla alarivissä.

Guesthouse sijaitsi pienellä, pimeällä sivukujalla - for real!

Aamulla lähdin käppäilemään kadulle joka oli päivän myötä herännyt eloon. Ensimmäinen shokki oli ihmisten ja ajoneuvojen määrä. Kokoajan sai olla hemmetin varuillaan, että ei jäänyt jonkunnäköisen ajoneuvon alle. Jokos mainitsinkaan tööttäilystä. Liikenteen meteli on aivan järjetön. Ei mene sekunttiakaan, etteikö kuuluisi valtava tööttäily.

Kävelin Main Bazar Streetiä ristiin rastiin, kunnes löysin erään hotellin katolta mukavanoloisen rauhallisen ruokapaikan mihin menin syömään aamupalaa ja juomaan Intialaista teetä, chaita.

Erinomainen kasviscurry riisilla maksoi 130 rupiaa eli aika

tarkalleen 2e.

Näkymään Main Bazar Roadin suuntaan

Kattoterassilla ruokaa syödessä ja chaita hörppiessä, auringon lämmittäessä ihoa, tuntui ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana siltä, että nyt sitä on taas matkalla. Mahtava fiilis.

Samassa paikassa törmäsin kahteen kanadalaiseen tyyppiin joilta sain paljon hyviä neuvoja liittyen Intian matkailuun. Kuulin, että Delhistä kulkee Agraan aamulla ja illalla junat siten, että Taj Mahal:illa pääsee vierailemaan päiväseltään. Otinkin plääniksi käydä huomenna pyörimässä Delhin nähtävyyksillä ja suunnata  perjantaina Agraan. Sen jälkeen pitää selvitellä miten täältä pääsee Jaipuriin tai Pushkariin.

Main Bazar Road

Osa kaupoista sijaitsi varsin vanhoissa taloissa

 

Hulinaa riitti

Lähdin guesthouselta etsimään nettikahvilaa, että saisin edelläkirjoitetun tekstin nettiin, mutta päädyinkin sattumalta yhteen Paharganjin harvoihin baareihin jotka myyvät kaljaa. Intiassa se ei ole niin yleistä.

Sisälle päästyäni heitin pienen pyörähdyksen, kun huomasinkin jo eräässää pöydässä pariskunnan viittovan meikäläistä pöytään. Istuin pöytään ja ensimmäinen kysymys oli “Are you from Sweden?” . Kyseinen pariskunta, Jennika ja Marlin olivat ruotsalaisia ja olleet reissunpäällä jo useamman kuukauden. Näytin kai sen verran pohjoismaalaiselta, että päättivät tutustua. Istuttiin pari tuntia ja vaihdettiin reissukokemuksia samalla, kun maisteltiin loistavaa (intialaista?) Kingfishter olutta. 0,6L pullo Kingfisher strongia maksoi 138 rupiaa eli reilu 2e.

Lähdin vielä illanpäätteeksi syömään päivän toista ateriaa. Kävelin pitkin katua, kun bongasin erään pienen katuravintolan joka oli täynnä paikallisia. Menin paikkaan istumaan ja hetken kuluttua sainkin ruokalistan eteen. En ymmärtänyt ruokalistasta mitään, mutta jo kokeneena intiankävijänä (melkein vuorokausi intiassa) tiesin, että masala tyyppisten settien mukaan pitää tilata riisi.  Ruokaa odottaessa hörpin chaita ja katselin kadun menoa. Kun lopulta ruoka tuli, paljastuikin, että olin tilannu jokinäköisen leivän muotoon paistetun kasvissetin eli riisi jäi hyödyttömäksi. Noh, riisi meni kivasti alas mukana tulleiden kastikkeiden kanssa ja ruoka oli aivan mielettömän hyvää.

Olin syönyt koko päivän vegesafkaa, mutta se oli ollut niin hyvää, että ei paljoa pihviä kaivannut. Ruualle, chaille ja vesipullolle jäi hintaa 145 rupiaa eli reilu 2e.

Toinen päivä alkoi hostellin vaihdolla. Vahdoin hieman paremmalla paikalla olevaan, aavistuksen luotettavammanoloiseen paikkaan. Hinta edelleen 400rp/yö. Päivä meni kaupungilla pyöriessä sekä kahdella muistomerkillä, Safdarjang’s Tomb:illa sekä Humayun’s Tomb:illa käydessä. Kumpikin ovat isoja hautoja jotka on rakennettu hallitsijoiden muistolle.

Safdarjang's Tomb

Ei vissiin alkuperäisen omistajan kaiverruksia

Katto

Puistoa

Sivusisäänkäynti puistoon

Humayun's Tomb

Ihan makea hauta

Paikallisia koululaisia? Luokkaretkellä?

Kupoli

Mauseleumin keskipiste

Siinä on ollut kaivertamista

Illasta kävin ostamassa meno-paluu junalipun Agraan. Tarkoitus oli lähteä huomenna perjantaina päiväseltään, mutta tunnin jonotuksen jälkeen selvisikin, että Taj Mahal on perjantaisin suljettu joten ostin liput sitten lauantaille. Olen siis vielä yhden päivän jumissa Delhissä. Pitänee huomenna tutustua Old Delhin basaareihin ja miljööseen.

Sen verran olen tässä parin päivän aikana tavannut reissaajia ja kuullut heiltä suosituksia paikoista, että käyn varmaan huomenna ostamassa junalipun sunnuntaille kohti Puskaria, joka on pyhä kaupunki Rajasthanin alueella. Sieltä suunnistan mahdollisesti kohti Jaipuria mistä nappaan lennon Goalle. Jätän Mumbain suosiolla väliin, koska se on kuuleman mukaan vielä pahempi ja saastuneempi kuin Delhi. Ei vaan nappaa.

Suunnitelmat elää kokoajan, joten saas nähdä mihin sitä päätyy.

Taidampa mennä chaille.

(Onneksi en päässyt nettiin aikasemmin laittamaan blogipäivitystä. Olisi tullut paljon negatiivisempaa tekstiä Delhistä. Nyt kerkesi muokkaamaan ja miettimään pariin otteeseen.

Nyt kun väsymys ja jetlag ovat alkaneet helpottaa hieman, niin ei tämän nyt niin totaalisen kauhea paikka ole…)

(Pakko vielä kehua, että tää uusi blogspotin käyttöliittymä hakkaa sen vanhan ihan 10-0. Pelkästään tuo, että kuvat voi lisätä ryhmälisäyksenä säästää aikoja ja hermoja aivan älyttömästi)

Intiaan - Sinne missä pippuri kasvaa

Namaste!

Empä ollut kerennyt edellisen 9kk Aasian reissun jäljiltä vielä kunnolla sopeutua suomalaiseen ilmastoon, kun takaraivossa kolkutteli taas tarve päästä reissuun. Jollain jännällä tavalla vain nuo miljoonakaupungit ja meren katveessa heiluvat palmut nappaavat enemmän kuin arkinen Suomi.

Kesä meni siedettävästi Helsingissä ja aurinkoiset kelit helpottivat sopeutumista pimeään ja kylmään pohjolaan...

Jo kesällä alkoi hiipiä mieleen ajatus lähteä Intiaan reissuun. Olin kuullut Intiasta hyvin paljon juttua ja ne kaikki olivat jakautuneet jyrkästi kahteen leiriin. Kuulin pohjatonta kehumista Intiasta ja siitä miten hienoa siellä on sekä mieletöntä haukkumista siiten miten paska paikka se on. Eihän tälläisessä tilanteessa auta kuin lähteä itse paikan päälle ja selvittää mikä oma kanta asiaan on.

Syksyn pimetessä aloitin lentojen kyttäämisen sekä sopivan ajankohdan mietimen ja niimpä sitten hyvän tarjouksen osuttua kohdalle varasin lennot Delhiin. Tiedossa on siis kuukauden reissu! Siinä olikin sen suuremmat suunnittelut.

Alunperin tarkoitus oli lähteä reissuun kaverin kassa, mutta hän joutui perumaan reissun viimemetreillä koulun päättötyön aiheuttaman kiireen takia joten lähden reissuu tällä kertaa yksin. Pakko myöntää, että hieman jännittää ja joutuu astumaan pois omalta mukavuusalueelta, mutta toisaalta silloinhan reissut on yleensä parhaita, kun uskaltautuu kohti tuntematonta. Ja faktahan on se, että ei reissunpäällä ole koskaan yksin. Joka paikka on täynnä samanhenkisiä reissaajia.

Tein eilen, sunnuntaina ensimmäisen kiinteän päätöksen reissuun liittyen ja ostin täksipäiväksi junalipun Helsinkiin. Nykyään, kun ei voi luottaa, että VR kuljettaisi ajoissa perille joten päätin tulla etukäteen Helsinkiin kaverini O-P:n luokse majoittumaan, mistä on lyhyt matka aamulla hypätä bussiin kohti Helsinki-Vantaata.

Huomenna siis lähtee iltapäivästä lento kohti Delhiä ja perillä pitäisi olla neljän aikaan aamuyöstä. Netistä selvisi, että suomalaisilla on mahdollisuus saada 30pv on-arrival visa (viisumi) kentältä, mutta edessä on ilmeisesti tutustuminen intialaisen byrokratian syövereihin. Tähän olen valmistautunut ottamalla kaikista mahdollisista asiakirjoista monta valokopiota ja esitäyttämällä viisumi-lomakkeet.

Ainiin, ja itse pakkaaminen reissuun. Tällä kertaa pakkaaminen sujui varsin nopeasti. Pakkasin rinkan alle tuntiin johtuen tavaralistoista, mitä olen itselleni tehnyt reissujen aikana. Lista on hieman elävä kohteen ja reissun pituuden mukaan, mutta laitetaan se tänne näkyviin jos se helpottaa jotakuta toistakin.

Tällä kertaa lähdin reissuun pienemmällä rinkallani ja minimimäärällä tavaroita. Rinkalle tuli painoa tavaroineen 5.5 kiloa.

Tavarat Intiaan:

RINKKA:

Vaatetus:

2 hihatonta paitaa

5 alushousut 

shortsit

uikkarit

flipflopit

fisherman päntsit

Lisäksi päällä alushousut, t-paita, ohut pitkähihainen neulepaita ultrakevyt takki ja reisitaskuhousut sekä tennarimalliset kävelykengät sukkineen.

Yleissälät:

Satiininen makuupussi (ohut ja kevyt)

Sarongi (Todella kevyt ja kuivaa nopeasti)

Riippumatto (lähes tärkein kaikista)

4 metriä narua riippumaton kiinnitykseen / pyykkinaruksi

Rinkan suojapussi lentokoneita varten

Jätesäkki ja pusseja likapyykille / muulle tavaralle

Kynttilä, tulitikut ja sytkäri

Frisbee

Säläpussi:

1 kiinnityshihna

kasa nippusiteitä

luha

muutama metri "jekkulankaa" (osoittautunut aivan korvaamattomaksi reissussa)

wannabe Leatherman

kääntöveitsi

pieni lukko ja avaimet

ompelusetti

Hygisäkki:

kynsisakset

partahöylä

aurinkorasva (jämät edelliseltä reissulta)

palasaippua

tiikeribalsami (toimii kaikkeen)

Lääkintä-säkki:

panadolia päänsärkyyn (Parasetamoli toimii myös Dengue-kuumeeseen)

imodiumia "delhi bellyyn"

bepanthenia haavoihin ja naarmuihin

hydrokortisonia örriäisten puremiin

cetiriziä allergiaoireisiin (itikan pistot)

laastaria (nalle puh) ja compeed-rakkolaastaria (Puolustusvoimien ajoilta)

puhdistusainetta

kuumemittari

antibact - käsidesi

PÄIVÄREPPU:

aurinkolasit

kannettava tietokone (tällä kertaa macbook joka TOIMII)

kännykän ja Ipodin laturi sekä itse laitteet

kamera ja oheissälät (pokkari)

Tikka Petzl - otsavalo

deodorantti

hammasharja + tahna

kuulokkeet + lentokone-adapteri (Senkun HD-25, aivan lyömättömät reissussa)

korvatulpat

kirjoja

muistiinpanovälineet

vessapaperirulla

valokopiot tärkeistä papereista

-passi

-visa/pankkikortti

-lentoliput

-vakuutustodistus

tärkeät puhelinnumerot

-pankkikortinsulkupalvelu

-vakuutusyhtiön numero

-suomen suurlähetystön numero

Canon EOS 1000D + Tokina 12-24mm f/4 + Canon 50mm F/1,8 + Canon 28-80mm F/3.5-5.6

Canon Speedlite 430EX - Salamalaite 

kameran laturi ja muistikortinlukija

Rahavyö:

isommat käteiset

passi

lentoliput

vakuutustodistus

valokopiot pankkikorteista

pari ripulilääkettä

pari päänsärkylääkettä

Siinäpäs ne olikin... Listana näyttää hemmetin pitkältä, mutta loppupelissä ei ole paljoakaan tavaraa.

Seuraava päivitys kenties Delhistä. Over and out.

Blogin comeback!

Tsädäm!

On aika herätellä blogi taas eloon, kun uuteen reissuun on aikaa 2 päivää. Tällä kertaa Intiaan kuukaudeksi.

Moni varmaan ihmettelikin, että miksi lopetin kirjoittamisen kesken reissun. Minulle tulikin paljon kyselyitä, että loppuiko reissu kesken tai onko jotain sattunut...

Reissu ei todellakaan loppunut kesken (itseasiassa siirsin lentoja vielä myöhemmäksi) vaan minulta yksinkertaisesti paloi hermot tajuttoman hitaan läppärin kanssa. Kesti yli puolituntia saada kone kunnolla käyntiin ja nettiin. Kuvien läpikäymiseen, editointiin, blogin kirjoittamiseen ja Aasian hitailla nettiyhteyksillä julkaisemiseen meni aikaa karkeasti n. 5-6h / päivitys.

Ei vaan napannut.
Suomeen palattuani asia vain jäi enkä saanut aikaiseksi päivitellä juttua.

Tällä hetkellä (19.02.2012) blogia on luettu jo yli 11 000 kertaa joten ilmeisesti matkustelu kiinnostaa ihmisiä.
Niimpä päivittelen loppureissun blogiin käyttäen vanhoja timestämppejä niin kertomus tulee kronologisesti oikeassa järjestyksessä. Tekstiä ei ehkä tule enää niin paljoa, mutta kirjoittelen mitä satun muistamaan käyttäen apuna muistiinpanoja mitä kirjoittelin itselleni reissussa.

Tulevat jutut:

Lake Toba, Indonesia (kirjoitettu)


Kambodza

• -Angor Wat
• -Phomn Penh
• -Sihanoukville
• -Rabit Island

 Vietnam

• Ha Tien - Phu Quoc
• Saigon
• Mui nee
• Nha Trang
• Hanoi
• Halong Bay

Thaimaa

• Koh Chang